synnytyskokemuksia

Vastailen sinulle oman kokemukseni pohjalta. Itsellänikään ei ole kuin yksi synnytys takana, joten en ole mikään konkari :D

Supistuskipu tuntui minulla pahimpana reisissä. Kipu tuntui siltä, että reidet olivat ihan maitohapoilla ja kramppasivat. Kipu oli tosin erittäin paljon voimakkaampaa kuin verrattaessa esim. kovaan reisitreeniin. Kipu tuntui myös jonkin verran selässä ja alavatsalla ja se oli samantyyppistä kuin reisikipukin, mutta lievempää. Alaselän hieronta auttoi kipuun. Hieronnan aikana kipu tuntui tasaisemmin vatsalla, selässä ja reisissä, eli reisikipu oli paljon siedettävämpää, mutta selässä ja vatsalla kipu tuntui voimakkaampana. Itse sain kohdunkaulanpuudutteen avautumisvaiheessa, joka vei supistuskivut täysin, mutta paineentunne pysyi (paineentunne alkoi minulla tuntumaan heti säännöllisten supistusten alettua ja tuntui siis siltä, että kakka tulee ihan just ;)). Uskon, että pelkän ilokaasun voimalla olisin kyllä myös varmasti pärjännyt. Avautumisvaihe ei ollut läheskään niin paha kuin pelkäsin.

Ponnistusvaihe oli omalla kohdallani tuskaisempi vaihe. Ponnistuksentarve ja ponnistaminen ei varsinaisesti sattunut, mutta tuntui tosi inhottavalta. Siinä vaiheessa, kun pää syntyi, tuntui, että nyt paikat repeää. Eipä ne silti revennyt. Episiotomia tosin tehtiin. Ponnistusvaihe oli myös fyysisesti se raskain vaihe. Välillä tuntui, että voimat eivät vain riitä, kun kätilö kannusti ponnistamaan voimakkaammin ja pidempään. Usko meinasi loppua, mutta kyllä se vauva loppujen lopuksi syntyi melko pitkän ponnistusvaiheen jälkeen (45min).

En osaa sanoa, kuinka tuo kävely sairaalaan sujuisi. Itselläni meni vedet sairaalassa lääkärin tehdessä sisätutkimusta, joten ei ole kokemusta kotona käynnistyneestä synnytyksestä. Jos meinaa lähteä kävelemään itse sairaalaan, kannattaa varmaan lähteä hyvissä ajoin, koska matkaan menee varmasti aikaa normaalia enemmän. Itse kyllä menisin autolla tai tilaisin taksin.

Sairaalasta kotiin olisin varmaan pystynyt kävelemään, jos matkaa olisi ollut 10min verran, mutta en varmaan paljon pidempää matkaa olisi mielelläni lähtenyt kävelemään. Siihen ei kuitenkaan kannata luottaa, että jaksaa kotiin kävellä vaan kannattaa miettiä valmiiksi ihan varuilta joku muukin keino.

Synnytyksen aikana ei omalla kohdallani tunnetilat hirveästi vaihdelleet. Ainoastaan ponnistusvaiheessa meinasin vaipua epätoivoon, kun tuntui, ettei lapsi ulos aio tulla. Heti synnytyksen jälkeen olo oli helpottunut ja tuntui, että tärisi ihan horkassa, kun elimistön energiavarastot oli ihan lopussa. Olin toki kiinnostunut vauvankin voinnista, mutta helpotus siitä, että synnytys on nyt ohi, vei voiton. Vasta hetken päästä tajusin todella mitä oli juuri tapahtunut :D Sitten alkoi vauva kiinnostaa enemmän.

Vessahätä tuntui minulla synnytyksen avautumisvaiheessa kyllä ja pääsin ihan normaalisti käymään vessassa. Alusastiallekin olisi varmaan voinut pissata, jos ei olisi vessaan jaksanut. Ponnistusvaiheessa pissahätä ei tuntunut, vaikka rakossa olikin pissaa ja jouduttiin katetroimaan, mutta se oli pikku toimenpide. Luulin alkuun, että minulla on hirveä kakkahätä koko ajan, mutta loppujen lopuksi selvisi, että se olikin vauvan pää :D En olisi uskonut, että se paineentunne voi tosiaan tuntua jo niin alkuvaiheessa synnytystä.

Nälän tunne tuli kyllä synnytyksen aikana, mutta yritin saada energiaa sokeroidusta mehusta. Synnytyksen jälkeen nälkä oli ihan mahdoton ja söinkin heti ihan mielettömän määrän leipää. En muista, että koskaan aikaisemmin olisi ollut niin kova nälkä. Jano oli myös jatkuvasti ja join synnytyksen aikana tosi paljon.

Varsinaista väsymystä (siis unentarvetta) ei itselleni tullut, mutta elimistö oli ihan loppu fyysisesti. Nukuttamaan alkoi vasta synnytyksen jälkeen, mutta uni ei tullut. Elimistö varmaan toipua hirveestä adrenaliinirallista, eikä siksi uni tullut millään. Myös vastasyntynyt vauva vei huomion itseensä ;)

Toivottavasti sait jotain irti sepustuksestani :) Kysyä voit toki lisää. Kerron mielelläni omasta synnytyskokemuksesta.

Toivotan sinulle oikein paljon onnea synnytykseen :) Synnyttäminen oli ihanaa ja siihen voi jäädä koukkuun ;) Itse rakastan kaikkea synnytykseen liittyvää ja voisin puhua synnytyksestä päivät pitkät. Oma synnytykseni oli ns. helppo, joten saman voisin tehdä vielä monen monta kertaa :)

Minulla itse synnytys kesti about 8h, josta ponnistaminen 56min. Tätä ennen minua oli supistellut pitkin päivää, mutta vain 15-20min välein. Tässä vaiheessa supistukset olivat vielä mietoja, mutta sitten kun niitä rupesi tulemaan 5-10min välein eli kun varsinainen synnytys alkoi, niin ne kestivät aina sen 40 sek. kerrallaan ja sinä aikana en pystynyt puhua, kävellä tai liikkua lainkaan vaan menin aina konttausasentoon lattialle tai kippuralle ja laskin sekuntteja ennen kuin supistus oli ohi. Kipu tuntui minulla alaselässä ja se oli niin kokonaisvaltaista ettei sitä pystynyt edes tarkkaan paikantamaan, sitä ei mielestäni voi mitenkään verrata menkkakipuihin. Minulla vauva oli avotarjonnassa (syntyi naama edellä), jonka vuoksi supistukset oli voimakkaampia ja selkä tulessa koska vauva painoi selkää. Kun pääsin sairaalaan, menin ammeeseen, joka mielestäni rentoutti ja auttoi kestämään kipua. Tässä vaiheessa vaikeroin aina kun supistus tuli, eikä siihen auttanut mikään hieronta kun kätilö yritti hieroa selkää synnytyssalissa. Olin niin keskittynyt kipuuni etten edes muista nähneeni miestäni, joka kuitenkin oli koko ajan vieressäni, sen jälkeen kun pääsin synnytyssaliin (1,5h sairaalaan tulon jälkeen), emme puhuneet mieheni kanssa mitään eikä mikään auttanut vaan huusin aika pitkälti koko ajan koska supistukset alkoivat tulla 2min välein ja kestivät sen 40 sekunttia kerrallaaan. Tässä vaiheessa jouduin odottamaan epiduraalia 2-3h ennen kuin ehdin sen saamaan ja se oli täyttä helvettiä! Välillä tuntui, että näkö sumeni kivusta ja vaikka vedin ilokaasua, niin se vei käsistä tunnon mutta ei supistuskipuihin auttanut paljonkaan. Esim. olin tuskissani repinyt tipan kädestäni (alussa olivat asentaneet sen käteen) enkä sitä edes tuntenut ja kätilö joutui uudestaan asentamaan sen. Lopulta sain epiduraalin 3h ennen vauvan syntymää ja se auttoi ehkä 40min ja sitten vaikutus loppui ja olinkin jo täydet 10cm auki. Koska vauva oli väärässä tarjonnassa (tai huonossa tarjonnassa), meni lähes 2h ennen kuin vauva lopulta syntyi. Ponnistaminen ei kuitenkaan sattunut niin paljon kuin ne supistukset ennen epiduraalia ja itse en tuntenut välilihan leikkausta ja ompeleiden laittamista yhtään ja kaikki kivut loppuivat heti kun vauva oli syntynyt. Jälkeläisten synnyttäminen ei tuntunut missään, vaikka istukkaki oli melkein 800g niin se vain lopsahti ulos helposti. Minulla oli synnytyksen jälkeen vaikea istua 1-2 viikkoa ja tuli Baby Blues, mutta kyllä siitä selvisi ja nyt odotan jo toista :-) Synnytyksen aikana ei todellakaan mieti mitään wessahätää, nälkää tai väsymystä - ainakaan itse en miettinyt. Jossain vaiheessa kätilö laittoi katetrin koska en pystynyt pissaamaan (oliskohan se epiduraali vaikuttanu siihe). Synnytyksen jälkeen mulla meni maha ihan sekaisin enkä pystyny hallitsemaan ollenkaan ilmavaivoja, se oli tosi noloa kun rutisi ruokajonossa :-). Ihan vinkkinä: älä ota omia Libresse-siteitä, koska sitä verta todellakin tulee aivan sikana ekat päivät ja ne laittaa sairaalassa sinulle verkkohousut ja isot vaipat. Tästäkin olisin toivonut, että joku olisi kertonut minulle.

nyt aikani kuluksi :) Maanantai aamun tylsyys vaivaa...

Minulla käynnistettiin synnytys 37 viikolla. Käynnistely-yritykset ottivat vasta 4. iltana tuulta alleen ja kipeydyin. Siinä kyllä huomasi hyvin supistusten eron. Aiemmin, kun lääkkeet alkoi supistelemaan, meni ns. nenä vähän ryttyyn, kun supisti. Mutta sitten, kun lähti kunnolla käyntiin, ei supistuksen aikana voinut paljon muuta tehdä, kuin hengitellä syvään ja toivoa, että kohta helpottaa. Kipu tuntui minulla selässä ja jaloissa hirveänä viiltävänä tunteena ja jomotuksena. Vesi meni aamuyöstä suihkun jälkeen (kuuma suihku helpotti tosi paljon alussa, enpä ole ennen ollut 2,5h:a suihkussa). Sitte se tuska vasta alkoikin. Kun aamuvuoron tytöt tulivat sairaalassa töihin, minut siirrettiin synnytyssaliin kivun hoitoon. vauvan sä:t laskivat, koska olin usean valvotun yön jälkeen kivustaja väsymyksestä kirjaimellisesti jäykkänä.

Salissa seurattiin ensin vauvan vointia ja sain vyöhyketerapiaa, ja oksensin loputtomasti. Patistivat minut vielä lenkille, että paikat avautuisivat lisää. Kyllä niiden supistusten välissä pystyi kävellä, mutta kun supistus tuli, niin halattiin seinää melko tiukasti. Ei ujostuttanut yhtään ohikulkevien ihmisten katseet.

Ensimmäinen epiduraali laitettiin n. 9 aikaan ja se jäi toispuoleiseksi. Puudutusta värkättiin moneen kertaan, kunnes anestesialääkäri klo 14 aikaan kävi laittamassa koko homman uudelleen. Sen jälkeen kivut helpottivat, olin silloin 3cm auki. 1,5h siitä tuli semmoinen tunne, niinkuin ne sanoo, että nyt pitää kakata. Soitettiin kelloa ja sainkin ruveta heti synnyttämään. Yhteensä synnytys kesti 12h, ponnistin 18min. Ponnistaminen ei ollut kamalaa, taisin minä kivusta vähän karjasta, mutta kipu oli erilaista ja helpompaa, kuin avautumiskipu. Minulla supistuksia tuli harvahkosti ponnistusvaiheessa, joten ehdin vähän vetää henkeä niiden välissä. Kätilöt sitä moittivat, mutta itsestäni se oli vain hyvä. Kätilö teki pienen epparin nopeuttaakseen syntymää, puudutus vähän nipisti, mutta leikkaaminen ei tuntunut missään.

Itse olin koko synnytyksen ajan melko rauhallinen. Osastolla, kun sä:t menivät perziilleen, silloin pääsi itku ja soitin miehelleni, että tänne heti! Synnytyssalissa olin kivusta huolimatta ihan "kiltti". Mutta juuri ennen uutta epiduraalia olin jo niin kipeä, että olin ihan muissa maailmoissa. Vauvan sä:t olivat jännitykseni vuoksi silloin tosi huonot ja siinä ramppasi lukuisia ihmisiä ne anestesialääkärit, jotka esittelivät itseään, tutkivat ja miettivät. Minulla pyöri päässä vain "ottakaa se vitt** ulos sieltä", alunperin en toivonut sektiota, mutta siinä vaiheessa sekin tuntui hyvälle idealle. Kun puudutus auttoi, sanoin kätilölleni, että minulla ei ole aavistustakaan ketä kaikkia täällä äsken kävi ja mitä ne tekivät :) Sitten kertailtiin.

Pissatuksen tunnetta ei tullut loppuvaiheessa, mutta kätilöni katetroi minut ja pissaa tuli tosi paljon (olisi luullut, että semmonen määrä jo tuntuu). Osastolla sain peräruiskeen, joten todennäköisesti kakkajuttuja ei tullut, en ainakaan ole tietoinen ollut siitä. Ruokaa minulle yritettiin tukkia joka välissä, mutta oksensin ihan kaiken, siksi laittoivat sokeritipan. Vettä join paljon.

Synnytyksen jälkeen eppari oli kipeähkö ja alakerta tuntui siltä, että se ikäänkuin tippuu kyydistä. Sen vuoksi en kovin pitkää matkaa pariin viikkoon jaksanut yhteen menoon kävellä. Vaiva kuitenkin helpotti pian. Olotilaa synnytyksen jälkeen ei voinut kuvailla. Oli kun olisi rekan alle jäänyt, väsytti aivan hirveästi, mutta silti ei voinut nukkua, kun piti ihmetellä sitä pientä tuhisijaa.

Rankkaa oli, mutta kyllä menisin heti uudelleen jos palkinto olisi noin ihana.

eka synnytys: supistukset alko klo 4.00 ja tulivat n. 5 min välein, kestivät alle minuutin..tätä jatkui aamu 9 asti, kunnes nukahdin n. tunniksi...noh, sitten ne alkoi taas ja pikkuhiljaa alkoi tulee säännöllisemmin..kaks kertaa soitin klinikalle mut kehottivatolemaan kotona niin kauan kunnes tuntuu siltä ettei kestä enää kipua ilman kipulääkkeitä..lopulta oltiin n.klo 17.30 sairaalassa, itse kävelin kyllä..supistuksia tuli säännöllisen epäsäännöllisesti ja kätilön tehtyä sisätutkimuksen ennen osastolle ottoa, tuli lapsivedet siihen pöudälle, ennen kuin kerkesin pukea edes päälle..kätilö oli hetkeä ennen kehottanut lähtemään kotiin vauhtia hakemaan...tästä alkoi kovat säännölliset supistukset, kestivät n.minuutin ja tulivat muutaman minuutin välein (ja ah niitä hetkiä kun ei sattunut ja kun huomaat että supistus alkaa hiipumaan...)...silloin ainakin minulla, sattu vaan niin helvetisti alaselkään, oikeen jomotti...samanlaista vähän kun kasvukivut jaloissa, mutta vaan selässä ja paaljon tuskallisempaa...ponnistusvaihe kesti 40 min ja lopulta poika vedettiin ulos imukupilla klo 22.08...mukana oli hoitajia, lääkäreitä, kätilöitä yms yms, hirvee sählinki enkä muista synnytyksestä puoliakaan...ponnistamisen tarve on nimenomaan kovan ummetuksen tuntuista...hirveä paine painaa alapäähän ja tekis mieli ponnistaa se "kakka" ulos :) tunnetilat ei mulla ainakaan mitenkäänvaihdelleet...kun lapsivedet meni, tuli itku ja nauru samaan aikaan kun jännitti niin paljon :) kävin ihan normaalisti pissalla, toki se on ehkäpä vähän vaikeeta kun on kaikkia letkuja roikkumassa mahasta kun seurataan sydänääniä jne jne...
Toisessa synnytyksessä supistukset alkoi joskus aamupäivällä ja tulivat pitkin pvää, niin että tiesin että lähden tänään (mainittakoon että minulla ei ole tullut mtn harjoitussupistuksia kummastakaan ja supistuksia on tullut vasta sitten kun on ollut tosi kyseessä, mikä ei kyllä aina niin mene..)kello 23 oltiin sairaalassa, kun olin ensin kärvistellyt suihkussa kotona...kävelin silloinkin ihan hyvin sairaalaan (sehän auttaa vautumisessa joten suosittelen..)ja ihan niin hyvässä kunnossa olin että laitoimpa vielätukan hyvin ja vähän meikkiä ennen kuin lähdimme (vahingosta viisastuneena, tuli aprempia kuvia kun äiti ei ole kuin metsäläinen..)..kello 23.30 tehtiin sisätutkimus, sitten siinä istuin pallon päällä, kävelin ja hengailin ja kun tuli ponnistamisen tarve, kalvot puhkaistiin ja aloin ponnistamaan...ponnistusvaihe kesti 9 minja kello 2.20 syntyi tyttö...huoneessa ei ollut kuin kätilö, mieheni ja minä ja kaikki suijui ihanan rauhallisesti..
Synnytykset ovat todella erilaisia eikä voi sanoa pystytkö sinä kävelemään sairaalaan (tod.näk)tai kuinka kauan sinulla menee, tulee väsy jne jne... jos olet supistusten takia valvonut monta yötä , tulee varmasti väsy, jos et ole tajunnut syödä ennen sairaalaan lähtöä, tulee nälkä...
Ekasta en kävellyt huoneeseeni koska pyörryin suihkussa (vinkki, lepää ja syö ja juo ennen kuin lähet mihinkään synnytyksen jälkeen, oot ihan rauhassa..) ja toisesta kaikki meni niin hyvin että olisin voinut vaikka juosta sinne huoneeseen...ekasta en istunut kunnolla moneen viikkoon,toisesta istuin heti ihan kuin mtn ei olisi ollutkaan..
muutamana vinkkinä voin sanoa että jos haluat kivunlievitystä, pyydä sitä heti kun menet sairaalaan..muuten et ehkä kerkeä saamaan (minä en ekasta tajunnut enkä kerennyt saamaan, toisesta en edes ottanut...)sitä..joko olet liian auki kun pyydät tai anestesia lääkäri on jossain jne jne...
syö ja juo ennen kuin lähette sairaalaan...
sinua tutkitaan vähänväliä, että paljonko olet auki, joten saat olla haarat levällään koko ajan :)
ota ihan rauhalisesti...se on kaikisa parasta, pitää ponnistusvaiheessakin silmät auki ja kuunnella k'tilöä...ponnistusvaihe voi olla pitkä ja tod näk tuntuu siltä kuin sä kuolisit...mutta..sitäse vaan on...tuntuu kliseeltä mutta kun muistat hengittää ja olla rentona , kaikki menee hyvin...
ja jos olet joutunut valvomaan monta yötä ennen sairaalaanmenoa, susittelen ottamaan epiduraalin..sen avulla monet tuttavani ovat saaneet nukuttua muutaman tunnin sairaalassa ollessaan, kun ei ole tuntunut kipua...
muista että toisella menee vedet kotona, toisilla menee vasta ponnistusvaiheess akun puhkaistaa, toinen synnyttää tunnissa, toisella menee vuorokausi...
voit vaan luottaa itseesi ja kätilöösi :) ja anna miehesi viedä huomiosi muuallle äläkä äyski sille, se on ihan yhtä ulalla kuin sinäkin eikä se edes tiedä mitä tuskia sä käyt läpi :)
Onnea synnytykseen