Kannabis auttaa kipuun - todistetusti

PalleM

Jo pienet annokset auttavat jolloin päihtymys jää vähäiseksi. Asia minkä hermokivuista kärsivät kannabista käyttäneet jo ovat kauan tietäneet:

http://www.poliklinikka.fi/kipukanava/uutiset/1399966

Jättitutkimus: Marihuanasta todella apua kivunlievityksessä - jo pienet annokset auttavat

Lähes 9 miljoonaa dollaria (6,4 miljoonaa euroa) maksaneessa Kalifornian yliopiston tekemässä tutkimuksessa on saatu uutta tietoa marihuanan vaikutuksista kivunlievittäjänä. Alustavien tutkimustulosten mukaan marihuana voi helpottaa neuropaattista eli hermovauriokipua, joka johtuu esimerkiksi onnettomuudesta, tulehduksesta, diabeteksesta, aivohalvauksesta tai muista hermostoon vaikuttavista sairauksista, The Sacramento Bee -lehti uutisoi.

Tutkimuksessa todetaan niin ikään, että marihuanan polttaminen auttaa lyhyellä aikavälillä myös lihaskouristuksiin.

Tutkimus on ensimmäinen tämän kokoluokan selvitys marihuanan vaikutuksista, ja siinä on tuloksia kahden vuosikymmenen ajalta.

Tutkimuksessa keskityttiin sellaisiin sairauksiin, joiden nykyiset lääkehoidot eivät tarjoa riittävää kivunlievitystä, MedicalNewsToday.com-verkkosivulta kerrotaan. Tutkimuksessa tutkijat suorittivat yhteensä viisi kliinistä koetta, ja lisääkin on vielä tulossa. Tutkijoiden mukaan lisätutkimuksia vaaditaan, jotta ymmärretään paremmin vaikutusten takana olevia mekanismeja ja miten kannabinoidi-yhdisteistä saataisiin kaikki hyöty irti.

Vaikutukset näkyvät jo pienillä annoksilla

Kalifornian yliopiston alla toimivan Lääkekannabiksen tutkimuskeskuksen (Center for Medical Cannabis Research) toteuttamassa tutkimuksessa kerrotaan marihuanan positiivisista lääkevaikutuksista, mutta sen sijaan siinä ei puolusteltu pilveen tulemista.

Nimittäin tutkimuksen mukaan eräissä kliinisissä kokeissa 38 potilaalla, jotka polttivat marihuanaa selkäydinvammasta, MS-taudista, diabeteksesta ja muista sairauksista johtuviin kipuihin, voimakas aine ei toiminut yhtään sen paremmin kuin heikommat annostukset.

”Huomasimme, että pienitehoinen toimi yhtä hyvin kuin voimakastehoinen kivunlievityksessä. Mutta alhaisemmat annokset eivät aiheuttaneet sekavuutta”, tohtori Barth Wilsey totesi The Sacramento Bee:lle.

Tutkimukselle valtuutuksen ja rahoituksen antoi Kalifornian osavaltio. Tutkimuksen raportti on nähtävissä Kalifornian yliopiston Lääkekannabiksen tutkimuskeskuksen sivuilla (englanninkielinen PDF).

12

611

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kipupolilta

      tarjotaan mielummin kunnon myrkkyjä, mistä ei pääse eroon ja jotka päihdyttävät sekä turruttavat ihmisen koomapotilaaksi. ja joista menee elimistö totaalisen sekaisin. Se on inhimillistä.

    • gaddafi

      pistelin itse ilta sanomien saitilta saman uutisen. tämähän oli kyllä tiedossa että lievittää hermoperäistä kipua, joka on todettu jo monissa tutkimuksissa. tuo "sekavuus" on vähän hassu lisäys tuohon loppuun. mitä päihdettä käyttämällä paljon tulee sekavuutta. onko tuokin nyt se ,että pitää ihmistä muistuttaa, että TÄMÄ SITTEN SEKOITTAA PÄÄN, että juo vaan sitä viinaa mistä pysyy mieli kirkkaana koko päivän.

      no mutta eipä tämäkään käännä huumevastaisten mieltä mihinkään. välistä ihmiset kun puolustavat kantaansa kuin uskontoa vaikka olisivat miten väärässä. kuuluu ihmisluontoon.

      milloin on 2010 hamppumarssi?

      • ajap ajap

        Suomessa ei todellakaan olla kiinnostuttu hoitamaan kipua, täällä ollaan kiinnostuneita kontrolloimaan kipulääkkeitä.

        Itsellä jatkuva hermokipu monia monia vuosia. Kannabis erittäin hyvä lääke.

        Kun asian itse havaitsee niin erityisen hyvin, ei tarvitse tutkimuksia lukea. Kannabis yhdistettynä muihin kipulääkkeisiin erittäin hyvä tulos. Hyvänä puolena myös se, että ei toimi synergisesti yliannostusriskissä, kuten monet muut lääkkeet. Esimerkiksi bentsot opioidit lisäävät yhdessä sileiden lihasten lamaantumista, riskinä sydämen pysähtyminen ja hengityslama.

        Mutta kannabiskaan ei ole mikään ihmelääke ja kivun hoidossa sillä on rajallinen vaikutus. Kun tuska on suuri ei kannabiksella ole kovin suurta vastetta, kuten isolla annoksella opioideja tai alkoholia. Mainittakoon silti, että mikään kipulääke ei tee ihmistä terveeksi tai täysin kivuttomaksi.

      • 12+4
        ajap ajap kirjoitti:

        vaikka tulisi sallituksi apteekissa sillä ei tule ikinä myyntiin ilman reseptiä.Syöpäkipulääkkeenä voisi olla hyvä morffiinin tilalta ja jos mopaa saa niin kannabiskin on vaihtoehto vaan ei muihin kipuihin.Kuvitelma,jotta olisi normi kipulääke on utopiaa sillä sen kieltää jo EU:kin sillä ei saa käyttää,kuin loppua odottavien hoitoon sielläkin jossa sallittu.Eli elin aikaa muutama kuukausi enään

      • että Suomessa
        12+4 kirjoitti:

        ja joissain muissa maissa todellakin pidetään kannabista viimeisimpänä vaihtoehtona kipuun ja mielellään vasta saattohoidossa oleville, jos silloinkaan.

        Kannabis on kuitenkin myrkyttömyytensä vuoksi jopa buranaa turvallisempi kipulääke. Ainut puoli on päihdyttävyys, mutta oikeilla kannabioidisuhteilla päihdyttävyys on melko vähäistä säännöllisessä käytössä.

        Kaliforniassa ollaan jo pistetty kannabishysterialle luu kurkkuun ja reseptillä saa kannabista vaivaan kuin vaivaan. Ja suurin osa kalifornialaisista on jo käytännössä kannabiksen koko laillistamisen kannalla. Huvittavaa, että samoilta nurkilta kieltolaki lähti, mistä alkaa pian kumoutua.

        Suomi seuraa perässä sillä kannabis on jo kulttuuriamme.

      • kari peitsamo
        12+4 kirjoitti:

        vaikka tulisi sallituksi apteekissa sillä ei tule ikinä myyntiin ilman reseptiä.Syöpäkipulääkkeenä voisi olla hyvä morffiinin tilalta ja jos mopaa saa niin kannabiskin on vaihtoehto vaan ei muihin kipuihin.Kuvitelma,jotta olisi normi kipulääke on utopiaa sillä sen kieltää jo EU:kin sillä ei saa käyttää,kuin loppua odottavien hoitoon sielläkin jossa sallittu.Eli elin aikaa muutama kuukausi enään

        Ei ole näin asian laita. Kannabis on jokapuolella eurooppaa ihan kipulääkkeenä tavallisiin kolotuksiin ja MS-tautiin ja moniin kymmeniin muihin sairauksiin.

        Myös Suomessa näin.

        Sinulle vielä selviää nämä elämän salat, olet vaan kovin kärsimätön ja mielikuvituksesi tekee pikku kepposia. Haluat niin kovasti ottaa osaa ja miellyttää muita sillä, että sinullakin on tietoa.

        Kuitenkin hätäily ja jännittäminen toisten seurasaa, jopa chatissa sitten aiheuttaa kiusauksen kertoa ja olla hiukan enemmän kuin kapasiteetti antaa myöden. Kyllä sinä varmasti vielä opit, että ei kannata yrittää miellyttää muita aina.

        Mutta kirjoittelepa taas, *otan poskestasi kiinni, hiukan puristan ja laitan lakupötkön taskuus. Meneppä nyt kotiin taas lueskelemaan, mutta muista että et rasita itseäsi liikaa, eikä siinä mitään hävettävää ole, vaikka asiat eivät jää samalla lailla mieleen kuin muilla. Erilaisia ja silti samanlaisia :)) peace

      • kari peitsamo
        kari peitsamo kirjoitti:

        Mitä se teitä auttaisi nimimerkille.

      • gaddafi
        ajap ajap kirjoitti:

        Suomessa ei todellakaan olla kiinnostuttu hoitamaan kipua, täällä ollaan kiinnostuneita kontrolloimaan kipulääkkeitä.

        Itsellä jatkuva hermokipu monia monia vuosia. Kannabis erittäin hyvä lääke.

        Kun asian itse havaitsee niin erityisen hyvin, ei tarvitse tutkimuksia lukea. Kannabis yhdistettynä muihin kipulääkkeisiin erittäin hyvä tulos. Hyvänä puolena myös se, että ei toimi synergisesti yliannostusriskissä, kuten monet muut lääkkeet. Esimerkiksi bentsot opioidit lisäävät yhdessä sileiden lihasten lamaantumista, riskinä sydämen pysähtyminen ja hengityslama.

        Mutta kannabiskaan ei ole mikään ihmelääke ja kivun hoidossa sillä on rajallinen vaikutus. Kun tuska on suuri ei kannabiksella ole kovin suurta vastetta, kuten isolla annoksella opioideja tai alkoholia. Mainittakoon silti, että mikään kipulääke ei tee ihmistä terveeksi tai täysin kivuttomaksi.

        propleemi on vähän siinä, että se on ne aivot, kun rekisteröi sen kivun. eli siis aivoja pitää lääkitä jotta kipu poistuu. mitä kovempi kipu, sitä kovempi lääkitys ja sitä enempi aivot sekaisin. ei ole mitään takaovea. toivoisin että kannabiksen vastustajat kaivaisivat edes yhden ihan vakavasti otettavan argumentin esiin. ihan noin tasapainottamaan keskustelua.

    • valilevy

      Auttoi kyllä lääkekannabislajike välilevynpullistuman kipuun yhdessä lääkärin määrämien tulehduskipulääkkeiden kanssa. Molemmat auttoivat yhdessä, eivät erikseen. Tulehduskipulääkkeet eivät auttaneet yhdessä lääkärinmäärämien lihasrelaksanttien kanssa. Mitä tästä voikaan päätellä?

      • Dow Bones

        ...oli hyvä kombo? Kannabis auttoi pitkittyneeseen ts. neuropaattiseen kivuntunteeseen, kun taas opioidit (olivatko ne niitä?) äkilliseen kipuun?

    • vanhakonsti

      myös Koskenkorvalla.

      • Jokke Kekkuli

        Se lievittää hyvin. Tänäänkin kuusi ihmistä kuolee viinaan suomessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      239
      4190
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      114
      2649
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2402
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1446
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1446
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1179
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1097
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      956
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      931
    Aihe