Joo eli oisin nyt kysynyt tälläistä asiaa,että mitkä ovat mahdollisuudet?!Tai jos kaksi ihmistä välittää kovasti toisistaan, mutta toinen on uskomassa ja toinen ei!!Pitäisikö heidän luopua toivosta ja mahdollisuudesta yhteiseen tulevaisuuteen?Olemme tunteneet useita vuosia jo ja tunteet ei ole muuksi muuttuneet.Itse en ole mukana uskomassa mutta toinen osapuoli on!Jossain vaiheessa olin jo varma että teen parannuksen ja tulen mukaan uskomaan mutta mutta.Tutustuin sitten lähemmin uskontoon luin täältä tekstejä jne..ja lopulta ymmärsin että en ole valmis!Mutta siis pitäisikö sitten unohtaa koko rakkaus?vain jonkin uskontokysymyksen vuoksi?minusta se kuullostaa järjettömältä sillä elettään jo vuotta 2004.Näinkö suuri vaikuttaja uskonto vielä on yhteiskunnassa?Itse elän kuitenkin aika "siveliästä"elämää,en juo en polta jne..mutta siltikään en ole valmis kaikkeen mirä uskontonne vaatii.Esim rakastan lapsia ylikaiken mutta minusta ei ikinä olisi isonperheen vanhemmaksi tarkoitan tällä että yli 5 lapsen.Ja tietyt asiat ovat sellaisia mistä en voi luopua.Ottakaa kantaa
onko mahdollisuuksia?
toivoa?
7333
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mahdollista jumalalle.:). Voitte tietenkin rakastaa, jos olette molemmat valmiita antamaan tilaa toistenne näkemyksille. Ei sinun tarvitse uskoa kuten vl/el/?. Jos sinä et usko syntyvyydensännöstelyyn, tuskinpa sinä sitä jättäisit käyttämättä. Jos tämä on ok toiselle, niin well. Mikä estää?
Riippuu rakastamasi ihmisen luonteestakin jonkin verran. Kestääkö hän niitä ennakkoluuloja ja jonkin asteisia "hylkäämisiä", jonka seurustelu lähipiirissä tai vähän kaumepanakin voi aikaansaada aluksi. Oletko itse valmis siihen?
oletko käynyt seuroissa koskaan? oletko onkinut meikäläisistä tietoa vain tämän palstan kautta? oletko keskustellut toisen osapuolen kanssa näistä asioista, mitä mieltä hän on?
parannusta ei kannata tehdä vain sen takia, että voisi mennä naimisiin.
seuroissa olen kulkenut vuosien ajan,eikä siellä hullumpaa ollut!Viihdyin ja paljon minulla on uskovaisia ystäviä.Oikeastaan kaveriporukkani koostuu heistä.Heidän perheiden elämääkin olen nähnyt ja pidän siitä tunnelmasta joka sen sisällä on..Mutta sitten niin paljon olen kuullut ja lukenut huonoa,että tavallaan heräsin ja ymmärsin että ei olekkaan minun tieni tuo.Yksi asia minusta juuri ärsyttää,tuo "hylkäämis"ilmiö jos sitä siksi voi kutsua. Miksi hyljätä joku ihminen jos hän ei kulje kanssasi yhteistä uskontietä.Paljon olen kuullut sitäkin kuinka oma perhe voi hylätä lapsensa jos hän kieltää uskon.Kuinka kenenkään vanhempi pystyy sellaiseen. Miksi ihmistä joka kieltää aletaan moittimaan ja puhumaan pahaa,aivan kun hänen elämänsä haluttaisiin tuhota vain sen takia että hän kielsi uskon???Toinen osapuoli on sanonut minulle että on helpomapaa molempien kannalta jos hän kieltää kun että minä menisin uskoon!Ensimmäinen ero jonka koimme,johtui juuri siitä että seurustelua ei hyväksytty.Oli kamalaa,kuinka joku haluasi tuhota sen rakkauden?Se oli tuskainen ero,niinkuin olisi sydän raastettu!Toinen otettiin väkisin pois.Paljon olemme asiasta keskustelleet,siitä kuinka perhe jne reagoisi.Arvostan niitä uskovaisia jotka eivät tuomitse meitä epäuskovaisia,jotka eivät hylkää ketään uskontokysymyksen vuoksi,jotka tukevat lähimmäisiä tilanteessa kun tilanteessa,jotka voivat rakastaa myös meitä jotka olemme erilaisia.Minä hyväksyn ystävieni uskon,se ei vaikuta väleihimme millään lailla,ja olen myös ylpeä siitä että heidän vanhempansakkin hyväksyvät minut sellaisenaan kun olen.Tosin enpäs paljoa erotu "teikäläisten" joukosta.
En tarkoittanut hylkäämistä ehkä tuossa mielessä missä sen käsitit. Ei terveet vanhemmat hylkää lapsiaan, olipvatpa lestadiolaisia tai sitten ei. Ei se ole mitenkään lestadiolainen tapa.
Useimmalle uskovaiselle se seurusteluvalinta voi olla nin vaikea ymmärtää että kaveruussuhteen tasoiset tuttavuudet helposti etääntyvät. Ei se ole niin hirveää. Opettavaista paremminkin. Todelliset ystävät pysyvät kyllä.
Meistä vl:stä puhutaan paljon kaikenlaista. Mutta uskotko kaikkeen? Pahanpuhuminen, pilkka ja ylönkatse on aina kulkenut ja tulee kulkemaan kannoillamme. Näinhän se on ollut uskovaisilla aina Jeesuksen ajoista lähtien. Ja se on niinkin, että eivät valtakunnan ulkopuolella olevat voi nähdä sitä suloisuutta, mitä sen sisältä löytyy. Ei kukaan ennenkuin on itse saanut parannuksen kautta käydä sisälle.
Puhuit siitä, miten vl:t hyljeksivät epäuskoisia. On todella valitettavaa, jos niin olet kokenut. Sellainen tahto meillä vl:llä ei ole. Kaikki ihmiset ovat samanarvoisia Jumalan luomia yksilöitä. Se, että joku toinen ei ole uskovainen ei oikeuta minkäänlaiseen hylkäämiseen tai syrjimiseen. Päin vastoin häntä tulisi erikoisesti rakastaa. Kuulostaa uskomattomalta, kun sanoit että perhe voisi hyljätä lapsensa, joka ei ole uskovainen. Itse en ole koskaan nähnyt tai kuullut näin käyneen. Ja tapauksia joissa välit ovat etääntyneet, syynä on päin vastoin ollut, että lapsi ei ole halunnut olla yhteydessä eikä tulla kutsuista huolimatta.
Kerroit miettineesi joskus sitä, että alkaisit uskovaiseksi, jotta voisitte olla yhdessä rakastamasi ihmisen kanssa. Mutta uskovaiseksi ei voi itse päättää alkaa. Siihen tarvitaan Jumalan herättämä tunto, jolle sitten jonkin uskovaisen saarnaamana saa armosta uskoa evankeliumin. Ei kukaan ihminen itsessään voi päättää noin vain alkavansa uskovaiseksi. Ja silloin kun Jumala saa tunnon herättää, siitä uskosta tulee elämän tärkein ja kallein asia. VAsta sen jälkeen kulkee kaikki muu. Tällä yritän selittää sitä, että kukaan ei voi tulla sisälle Jumalan valtakuntaan muiden verukkeiden perusteella, esim. senkään, että hänen rakastamansa ihminen olisi sisällä valtakunnassa. Siihen tarvitaan omakohtainen ja elävä usko.
Aito rakkaus poissulkee toisen omistamisen. Heti kun toinen alkaa omistamaan toista, voidaan sanoa ettei kyseessä ole aito rakkaus. Ihan sama, onko kyseessä kaksi uskovaista, kaksi uskotonta, vai uskovainen ja uskoton.
Ja viimeistä virkettä lukuunottamatta ylläoleva oli Aristoteleen määritystä rakkaudesta (ei aivan sanatarkasti, koska en opettele noin pitkiä asioita ulkoa).
Se oli, jos nyt keskitytään pariskuntaan jossa toinen uskoo ja toinen ei, että niin kauan kuin toinen kunnioittaa toista omana itsenään ja sallii tälle hänen oman maailmansa, ei törmäyskurssia synny.
Itse en vain ymmärrä, että miten se olisi mahdollista lesta-ei-lesta-avioliitossa siitä syystä, että eikö se lestapuoliso lakkaa olemasta lesta siinä vaiheessa, kun hän sallii puolisonsa käyttää ehkäisyä tai alkoholia?
Eli, se uskovaisuus ei ole ongelma. Siis uskominen Jumalaan. Ongelmaksi muodostuu lestadiolainen lakihenkisyys. Voiko lestadiolainen puoliso olla rauhallisin mielin, jos hänen ei-uskova puolisonsa lähtee ravintolaan tai haluaa sijoittaa television taloon?