Tunnetko Tampereen?

Töppäsin kunnolla liikenteessä, sanoo repsikka. Nyt kinastelemme, miten kyseinen risteys on ajettava. Osaako kukaan neuvoa?
Olimme matkalla kohti keskussairaalaa. Virastotalon kohdalla päätin kääntyä ABC:lle tankkaamaan. Vasemmalle kääntymisen jälkeen on heti nuoli-liikenteenjakaja. Onko sen vasemmalla puolella kaksikaistanen tie vai ovatko nuo kaksi kaistaa yksisuuntaisia keskussairaalan suuntaan? Ja siis nuolen oikealla puolella liikenne ABC:lle ja Kalevan suuntaan? Näkemykset repsikan kanssa eroavat. Juttu jäi kaivelemaan, enkä pääse tarkistamaan, koska en ole paikkakuntalainen.
4251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ilmarinkadulta tullaan liikennevaloihin ja Teiskontielle kahta kaistaa pitkin. Siis siinä kohdassa jota sanot "jakajan vasemmalla puolella".

Äänestä
  • Siis töppäsin ja kunnolla! Repsikka oli kanssasi samaa mieltä. Seuraavalla kerralla tarkemmin. Onneksi oli hiljainen aika, eikä vaaraa muulle liikenteelle, mutta nolottaa.

    Äänestä

  • J ja R kirjoitti:

    Siis töppäsin ja kunnolla! Repsikka oli kanssasi samaa mieltä. Seuraavalla kerralla tarkemmin. Onneksi oli hiljainen aika, eikä vaaraa muulle liikenteelle, mutta nolottaa.

    Kyllähän tuo on sen luokan töppäys, että on syytäkin nolottaa. Onneksi tamperelaiset ovat lyhytmuistisia ja saattavat unohtaa töppäykselle nauramisen vuodessa.

    Äänestä

  • hahhahhah kirjoitti:

    Kyllähän tuo on sen luokan töppäys, että on syytäkin nolottaa. Onneksi tamperelaiset ovat lyhytmuistisia ja saattavat unohtaa töppäykselle nauramisen vuodessa.

    Eipä tainnut katsojia paljon olla, ja ilmeisesti vaaratekijöitäkään ei aiheutunut, joten annetaan olla... Kaikkihan me joskus töpekstitään - varsinkin oudolla ympäristössä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


J ja R kirjoitti:

Töppäsin kunnolla liikenteessä, sanoo repsikka. Nyt kinastelemme, miten kyseinen risteys on ajettava. Osaako kukaan neuvoa?
Olimme matkalla kohti keskussairaalaa. Virastotalon kohdalla päätin kääntyä ABC:lle tankkaamaan. Vasemmalle kääntymisen jälkeen on heti nuoli-liikenteenjakaja. Onko sen vasemmalla puolella kaksikaistanen tie vai ovatko nuo kaksi kaistaa yksisuuntaisia keskussairaalan suuntaan? Ja siis nuolen oikealla puolella liikenne ABC:lle ja Kalevan suuntaan? Näkemykset repsikan kanssa eroavat. Juttu jäi kaivelemaan, enkä pääse tarkistamaan, koska en ole paikkakuntalainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu