Todettiin tässä kuukausi sitten tämä krooninen atrofinen gastriitti, jossa on vaikea rauhaskato.
Viisi vuotta sitten oli vielä lievää gastriittia.
Nyt saan b12- vitamiinia myös suoraan lihakseen, oli sekin laskenut alle viitearvojen.
Olisiko täällä palstalla ketään, jolla myös todettu kyseinen sairaus?
Millainen olotila yleensä on? Onko sairaus mennyt pahempaan suuntaan vuosien varrella ym.?
Krooninen atrofinen gastriitti
2
1709
Vastaukset
- hap0ton
Hei!
Itselläni todettiin 1,5 vuotta sitten lievä atrofinen gastriitti. Muita asioita tutkittaessa löytyi vasta-aineita, jotka viittasivat tuohon tilaan ja sitten jouduin tähystykseen, jossa asia selvisi. Minulla on muitakin autoimmuunisairauksia, joten kai kulkevat jotenkin käsi kädessä. Toteamishetkellä olin mielestäni aika lailla oireeton. Mitään lääkitystä en saanut. Sittemmin olen kehittänyt joukon erikoisia mahavaivoja, joista ainakin osa selittynee oireilevalla sapella. Koska gastriittini oli lievä, lääkärin mukaan on todennäköistä että se ei siitä pahenemaan lähde eikä tähystyskontrolleja tarvita. B12-vitamiinitasoa sen sijaan kehotti kontrolloimaan vuosittain. Itse suhtaudun tuohon lausuntoon aika skeptisesti; jos tila on kerran autoimmuunimekanismilla syntynyt, miten sen eteneminen muka voi pysähtyä?
Atrofinen gastriittihan johtaa hapottomaan mahaan, jonka kyllä tunnistan itsessäni. Nimittäin aina kun minua närästää, kyse ei ole liikahappoisuudesta vaan saan närästyksen talttumaan nimenomaan juomalla hapanta (vesi omenaviinietikka on loistava yhdistelmä)!
Millaisia oireita sinulla on ollut? Minkälainen seurantasuunnitelma sinulla on?- KK*
Epämääräisiä oireita minulle ilmeni jo n. seitsemän vuotta sitten. Monenmoisia tutkimuksia
tehtiin. Ultrattiin, tähystettiin molemmista päistä, magneettikuvattiin, ulltrattiin jne.
Löytyi muitakin sairauksia, kuin tuo atrofinen gastriitti.
Nyt sitten tosiaan oli tilanne vatsassa mennyt huonompaan suuntaan.
Oireita on aika paljonkin. Vähänkin rasvaa sisältävät syömiset ovat pahasta, kuin myös
suolaiset ja makeat. Vatsaa pakottaa ja turvottaa, tulee huono olo, vaahtomaista nestettä
myös tulee toisinaan nielusta suuhun, oisko sitten närästystä.
Nykyisin on ollut sitten väsymystä ja oksettavaa oloa. Saa nyt sitten nähdä, että alkaako
tuo b12-vitamiinin anto olotilaa helpottamaan
Käyn nyt sitten huhtikuusssa verikontrolleissa. Tähystyksiä ei tehdä aivan heti, jos tilanne ei
pahemmaksi mene.
Joskus meinaa pelottaa, että jos tuosta kaikesta seuraa se vatsasyöpä, kun siihen sairastumnen
on riskialttimpaa nyt.
Tosiaan minullakin oli ensin lievä atrofinen gastriitti, joka kuitenkin on sitten vuosien aikana
huonompaan suuntaan muuttunut. Toivotaan nyt kuitenkin, että sinulla ei tilanne huonommaksi
muutu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k532995Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981