Eräs valtion asioista pättävä virkailija on sanonut ettei ravintoaineiden syöminen purkista ole oikeaa ravitsemuspolitiikkaa.
Siksi jatkuvasti poistetaan myynnistä tuotteita jotka todella toimivat,jos joku tuote tutkitaan ja todetaan että luvatut vaikutukset pitävät paikkansa niin tuote poistetaan markkinoilta,ainakin siirretään apteekkimyyntiin jolloin apteekki voi määrätä sille sellaisen hinnan kun haluaa,niin saadaan tehtyä tuotteen käyttö mahdottomaksi. Systeemin lopputulos on se että näin voidaan pakottaa ihmiset lääkkeiden käyttäjiksi,tukemaan lääketeollisuutta.
Sanoisin että nyt olisi jo aika pistää vastaan niille,ei kaikkea pidä hyväksyä. Kehottaisinkin ihmisiä tilaamaan ulkomailta luontaistuotteita ja "lääkkeenkaltaisia tuotteita". Tosiasia on se että ne kyllä tulee tullista läpi,ne ei pysty tarkastamaan niitä kaikkia mitenkään. Ja jos jää tulliin niin ne vaan takavarikoidaan.
Itse olen tilannut Iherbistä vaikka mitä,suoraan sanottuna ne on melkein ilmaisia sieltä ostettuna. Kertaakaan ei ole jäänyt tulliin mitään,ne ei ole edes tarkistaneet paketteja. Olen jo puolessa vuodessa säästänyt vähintään 300euroa rahaa. Eikä tarvi muuta kun luottokortin tai pankkikortin visa-ominaisuudella että voi tilata sieltä,paketit tulee 10 päivässä kotiin asti jos on pieni paketti.
Todellakin jos tarvitsee luontaistuotteita pakosti jonkin sairauden hoitoon ja ei ole rahaa turhaan hukattavaksi niin ulkomailta tilaaminen on oikea vaihtoehto. Jos taas on rahaa käyttää miten vaan niin sitten kannattaa mahdollisimman paljon tukea suomalaisia luontaistuoteliikkeitä ettei ne katoa. (luontaistuoteliikkeistä saa kyllä harvinaisempiakin tuotteita kunhan osaa kysyä)

Vastaukset 6
Vanhimmat
Eikä yhtään, YHTÄÄN epäilytä, että tuote todella on koostumukseltaan ja aineosiltaan ja käyttöturvallisuudeltaan ja vaikutuksiltaan sitä mitä mainokessa kerrotaan sen olevan? ;) Hyvä, hyvä. Samahan olisi ostaa pimeästä katukaupasta arsenikkia sisältäviä "luontais"pillereitä tai vodkana myytävää metanolia... ETTEI vain se iso, paha susi eli lääkefirma tai yliopsito tai tutkimus pääsisi väliin... Kaikki netistä tilattavahan on yksiselitteisesti täysin turvallista, kunhan seon "luonnonmukaista"... Hehe
Ei epäilytä.
Oletko todellakin niin naivi ja tietämätön, että kuvittelen Jenkeissä, jossa kaikesta nostetaan oikeusjuttu, että siellä joku myisi huonoa luontaistuotetta ??
Siis ihan oikeesti uskotko näin olevan?
Kyllä siellä tuoteturvallisuus on mailman huoppuluokkaa.
Suomessakin aniharva tuote on mitenkään tutkittu ja suurin osa tulee ulkomailta tai on lääketehtaan synteettistä paskaa.
http://www.vitamindcouncil.org/newsletter/pregnancy-and-gestational-vitamin-d-deficiency.shtml
Ja Suomessa myytävät on sitten tehty ihan vain SUOMEA varten, ja tarkistettu monin kerroin, niin sokeasti kuin näkyvästikin!
Täällä ei myydä sitä paskaa mitä ulkomailla kaupataan!
Näin on.
Vai uskotko itsekään?
Suorastaan huvittaa jo tuo lobbaus!
Onnistuit samassa viestissä uskottelemaan itsellesi, että amerikkalaisille myytävä postimyyntiroina on terveellistä ja turvallista, koska muuten tulisi oikeusjuttuja - mutta amerikkalaisille myytävät lääkkeet ovat jostain mystisestä syystä synteettistä paskaa.
Oikeassa elämässä kuka tahansa voi perustaa lisäravinnekaupan ja alkaa myymään mitä tahansa. Luontaisina markkinoitavat tuotteet tulevat Kiinasta, Intiasta tai Meksikosta ja tehtailla ei olla turhan tarkkoja sisällön kanssa. AIna välillä viranomaiset panevat tuotteita myyntikieltoon niiden sisältämien raskasmetallien, kiellettyjen lääkeaineiden ja ihan vaan myrkkyjen takia. Sitten pakataan briketit ja pilsut uudella nimellä ja myydään taas hipeille ympäri maailman.
Suomessa voi kuka tahansa myydä mitä tahansa.
Eikä niitä edes tutkita.
Jenkeistä ostaminen on paljon turvallisempaa.
Suomen lääketehtaatkin myyvät täyttä paskaa meille muka terveellisenä.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/ravinteet.htm
http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm
http://www.turkulainen.fi/Extrat/Terveys/Terveys/Moni-suomalainen-ruoskii-itseaan-turhaan-huonosta-ruokavaliosta
Kyllä luontaiskaupoista saa kysymällä yllättävääkin tavaraa. Joku aika sitten myynnissä oli jopa nimesulidia, jota ei apteekki suostu enää tilaamaan. Valitettavasti joku meni kantelemaan.