En enää jaksa.. En halua enää olla syömättä. Pidän monen viikon paastoja, lihon laihdun lihon... Nyt taas paaston jälkeen söin leivän ja sitten niitä menikin ja muuta! Pystyn kyllä aloittaa taas paastoamisen, mutta en jaksa enää tätä kierrettä, jokotai en syö mitään tai muuten ahmin! Nyt on taas vuoden verran ollut mielessä vain ruoka.. en muista milloin viimeksi sain syödä niin etten lihonut ja niin ettei se sattuisi omatuntoon.
Olen tainnut pilata jo kaiken. En voi syödä enää mitään tai lihon heti, kaverit häviää, poikaystävän kanssa menee huonosti. Minua ei kiinosta enää mikään, vaikka kuinka yrittäisin ajatella, että vielä jotain hyvääkin tapahtuu. Rakas harrastukseni on mennyt tämän takia..
Toisaalta haluaisin vain kertoa tästä jollekin ja itkeä, mutta se tulisi olemaan vaikeaa. Perheelleni en halua puhua tai he kyttäisivät minut pilalle. Olen nyt 19... tarvitseeko heidän edes tietää?
Toisaalta haluaisin apua, tiedän ettei näin voi jatkua. Mutta, onko kukaan parantunut itsekseen?
Mistä saitte apua? Ketkä joutuvat sellaisille päivittäisille osastoille? Millaista se apu sitten on, pakotetaanko lihomaan jne ? En halua apua jos mua vaan lihotetaan, haluaisin vaan elää sitä samaa elämää kuin ennen, syödä normaalisti :(. Älkää todellakaan alkako leikkimään laihdutuksilla, loppujen lopuks ette voi syödä enää mitään!
Jotenkin tuntuu että tänä vuonna on kaikki vaan muuttunut, lähimmäisetkin sanelevat vaan kuinka olen aina pahalla tuulella. Miten heille tästä voisi edes kertoa? Sen jälkeen joutuisin varmaan muuttamaan takaisin kotiin, EI!
Mielessä on pyörinyt vaan ikäviä asioita, ei päivää ilman kyyneliä, en oikein tiedä mihin päin olen menossa. Miksen enää jaksa mitään ja nää mitään hyvää! Päivän päästä aloitan taas paastoamisen, en kestä itseäni näin. Pelottaa, mutta mun on pakko.
Olen tainnut pilata jo kaiken. En voi syödä enää mitään tai lihon heti, kaverit häviää, poikaystävän kanssa menee huonosti. Minua ei kiinosta enää mikään, vaikka kuinka yrittäisin ajatella, että vielä jotain hyvääkin tapahtuu. Rakas harrastukseni on mennyt tämän takia..
Toisaalta haluaisin vain kertoa tästä jollekin ja itkeä, mutta se tulisi olemaan vaikeaa. Perheelleni en halua puhua tai he kyttäisivät minut pilalle. Olen nyt 19... tarvitseeko heidän edes tietää?
Toisaalta haluaisin apua, tiedän ettei näin voi jatkua. Mutta, onko kukaan parantunut itsekseen?
Mistä saitte apua? Ketkä joutuvat sellaisille päivittäisille osastoille? Millaista se apu sitten on, pakotetaanko lihomaan jne ? En halua apua jos mua vaan lihotetaan, haluaisin vaan elää sitä samaa elämää kuin ennen, syödä normaalisti :(. Älkää todellakaan alkako leikkimään laihdutuksilla, loppujen lopuks ette voi syödä enää mitään!
Jotenkin tuntuu että tänä vuonna on kaikki vaan muuttunut, lähimmäisetkin sanelevat vaan kuinka olen aina pahalla tuulella. Miten heille tästä voisi edes kertoa? Sen jälkeen joutuisin varmaan muuttamaan takaisin kotiin, EI!
Mielessä on pyörinyt vaan ikäviä asioita, ei päivää ilman kyyneliä, en oikein tiedä mihin päin olen menossa. Miksen enää jaksa mitään ja nää mitään hyvää! Päivän päästä aloitan taas paastoamisen, en kestä itseäni näin. Pelottaa, mutta mun on pakko.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos omaisesi eivät ole huomanneet kyllähän ihmisestä huomaa milloin menee posket "lommolle" ja kaikki luut alkaa näkyä ei auta kuin itse asian tiedostaminen hautajaisiaan saa ruveta valmistelemaan jos ei selviä.Lääkäritkään ei voi asialle mitään muuta kuin kehoittaa syömään mahd ohjaamaan ravintoneuvontaan tiedän omasta kokemuksesta nämä.Siskoni sai minut lääkäriin mistä asia lähti korjaantumaan kohdalleen.
Voi:( tuo kuulostaa ihan samalle elämälle kuin mulla aikoinaan...
Haluan vain sanoa että älä jää yksin asian kanssa.. Kertominen on
vaikeaa, mutta se helpottaa kun saa asiat kerrottua esimerkiksi läheisille.
Yksin ei kannata jäädä!
Asut siis jo omillasi? Sen takia sairauttasi voi olla vaikea havaita ja kannattaakin
alkaa heti laittamaan asioita kuntoon! Sinullakin on varmasti vielä paljon hyvää
odottamassa, vaikka juuri ei tuntuisikaan siltä! Voimia!