Otin ääliöyttäni opintolainaa 6000e. Mitään hyötyä niistä ei ollut. Enempi vain tuli ryypättyä. No sitten Pääsin vakitöihin. Paskaa palkkaa sain, mutta silti otin autolainaa 17 000e!?!? Miksi vitussa menin niin tekemään. Tällä hetkellä on lainoja yhteensä noin18 000e verran. Autosta ei enää luonnollisestikkaan saa edes sen vertaa että lainan saisi maksettua pois.
Ai niin ja kaiken hyvän lisäksi sain potkut, join korttini ja yritin itsemurhaa.. varmaan arvaattekin ettei se onnistunut.
No nyt saan koulutustukea plus muut tuet yhteensä noin 1050e. siitä menee vuokraan 400e, autoon 300e ja vakuutuksiin 70e kuussa. sähköön 35e, nettiin 20e ja muut pikkukulut lisäksi. ja loputhan voisin käyttää vaikka ruokaan. vaan eipäs sittenkään! opintolainan takaisinmaksusuunnitelmaa olen menossa huomenna tekemään. sitä tuskin voi maksaa 10e kuussa. VITTU!
Ymmärrän kyllä että kaikki on ihan vain omaa syytä. Pakko vain päästä avautumaan.
Tosimiesten kyllä pitäisi onnistua itsensä tappaa, SAATANA!!
Ai niin ja kaiken hyvän lisäksi sain potkut, join korttini ja yritin itsemurhaa.. varmaan arvaattekin ettei se onnistunut.
No nyt saan koulutustukea plus muut tuet yhteensä noin 1050e. siitä menee vuokraan 400e, autoon 300e ja vakuutuksiin 70e kuussa. sähköön 35e, nettiin 20e ja muut pikkukulut lisäksi. ja loputhan voisin käyttää vaikka ruokaan. vaan eipäs sittenkään! opintolainan takaisinmaksusuunnitelmaa olen menossa huomenna tekemään. sitä tuskin voi maksaa 10e kuussa. VITTU!
Ymmärrän kyllä että kaikki on ihan vain omaa syytä. Pakko vain päästä avautumaan.
Tosimiesten kyllä pitäisi onnistua itsensä tappaa, SAATANA!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pikkurahojen takia kannata mennä naruun - osteleehan ihmiset joka päivä autoja. Kyllä sää siitä selviät.
Vaikka pikkuisen täytyy saarnata...
Miten niin 6000 tonnin opintolainasta ei ollut mitään hyötyä? Saitko sinä ammatin vai et?
Jos et viitsinyt opiskella ja rahat tosiaan meni vapaa-ajan harrastusten rahoittamiseen niin se oli vähän tyhmää.
Joskin opintolaina ei yleensä ole mikään maatakaatava juttu - on sitä ennenkin opiskelijat rällänneet...
Pääsit duuniin paskalla palkalla ja otit 17 tonttua velkaa autoon? No se oli kyllä aika tyhmää.
Ingelmasi on sis että tuet ei riitä elämiseen. Noooo... jos autoon menee 300 e kuussa nin mites jos luopuisit siitä koslasta ja myisit sen nyt kun vielä saat siitä jotakin? Ellet ole tuunannut sitä pilalle.
Muutenhan noi sun tulot ja menot on aika kivasti. Sähkön voisit kilpailuttaa, 35 euroo yhden ihmisen taloudelta kuulostaa vähän kovalta. Vakuutusmaksut pienenee kun pääset autosta eroon.
Sitä on köyhempiäkin jotka asuu kalliimmalla.
Kyllä se siitä. Hanki vaikka uus semmonen "paskaduuni" opintojen oheen.
Ensinnäkin voisin hieman miettiä sukulaisia ja kavereita, ennen kuin alan pyöriteleen itsetuhoisia ajatuksia päässä! Tyhjyys ei ole mikään ratkaisu.
Nyt vaan koitat kesittyä tilanteeseesi ja etenkin niihin asioihin joihin voit itse vaikuttaa, ja alat metsästämään jotakin sopivaa työtä. Kyllä maailmaan mahtuu ongelmia.
silloin kun ihminen on itsetuhoinen, hän ei pysty siinä tilanteessa ajattelemaan järkevästi, silloin ei ajatella muuta, kun vaan pääsis äkkiä pois. silloin pitää jonkun muun reagoida. no, kerron kokemuksesta. ei siinä silloin muita ajatella. vain itseensä, kuinka on paha olla ja pakko päästä pois.
no, ei tuo ratkaisu ole raha- asioihin, eikä muihinkaan.
onhan tämä velkapalsta, eikä mikään mielenterveyspalsta, mutta kuitenkin. tai tuntuu välillä, että voiskin olla sellainen palsta, niin ahtaalle ihmiset on ajaneet itsensä rahahuolineen tänä päivänä. vaikka ihminen oikeasti pärjäis vähemmälläkin.
mitä teet autolla, jos sulla ei ole korttiakaan. se on ilmeisesti sun omissa nimissä, kun pankki on antanut lainan, niin silloinhan se ei voi olla autoliikkeen?? kyllähän autosta rahaa saa, mee vaikk nettiautoon katteleen, jos joku ostais tai laita ilmotus, ei siitä autosta voi niin hirveetä tappioo tulla, päinvastoin. kuljet vaikk linja- autoll. tai pyöräll. siinä jo säästyy n. 400e, onhan autosta muitakin kuluja, paitsi, jos sillä ei aja. kyllä uskoisin, vaikken tiiä, mikä auto, paljon lainaa, että pian saat sen pankille hoidettua. kun vaan luovut siitä autostas. sitten on 400 taas enempi. sanoisin, että sulla on hyvät tulot opiskelijaksi. sun pitäs kyll pärjätä, elikäs autorahalla ny kiivaasti maksamaan opintovelkaa. ilmeisesti sulla on luottotiedot kunnossa? jos ei ole, silloin vois päästää niitä velkoja eteenpäin. ja sitten;
http://www.tarkkamarkka.com/blogi/2009/06/velkalumipallo/# http://www.tarkkamarkka.com/blogi/2010/01/eroon-veloista/#
voisit tutustua näihin.
kortin saat joskus takasin ja ostat halvemman auton. raha- asiat vrt. ihmishenki....raha- asiat saa aina jotenkin järkättyä, ei niiden takia itsemurhaa tehä. rahansa saa jokainen pois, vaikka uo;n kautta, eihän se ole ongelma. sua ei saa takasin. vaikk harvempi siinä mielentilassa oleva aattelee, kun on pakko päästä pois, että tänne voi jäädä joku kaipaan. raha on välttämätön paha. tää on menny kummalliseks tää maailma; täälä on kulutuskerskajuhlat, ihminen pärjää vähemmälläkin. ihminen on aina tärkein. raha- asiat on suunnilleen sivuseikka. kyllä ne saa aina jotenkin keploteltua.
juu, höpötin kaa samaa mieltä.
Minä maksoin kovimpina aikoina opintolainaa takaisin 50 markkaa kuussa. Opintolainojen kanssa pankit joustavat huomattavasti normaalia enemmän.
eikös se ole valtion takaama laina? että saa pankit sen jokatapauksessa joskus? ettei ne ole niin huolissaan sen kanssa?
jos sais sen vaikk siihe 10-20e. helpottaisi ees vähän.
Olet vissin aika nuori vielä. Älä itsaria harkitse, kaikki asiat voi järjestellä kun vaan itse haluaa! Opintolainan maksussa pankit on tosi joustavia, tiedän omasta kokemuksesta. Auton myyt pois vaikka saisit siitä vain vähän, se kuitenkin auttaa eteenpäin!