minä otin rakkauden kyytiin
Siitä likeltä hautausmaan
- oven avasi, autooni astui
siihen viereeni mun istumaan
Kysyin minne oisikaan matka
ei vastannut, katseli vain
tunsin sähkön ilmassa vahvan
mietin Rakkauden omaksi sain
baana aukes edessäin mennä
väylä Rakkauden reitille näin
kaasun painoin pohjaan saakka
kiihko kuohui mun veressäin
ma annoin tunteeni viedä
läpi korpien , laaksojen maan
tunsin joiut , koskien ärjyt
puut alkoi mahlaansa vuotamaan
Vaan äkkiä rakkaus poissa
ei istunut vierelläin
Oli kylmää ja pimeä taivas
tie tyhjä aukeni edessäin
kun katsoin ympärillein
näin vieressä hautausmaan
Untako kaikki ja harhaa
Oliko rakkautta ollenkaan
Siitä likeltä hautausmaan
- oven avasi, autooni astui
siihen viereeni mun istumaan
Kysyin minne oisikaan matka
ei vastannut, katseli vain
tunsin sähkön ilmassa vahvan
mietin Rakkauden omaksi sain
baana aukes edessäin mennä
väylä Rakkauden reitille näin
kaasun painoin pohjaan saakka
kiihko kuohui mun veressäin
ma annoin tunteeni viedä
läpi korpien , laaksojen maan
tunsin joiut , koskien ärjyt
puut alkoi mahlaansa vuotamaan
Vaan äkkiä rakkaus poissa
ei istunut vierelläin
Oli kylmää ja pimeä taivas
tie tyhjä aukeni edessäin
kun katsoin ympärillein
näin vieressä hautausmaan
Untako kaikki ja harhaa
Oliko rakkautta ollenkaan
Vastaukset 21
Vanhimmat
Rakkaus ja hautausmaa
kuin auto välikappaleena
kokemuksen kaaressa
totta vai tarua
tämän elämän ihmeellisyyksien
virroilla,mitä meille avautuu.
Tämän hetken tässä ajassa
runostasi tuli ajatuksiini.
Hyvää Huomenta Ystäväni
Tämä lähti siitä ajatuksesta, kun on ikuinen tarina
”aaveliftarista” , joka tulee kyytiin
-useasti tarinain mukaan, juuri hautausmaan kohdalla
Katoaa sitten yht`äkkiä, aivan kuin ei olisi ollutkaan
Sinä Ystäväni olet jo pidempään täällä kirjoittanut
Sinä olet pidetty ja arvostettu runoilijana, henkilönä täällä
Nyt ymmärtääkseni laineet ovat Sinunkin runopurtesi kylkiin
raskain vaahtopäin lyöneet
Minä kaiketi olen nuo vaahtopäät synnyttänyt
Kirjoitinkin tänne tuon ”Kysyy Rakkaudenkeiju”
Runoni viimeiset rivit ovat mietelmää poislähdöstä
Vaan
Nyt vielä mä ruoristani kiinni pidän
Ja veneeni kokka on kohollaan
Runosi kertoo -
kuin aavemaisesti siitä jos tunnemme
kohdatessamme jotain "yliluonnollista",
joka saa ajatuksissamme miettimään että
mitä kaikkea elämäämme kätkeytyy ja
jota ei voi aina järjellä selittää.
Niin - olen ollut täällä parisen vuotta että
monenkaltaista tunnelmaa kuin aatosta
eri tunnelmilla kokeena ... ja lähteäkö
vaiko jäädä - kuin irtiottoakin - mutta
kuitenkin vielä jääneenä,etenkin sillä
periaatteella jatkanut,millä tänne tulinkin.
Tarkistellut myös omaani että hyväksi olen
ns.oman toimintani kokenut täällä kuin
omilla tunnelmillani pitänyt kuin omastani
kiinni pitäen - olemalla sellainen : oma itsensä.
Olenko pidetty - sitä en todellakaan itse tiedä,
vaikka olen aina yrittänyt etten ketään tarkoituksella
loukkaa kuin kannustaenkin parhaalla mahdollisella
tavalla,joka kuitenkin nykyään on jäänyt vähemmälle.
Että kaikista niistä monista ystävyys-suhteista olen
jokaiselle - Kiitollinen ... sillä se tai tämä on myös osa
runojen sielukkuuttaa arjessa,missä me itsekukin
kuljemme aikamme henkisillä aalloillamme.
Jotain tuollaista olin aistivinani runostasi kuin ehkä
joskus aiemminkin mutta kuitenkin hyvin olet ollut
täällä vielä,kuin toivoen että matkasi ruorissasi jatkuisi
edelleen.
Kaikkea hyvää tähän aikaasi toivotan.
Elämä monimuotoisuudessaan on täynnä ikään kuin arvoituksia.
Voimme suunnitella elämäämme ja sen tulevaa.
Mutta aina asiat eivät mene suunnitelmiemme mukaan -kohtaloko puutuu peliin.
Elämä heittää eteemme välillä yllätyksellisiäkin käänteitä ,
sinällänsähän se kyllä rikastuttaa elämäämme, muuta kyllähän
välillä hiipii ajatuksiin, että
onkohan olallamme koputtelemassa oma pieni heinäsirkka taikasauvoineen
Rehellisyys elämässä -rehellisyys itseä kohtaan- olla oma itsensä
on ominaisuus jota minä ihmisessä arvostan
ja uskon
että se sitten kuitenkin pitemmän päälle on
se paras tapa
kulkea tätä elämämme erimuotoista taivalta.
Veneeni pärskyköön tummiakin aaltoja vastaan
Pitelen ruoristani kiinni vaikkapa valkeentunein kourin :)
Mietin vain Sinun purttasi näillä runonaalloilla
Pelkäänpä että sinun venhesi kyljet saavat ylimääräisiä kolhuja
purjehtiessasi samansuuntaisissa aalloissa minun venheeni kanssa.
Tummaakin virtaa elämme meille väliin tarjoaa
Purjeet täyttyköön tuulen viedä
Aallot pärskykööt
Kokka kyntäkööt, väylää auratkoon
Antaa tuulen ja aaltojen viedä!!
- Ja sitten
Väliin tuuli tyyntyköön
Purjeet laskekoot
Levätköön venhe hetken poukamassa
Antakoot aurinko suukkonsa poskipäille
Kuu pilkkeen silmäkulmiin
Tähtöset taivaalta tuikkikoon hyvää mieltä
Ja kun on levähdyksemme täyttynyt
Nouskoon taas tuuli
Pullistakoon purtemme jälleen
Ja antakaamme elon virtain viedä
Sitä itse suunnittelemaamme reittiä
Jonka lokikirjan nuotiston olemme itse laatineet
Iloitkaamme myös pärskeistä
Ja uusista vesistöistä
Joihin elon tuuli saattaa meidät yllättäenkin johdattaa
Mitä elämä olisi jos kaiken etukäteen tietäisimme
tulevaisuudesta ; - estäisimme virheemme että
tunnistaisimme onnenkaltaiset tyytyväisyyden
tuomat mielentilamme.
Ei olisi yllätyksellisyyttä kun kaiken osaisimme
tiedostaa myös ne pahatkin karikot edessämme,
niitä odottaen pelolla kuin hiekka valuisi
tiimalasiimme - rauhaa/rakkautta ja vihaa/sotaa
ihmiselomme polkujen kohdatessa toisensa.
Oma itsensä - puutteineen kuin vahvuuksineen,
tämän nuoramme tanssi askeleissa ja se nuora
voi olla kovin ohut mutta sillä on tanssittava,jotta
tulisimme vahvemmiksi kestää tulevatkin kolhut.
Aalloilla kohti myrskyävää päivän askareita että
toivon mukaan kohti illan tyvenempään puokamaan,
ohjatkaamme tämän purtemme,jonka lastina on
elämämme tunnevyöryt - hetken lepoon.
Toivokaamme suotuisaa myötätuulta että jaksaisimme
soutaa vastavirtaan kun pärsket käyvät yli laitojen
että mastomme kieppuen ärjyvissä kuohuissa.
Lokikirjaa tehdessämme kuin toivoa siihen heittää
että huomisellekin olisi luvassa voimia kestää mitä
eteemme siunaantuu - kuin suudelmaa odottaen
hyväilevin miettein tarttua ruorimme ohjaksiin.
Yllätyksellisyys - hyvässä - olkoot voimamme.
Ajatuskulkuna leikittelisi jos
ja aatoksella, tätä
tietäisimme tulevaa
Niin
toteutuisko tuo tulevaisuus kuitenkaan
kuvan kaltaisena
kosk voisimme kait kuin
Ennustajain sanan jälkeen
Toisin tietä käymään alkaa
Ja tulevaisuuteim kulkua
näin täysin muuttain johdatella
Tiedostain tai kuvitellen tietoisesti
Elon yllätyksellisyys
sen suola
sekä riemu ilonmurusista
Mennyttä kai kaikki ois
- Hienosti muotoilit tuon;
nuoramme
askeltemme alla
kuvaavalla tavalla, oikein
Tyven , tuuli myötäinen
levon suo
Tahi
hiljaisen tyyneyden ajan aallokossa
voimaa antain
Kun myrsky taas käy
ja vastatuuleen
voimat äärimmilleenkin
näin ylvääst käyden
Me purteimme ohjaamme
Suokoon
tulevaisuuden tuulet
poskellemme putoavat pisarat
auringon kultaiset säteet
kauniita suudelmia
Tulevaisuuden
arvoituksellisiin
ja yllätyksellisiin päiviin
Aaltoja,myrskyjä,laineita että peilityyntä
tämän ruorimme ohjaksissa taivaankannen
alla
elämämme notkelmissa että huipuissa
tuulee
pilvipoutaa ja pilvetöntä taivasta
sfääreissä
että määränpäämme tuiki tuntematonta,
jota kölimme tässä elämässämme ei meille
näytä
- tuntematonta !
Tuulet,myrskyt voivat purtemme kurssin muuttaa
Vaikka itse ruorissa oisimme
voimme reittiä muuttaa joutua
Kiertotien kautta mennä
Tahi rantautua
-vieraaseenkin rantaan
Kuin suojaan
Ja karttaa tutkittuamme
Voimme uuden suunnan löytää
Tahi varmoin askelin
entisiin käyden
Tietoisina itsestämme
Tahdostamme
Voimistamme
Silmin siristyneinkin auringonkilossa
Mieli valppain hämyssä
Ja jos tuntee
että elon valtameren aallokoissa
myös toiset purret
kuin myrskytuultakin
uhmaten
näin ylväin purjein
matkaa jatkaa
Se oman purren
kokkaa nostaa
ja köli natistenkin
jaksaa pahintakin tornadoa
vastaan käydä :)
Purtemme -
kuin taipuisat mastomme myrskynsilmässä
kuohuvissa huipuissaan
ylös taivaalle niin pitkä matka
alas hukkuviin elämänääniin
olemmeko äänettöminä saapuva
kuin koko kansamme huulilla
- miksi juuri me
tällä kertaa -
Arvoitus elämän
Määre ja suuruus
Pitkäkö matkamme
Suuntako sen
Liehukoot lippumme
Pullistukoon purjeemme
Täyttyköön taivaankantemme
Käyköön kalpamme
Eläköön elämä
Tässä ja tänään
Pursi tuo
aaltoi, myrskyäkin
Vastaan käyvä
olkoon nimeltänsä
Ystävyys !
Elämämme
kuin noituutta
jossa emme tiedä
suuruuttamme,pienuuttamme
kohtaloinako lipuu elämämme
sydäntemme merellä
karikot kiertäen
majakat suuntanaan
aavalla
autereisilla vesillä
tuntemattomuutemme kohtaavat toisensa
kuin tuikkeet taivaan tähtivöissä
silmiemme loisteessa
tunnistettavuuden kahleet murtuvat
tyyneys tainnuttaa myrskyn
kuunloisteessa kaksi seilaajaa
- Turvassa -
kuu valaiskoon reittimme
aukaiskoon polun askeltemme käydä
soikoon metsä ilolaulua
ihmisen mennä
Oman pienuutensa tunnistain
Oman suuruutensa uskoin
Kaartukoon taivaankansi
kulkijainsa yllä
Maa, meri ja ilma
on heidät tunnistava
reittimme
loisteella valaistu
että jälkemme vahvistetut
pienikö oliko taivallus
vaiko suurta etsimme
elämänkaareutemme
kuin nouseva aurinko idästä
kuin laskeva länteen
sateenkaarena olimme välillä
maa,meri kuin Taivas
on meidät tunnistava.
suurta etsiessämme
elomme polku voi
autioille kaduille
yksinäisyyden poluille
meidät johdattaa
iloitessamme pienestä
ilma meitä syleilee
meri meidät puhdistaa
maa kannattaa jalkaimme alla
- olemme pienuudessamme suuret
Ilomme kasvaa
sateenkaareksi loistamaan
autiot sydämet
savuavat rauniot
pelastetut mielet
voitetut pelot
ilonmatkaa elomme tiellä
ulapoillamme soutaneet
löysimme hengenmittamme
myrskyt meissä jo niin laantuneet
tyyntyneet aavat puhurit
kuin - Hiilijäljistämme - toisemme
ulos kasvaneet
joista myrskyt aallokoita nosti
niihin monet mielensä katkeroittaneet
eivät kestäneet Luojan luomia polkujamme
vain omiin sydämiinsä eksyneet ...
katkeruuden padot sisimpiinsä rakensivat :
Vaikeaa - suljettuihin sydänten
huoneisiin piiloutuivat.
Kiitos Sinulle !
Sinulle
Sydämestäni Kiitokseni
lähettäen
* * Tytteli * *
Padotuissa huoneissa
syviä tunteita
hyväksyttyjä
hylättyjä
elämän liftareita
hiilijälkiä jättäneitä
uudelleen jokainen
voi palata
uusia jälkiä jättämään
tulevaisuuteen
muistoja rakentamaan
- Hiilijäljet eivät kuole -
kera muidenkin
niihin askeltaa.
rakkauden olemukseen...
ei tuulesta otetta saa, ei rakkautta omistaa, vain säkeet sen sielussa soi
on rakkaus lahja varmaan, sen virtaan antautua, vain peräsimeen tarttua...
mutta kyllähän sinä sen tiesit
Ei voi rakkautta omistaa
Voi toiselle kuitenkin lahjoittaa
Sen virta on voimakas viedä
Ei pärskeistä, tuulesta tiedä
Voi peräsimeen yhdessä tarttua
Ja antaa Rakkauden karttua
Kiitos kannanotosta :))
Ja näistäkin sanoista :
- Että mä tietäisin
-tytteli-
Mennyt hautautuu
uusi alkaa...
Rakkaudessa pätee hyvin usein sama.
Kaunis runo, unenomainen ja siksi herättelevä. :)
Sanasi sopivat tähän hetkeen
- näille sivuille
"Mennyt hautautuu
uusi alkaa..."
Sinua Kiittäen
-tytteli-