Suljettu saari

Venna

Kävin äsken katsomassa Leonardo DiCaprion tähdittämän Scorsese- elokuvan Shutter Island, suomeksi Suljettu Saari. Elokuva oli mielestäni samaan aikaan ahdistava, koskettava ja erittäin vaikuttava. En voi sanoa yhtyväni kriitikoiden negatiivisiin mielipiteisiin pätkästä - minut se piti otteeseen loppuun saakka, vaikka pitkähkö olikin.

Samaan aikaan ihaninta ja kamalinta elokuvassa oli avoimeksi jätetty loppuratkaisu. Loppujen lopuksi, mikä oli totta? Asia jäi toden teolla häiritsemään minua, vaikka "oikeaa ratkaisua" tuskin on olemassakaan. Itse tahtoisin ajatella Teddyn olevan todellinen ja asioiden olevan niinkuin ne elokuvan alusta esitettiin. Mieleen painui viimeinen DiCaprion elokuvassa pohtimadilemma; "Elääkö hirviönä vai kuollakko hyvänä miehenä?" Todistaako se, että hahmolle ei lopultakaan selvinnyt totuutta itsestään. Elokuva oli surullisella tavalla kaunis kuvaus sairaan mielen ulottuvuuksista.

14

17650

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Scorsesea, koska

      toisin kuin nerokas Woody Allen, ryhtyi mukailemaan Hollywoodin näkemyksiä. Suljetussa saaressa Scorsese vain vedättää katsojia halpahintaisesti kuin tivolin silmänkääntäjä. Se ei vaadi minkäänlaisia kummempia taitoja, vaikka Scorsese rutiinilla painostavaa tunnelmaa kyhääkin.

      Mutta saanpas sentään kostoni, sillä julistan arvostelussani elokuvan keskeistä twistiä etukäteen, ja paljastan sen lukijoille ennen kuin moni on sitä ennättänyt pahaa-aavistamatta katsoa.

      Ja kun saan selville LOST tv-sarjan loppuratkaisun. Niin kerron teille SENKIN, ennen kuin kyseistä jaksoa suomessa esitetään.

      Että kiherryttää olla näin häijy. ;)

      • Bonaparte

        Eh, nerokas "Woody Allen". Puhutko nyt siitä pedofiilista ja sukurutsaajasta jonka leffoja ei kukaan jaksa katsoa loppuun asti ja harva edes viittii yrittää alkaa kattomaan?

        Suljettu saari oli ihan ok. Jännä juttu oli huomata että olimme puolisoni kanssa ihan eri mieltä siitä mikä loppuratkaisu oli. Itse pohdin että totuus elämästään tuli selville, mutta ei halunnut elää sen kanssa. Siksi lopussa teki ratkaisun sanoa jotain jonka lopputuleman kyllä tiesi hyvin. Pääsisipähän rauhaan. Puolisoni taas oli sitä mieltä, että homma oli loppuun asti se kun alussa esitettiin. Minä jäin kai kiinni sellaisiin yksityiskohtiin kun että miten hän sitten oli nähnyt unta niistä lapsista kokoajan ja tunnisti leffan lopussa näytetyistä kuvista ne uniensa lapset? Ja näki unta siitä edesmenneestä vaimostaan kokoajan ja etenkin se kohtaus missä ihmetteli miksi vaimo on läpimärkä. Eihän kai kenenkään unia voi mennä ronkkimaan?


      • Bonaparte
        Bonaparte kirjoitti:

        Eh, nerokas "Woody Allen". Puhutko nyt siitä pedofiilista ja sukurutsaajasta jonka leffoja ei kukaan jaksa katsoa loppuun asti ja harva edes viittii yrittää alkaa kattomaan?

        Suljettu saari oli ihan ok. Jännä juttu oli huomata että olimme puolisoni kanssa ihan eri mieltä siitä mikä loppuratkaisu oli. Itse pohdin että totuus elämästään tuli selville, mutta ei halunnut elää sen kanssa. Siksi lopussa teki ratkaisun sanoa jotain jonka lopputuleman kyllä tiesi hyvin. Pääsisipähän rauhaan. Puolisoni taas oli sitä mieltä, että homma oli loppuun asti se kun alussa esitettiin. Minä jäin kai kiinni sellaisiin yksityiskohtiin kun että miten hän sitten oli nähnyt unta niistä lapsista kokoajan ja tunnisti leffan lopussa näytetyistä kuvista ne uniensa lapset? Ja näki unta siitä edesmenneestä vaimostaan kokoajan ja etenkin se kohtaus missä ihmetteli miksi vaimo on läpimärkä. Eihän kai kenenkään unia voi mennä ronkkimaan?

        Ai niin ja yks juttu vielä mihin jäin kanssa kiinni loppuratkaisua miettiessäni oli, että jos totuus olisi ollut se, mitä vankimielisairaalassa väittivät, se selittäisi miksi vartijat olivat niin helvetin hermostuksissaan kun lautta saapui saarelle. He olivat kuin kokoajan valmiina ampumaan nämä etsivät.


    • Veteranfan

      Martin Scorsese on edelleen hyvässä vedossa.Eihän häneltä huonoa elokuvaa ole nähtykkään.Suljettu Saari on selkeästi psykologinentrilleri vanhankunnonmallin mukaan työstettynä.Heti elokuvan alussa hän saa luotua uhkaavaa tunnelmaa saaren lähestyessä kokoajan lähemmäs katsojaa erinomaisen Robbie Robertsonin synkän musiikin säestyksellä saattamana.
      Elokuvan tapahtumapisteenä on jylhän kallioiseen saareen rakennettu vankimielisairaala,johon on lukittu kaikkein vaarallisemmat sekopäät.Vankilasaari kokonaisuudessaan on kuin ihmismielen labyrintti kaikkine sokkeloisine käytävineen.Totuutta ollaan siis etsimässä kadonneen mielipuolipotilaan muodossa.Scorsesen elokuvan teemana onkin totuuden löytäminen kaikessa karmeudessaan.Jollain tavalla psykologinentrilleri varoittaa katsojaa nykyajan kaaoottisesta maailmantilanteesta,eli jotain on pahasti pielessä tässä yhteiskunnassa!

      Leonardo DiCaprio on erinomainen menneisyyden riivaamana etsivänä.Tälläistä trilleriä ei ollakkaan vähäänaikaan nähty valkokankaalla,pitää mennä 90.-luvulle asti "Uhrilampaisiin" tai "Seitsemän" kaltaisiin trillereihin,jotta saadaan todellista vertailukohtaa aikaiseksi.Elokuvassa on henkistä väkivaltaa käytetty todella tehokkaasti hyödyksi.Fyysinen kipu ei ole mitään verratuna henkiseen kipuun.Monet nykyajan KAUHU elokuvat rypevät pahasti suossa mässälemällä pelkästään graafisella väkivallalla.Suljettu Saari on nerokas elokuva,joka pitää todellisuutta häilyvänä mielen pohjukoihin piilotettuna.

      TÄHTIÄ ¤¤¤¤¤

      • mandalay

        on mahtava Ted Danielsina, ahdistuneena etsivänä. Leffa oli jännittävä ja järkyttävä.
        Loppuratkaisu oli tietyllä tavalla odotettavissa, arvasin jo jossain vaiheessa miten siinä' käy. Caprio on kyllä muuttunut alkuaikojen suloposkesta vakuuttavaksi luonnenäyttelijäksi, tykkään hänestä aina vaan enemmän. leffakaverini mielestä liian pitkä elokuva, mutta minun mielestäni reilu kaksi tuntia meni nopeasti.


    • *Arvostelija*

      vuoden paras tähän mennessä. Lopputuleman jo aavisti puolessa välissä, mutta ei haitannut katsomisnautintoa.

      8 pistettä ja papukaijanmerkki.

    • Arasville

      Liian pitkä, ennalta arvattava loppuratkaisu. Alun tunnelmat ja maisemat olivat kieltämättä hyviä ja tunnettuja näyttelijöitä piisasi.

      "Samaan aikaan ihaninta ja kamalinta elokuvassa oli avoimeksi jätetty loppuratkaisu. Loppujen lopuksi, mikä oli totta? Asia jäi toden teolla häiritsemään minua, vaikka "oikeaa ratkaisua" tuskin on olemassakaan."

      Minä kyllä ymmärsin että päähenkilälle tehtiin lobotomia, niin että ei se varsinaisesti jäänyt avoimeksi.

      Ei kannata mennä katsomaan.

    • dfhgj

      Suljettu saari oli hyvä, joskaan ei mikään "kevyt" ja sillä tavoin viihdyttävä pätkä.
      Leonardo Di Caprio oli loistava kuten aina. Vuodetkin ovat muuttaneet diCapriota suotuisasti noin ulkonäön kannalta. Hän ei enää kärsi niin paljon aikaisempien vuosien babyface-ulkonäöstään.
      Myös tarina toimi erinomaisesti, mielestäni se ei ollut ennalta-arvattava.

      • loppu oli tosin ????

        ' ' ' ' ' elokuva.
        Leonardo diCaprio tosi hyvä roolissaan.


    • wtf...

      hmm siis miten voi "kuolla hyvänä miehenä" jos sisimmässään tietää kuitenkin et on murhaaja....sori ku nostan 2 vuotta vanhaa ketjua mut tuli just telkust :D

      • 12309756

        Eipä päähenkilö sitä enää tiedä, lobotomian jälkeen... Hän siis huijaa lopussa ettei ole parantunut harhoistaan, ei pysty elämään menneisyytensä kanssa ja haluaa lobotomian. Tosin jäi häiritsemään sanoiko hän "me huijasimme heitä" ? Pitäisi katsoa uudelleen. Sehän voisi tarkoittaa sitä että myös "Chuck" oli juonessa mukana ja huijasivat huijaajia alusta asti.


    • ppjnuu

      Itse olen nyt melko varma että nämä kaksi etsivää ovat molemmat hulluja, ja koko elokuvan ajan vartijat ynnä muut olivat vain heidän juonessaan mukana. Eli, he ikään kuin leikkivät lapsien tavoin salapoliisileikkiä. Tämän tajuttuani - tai uskottuani, miten vain - alkoi elokuva tuntua jopa humoristiselta; "etsivät" ovat huvittavan tosissaan tehtävänsä kanssa, vartija puhuu heille c-osastossa jne.

    • sfsfs

      haahaa eivätpä olekaan kun tuo toinen niistä on lekuri. eniveis dicaprio on ollut hullu koko ajan

      • Rautanyrkki

        LDC on yksi parhaimpia näyttelijöitä nyt kun on saanut sen babyface-imagon pois naamaltaan. Lisäksi tuntuu olevan aika humaani tyyppi yksityiselämässään mitä ei voi kovin monestakaan Hollywood-starasta sanoa. Jotkut Mel Gibsonin tai Bruce Willisin tapaiset öykkärit ovat täysiä paskoja hänen rinnallaan.

        Johnny Depp oli mun mielestä kanssa tosi cool, mut sit se ilmeisesti hurahti siihen lesbo-lupsakkalaan, mikä lie suttura. Bimbo jätti koulunsa kesken 17-vuotiaana ja rupesi "malliksi". Kun ei pärjännyt päätti ruveta "näyttelemään". Milläköhän avuilla se sai leffaroolin? Perseellä kaiketi.

        Nykyisistä miesnäyttelijöistä omasta mielestäni ovat parhaimpia:

        - Brad Pitt
        - Liam Neeson
        - Clive Owen
        - Viggo Mortensen, (The Road varsinkin)
        - Al Pacino
        - Antonio Banderas (veti tosi hyvän roolin siinä Skin I live in -leffassa)
        - Denzel Washington on myös hyvä, mut sillä on aina se sama rooli päällä...

        Onhan noita paljonkin, varsinkin jotain konkareita, esim. Anthony Hopkins jne.

        Jatkakaa listaa, olkaa hyvä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      116
      1477
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      146
      764
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      558
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      119
      535
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      420
    20. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      419
    Aihe