Löytyisikö halukkaita perustamaan entisten ja nykyisten vanhoillislestadiolaisten raamattupiiriä Ouluun? Jos löytyisi vaikka vain muutama keskenään toimeentuleva henkilö, voi että meillä olisi mukavaa!
Jos joku tätä lukeva olisi valmis ryhtymään piirin vetäjäksi, esittelisitkö muutamalla sanalla itsesi?
Raamattupiirin perustaminen Ouluun?
85
553
Vastaukset
opetetaan? onko siellä yksimielisyys Raamatun opista? Onko se erimielisten kerho? Tuommoisessa piirissä tulisi olla Raamatun mukaan kutsuttu vetäjä, opettaja/paimen-
- Kysyvän paikalla
Mistäs sitä aina tiedetään pistääkö se paimen omiaan vaikka olisi kuinka kutsuttu?
- meeri 5
Kysyvän paikalla kirjoitti:
Mistäs sitä aina tiedetään pistääkö se paimen omiaan vaikka olisi kuinka kutsuttu?
ollut joku raamattupiiri niin ainakin muistaisin ja he ovat saaneet toimia keskenänsä.
Olettamukseni mukaan, siellä "vikoiltaisiin" uskovaisia? Kuten tehdään Admatan palstalla ja kuitenkin ollaan aivan eri mieltä keskenäänkin:)
Paimenella tulee aina olla Jumalan valtakunnan oppi.- -Peltopyy-
Ei opeteta mitään eikä ole yksimielisyyttä, vaan keskustellaan. Vetäjäksi voi ruveta henkilö, joka tuntee siihen halua ja jonka riittävän moni hyväksyy, jotta piiri saadaan aikaan. Vetäjän lisäksi olisi mielestäni näin alkuun hyvä olla ainakin kolme henkilöä.
- -Peltopyy-
meeri 5 kirjoitti:
ollut joku raamattupiiri niin ainakin muistaisin ja he ovat saaneet toimia keskenänsä.
Jos se on Oulussa ja sinne voi tulla mukaan, olisin kiinnostunut.
- Samaa mieltä
weha kirjoitti:
Olettamukseni mukaan, siellä "vikoiltaisiin" uskovaisia? Kuten tehdään Admatan palstalla ja kuitenkin ollaan aivan eri mieltä keskenäänkin:)
Paimenella tulee aina olla Jumalan valtakunnan oppi.**Paimenella tulee aina olla Jumalan valtakunnan oppi.**
Ei mitään saatanallisia vl-valheoppeja. - -Peltopyy-
weha kirjoitti:
Olettamukseni mukaan, siellä "vikoiltaisiin" uskovaisia? Kuten tehdään Admatan palstalla ja kuitenkin ollaan aivan eri mieltä keskenäänkin:)
Paimenella tulee aina olla Jumalan valtakunnan oppi.Miksipä ei? Keskusteluahan sekin on.
Vetäjä ei olisi paimen vaan puheenjohtaja. Jokainen olisimme oman itsemme paimenia. -Peltopyy- kirjoitti:
Ei opeteta mitään eikä ole yksimielisyyttä, vaan keskustellaan. Vetäjäksi voi ruveta henkilö, joka tuntee siihen halua ja jonka riittävän moni hyväksyy, jotta piiri saadaan aikaan. Vetäjän lisäksi olisi mielestäni näin alkuun hyvä olla ainakin kolme henkilöä.
ole varsinaisesti mikään Raamattu piiri, vaan paremmin keskustelupiiri. Ei sellasilla ole mielestäni mitään virkaa, eikä se rakenna ketään. Saattaapa siellä mennä sukset ristiin pahatikkin...ei ole mitään mieltä.
Samaa mieltä kirjoitti:
**Paimenella tulee aina olla Jumalan valtakunnan oppi.**
Ei mitään saatanallisia vl-valheoppeja.siis kun on vain joku muu oppi? Voi teiän kanssa...
- meeri 5
-Peltopyy- kirjoitti:
Ei opeteta mitään eikä ole yksimielisyyttä, vaan keskustellaan. Vetäjäksi voi ruveta henkilö, joka tuntee siihen halua ja jonka riittävän moni hyväksyy, jotta piiri saadaan aikaan. Vetäjän lisäksi olisi mielestäni näin alkuun hyvä olla ainakin kolme henkilöä.
Raamatun mukaan oikein tutkia yksin tai joukossa Jumalan sanaa. Raamatun mukaan on myöskin itse Jumalan sana Pyhän Hengen henkeyttämä ja siten voi toimia sitä nöyrästi pyydettäessä myös elävänä, oikeana OPETTAJANA kaikkeen totuuteen, koska Jumala antaa HYVIÄ LAHJOJA lapsillensa, jos sitä Häneltä nöyrästi pyytää. Onko puhtaampaa Jumalan sanaa maailmassa kuin mitä RAAMATUSSA on?
- -Peltopyy-
weha kirjoitti:
ole varsinaisesti mikään Raamattu piiri, vaan paremmin keskustelupiiri. Ei sellasilla ole mielestäni mitään virkaa, eikä se rakenna ketään. Saattaapa siellä mennä sukset ristiin pahatikkin...ei ole mitään mieltä.
Miten niin ei ole raamattupiiri? Raamattupiirihän on nimenomaan sellainen, jossa keskustellaan. Jos sukset menevät ristiin, halukkaat voivat jättäytyä pois tai asiat voidaan sopia.
meeri 5 kirjoitti:
Raamatun mukaan oikein tutkia yksin tai joukossa Jumalan sanaa. Raamatun mukaan on myöskin itse Jumalan sana Pyhän Hengen henkeyttämä ja siten voi toimia sitä nöyrästi pyydettäessä myös elävänä, oikeana OPETTAJANA kaikkeen totuuteen, koska Jumala antaa HYVIÄ LAHJOJA lapsillensa, jos sitä Häneltä nöyrästi pyytää. Onko puhtaampaa Jumalan sanaa maailmassa kuin mitä RAAMATUSSA on?
ei Raamattua tule tutkia kuitenkaan eriseurojen kanssa:
Room.16:17. Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa.
18. Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.- meeri 5
weha kirjoitti:
Olettamukseni mukaan, siellä "vikoiltaisiin" uskovaisia? Kuten tehdään Admatan palstalla ja kuitenkin ollaan aivan eri mieltä keskenäänkin:)
Paimenella tulee aina olla Jumalan valtakunnan oppi.tiedä, että monilla paikkakunnilla Suomessa monet herätysliikkeet, vapaakirkko, helluntailaiset, pelastusarmeija ja muut järjestävät yhteisiä ns. Kristus-päiviä, joissa he sulassa sovussa yhteisesti toimivat noudattaakseen Kristuksen lähetyskäskyä. Ei ole edes paikkakunnalla monia toisiaan vastaan taistelevia seurakuntia, niinkuin weha sanoo, vaan he yhteisesti toimivat sen asian hyväksi, mikä on keskeisintä uskonelämässä. Ei ole kysymys epäraamatullisesta allianssista eikä ekumeniasta niin kauan kun ei luovuta raamatullisista perustotuuksista. Niistä täytyy pitää tiukasti kiinni. Ei niinkuin maailmassa tahtoo tapahtua eri kirkkojen välillä.
- Tiedoksi
meeri 5 kirjoitti:
tiedä, että monilla paikkakunnilla Suomessa monet herätysliikkeet, vapaakirkko, helluntailaiset, pelastusarmeija ja muut järjestävät yhteisiä ns. Kristus-päiviä, joissa he sulassa sovussa yhteisesti toimivat noudattaakseen Kristuksen lähetyskäskyä. Ei ole edes paikkakunnalla monia toisiaan vastaan taistelevia seurakuntia, niinkuin weha sanoo, vaan he yhteisesti toimivat sen asian hyväksi, mikä on keskeisintä uskonelämässä. Ei ole kysymys epäraamatullisesta allianssista eikä ekumeniasta niin kauan kun ei luovuta raamatullisista perustotuuksista. Niistä täytyy pitää tiukasti kiinni. Ei niinkuin maailmassa tahtoo tapahtua eri kirkkojen välillä.
saatanan kirkko (= vl-herätysliike) ei tuollaisiin osallistu.
- ¤!¤
weha kirjoitti:
ei Raamattua tule tutkia kuitenkaan eriseurojen kanssa:
Room.16:17. Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa.
18. Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.Mistä sinä ne eriseurat tempasit? Ja mistä sinä tuon raamatuntutkimiskiellon nappasit?
- etsivä-xx
weha kirjoitti:
ei Raamattua tule tutkia kuitenkaan eriseurojen kanssa:
Room.16:17. Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa.
18. Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.Aika pahoin olisi käynyt Lutherinkin.
Tule piiriin, niin näet. Siellä on opettajana iste Jeesus Kristus, Pyhässä Hengessä, kun kuulian Henki on Pyhä.
Raamattu piirissä juuri haetaan yksimilisyyttä Jumlalan Sanaan. Siitä keskustelaan, eri lailla kun SRK;ssa, missä ei keksustelua sallita.
Minä sovin evankelistana vetämään piiriä, joten tuletko mukaan. Olen Jeesuksen seurakunnan paimen.- hyvä idea r.piiri
sua kiinnostaa mitä siellä opeteaan
Taidat olla oman tilasi suhteen epäileväinen kun tuollasia kyselet. - rakas WEHA
weha kirjoitti:
siis kun on vain joku muu oppi? Voi teiän kanssa...
kun vl.oppi tulee saatanasta
- kaikki muut tervetul
weha kirjoitti:
ei Raamattua tule tutkia kuitenkaan eriseurojen kanssa:
Room.16:17. Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa.
18. Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.eli vl.seurakunta on se "eriseura" eli weha ei saa osallistua!.
- Kohti täydellisyyttä
weha kirjoitti:
ei Raamattua tule tutkia kuitenkaan eriseurojen kanssa:
Room.16:17. Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa.
18. Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.Kolmesta vakiofraasistasi jäin kaipaamaan uudelleenkastamista.
- Leksa-Veksa
-Peltopyy- kirjoitti:
Jos se on Oulussa ja sinne voi tulla mukaan, olisin kiinnostunut.
Oulu on minulle aivan liiajan kaukana. Miksi tämä piiri ei riitä, tämähän on kaikkein vaivattomin tapa pulista. Ei nykyajan ihminen viitsi lähteä minnekkään, vaan istuu mieluummin kotona omassa rauhassaan tietsikan äärellä, jolta kaikki asiat hoituu nopeasti ja vaivattomasti.
Kysyvän paikalla kirjoitti:
Mistäs sitä aina tiedetään pistääkö se paimen omiaan vaikka olisi kuinka kutsuttu?
kokoontuu tutkimaan Sanaa kokonisuudessaan. Vetäjällä on vain enemmän tietoa, mitä teologia on ja Pyhä Henki ohjaa koko ryhmää.
Raamattu piirissä vetäjä tuo esiin Raamatun tekstiä, esim Roomalaiskirjeen, jota sitten yhdessä pohimme Pyhässä Hengessä, joka avaa sen.
Vetäjällä yleensä on kokemusta tuoda eri näkökulmia asioihin, mutta ei tyrkytä niit läpi, vaan sen tekee piiri.
Rukouksen ja esiluvun tekee vetäjä ja pohjustaa asiayhteyttä.- uskova äiti**
weha kirjoitti:
Olettamukseni mukaan, siellä "vikoiltaisiin" uskovaisia? Kuten tehdään Admatan palstalla ja kuitenkin ollaan aivan eri mieltä keskenäänkin:)
Paimenella tulee aina olla Jumalan valtakunnan oppi.tämän vuoksi on kauheata, että kansankirkkomme paimenena voi toimia väärin uskova vanhoillislestadiolainen ja kotiseurakunta määräytyy asuinpaikkakunnan mukaan.
- uskova äiti**
weha kirjoitti:
ei Raamattua tule tutkia kuitenkaan eriseurojen kanssa:
Room.16:17. Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa.
18. Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.vanhoillislestadiolaisten mielestä kansankirkkomme kaikki muut kristityt paitsi vanhoilliselestadiolaiset ovat eriseuraa. On kauheata, että näin väärin uskovat vanhoillislestadiolaispapit voivat toimia paimenina ja sielunhoitajina kansankirkossamme.
- vl.omaan kirkkoon
uskova äiti** kirjoitti:
vanhoillislestadiolaisten mielestä kansankirkkomme kaikki muut kristityt paitsi vanhoilliselestadiolaiset ovat eriseuraa. On kauheata, että näin väärin uskovat vanhoillislestadiolaispapit voivat toimia paimenina ja sielunhoitajina kansankirkossamme.
pointti sitä on syytä pohtia miksi näin on.
- Piiri pyörii
Jonkin salaisen pienen piirin luotettavien ystävysten kesken ehkä voi perustaa. Jos asia tulee julkisuuteen, niin wehaiset nuoret miehet hyökkäävät kyllä porukan kimppuun.
höpöjä puhut...mutta vaarallista touhua ja moni eriseura on syntynyt siten...
2.Tim.4:3. Sillä aika tulee, jona ei he voi terveellistä oppia kärsiä, vaan omain himoinsa jälkeen kokoovat itsellensä opettajat, että heidän korvansa syyhyvät,
4. Ja kääntävät korvansa pois totuudesta, ja turhiin juttuihin poikkeevat.- -Peltopyy-
Minusta sen ei tarvitse olla salainen. Ei siitä silti tarvitse ympäriinsäkään kuuluttaa paitsi jos tarvitaan lisää jäseniä. En pidä "wehaisia" lainkaan ongelmana - tulkoot mukaan vaan!
- -Peltopyy-
weha kirjoitti:
höpöjä puhut...mutta vaarallista touhua ja moni eriseura on syntynyt siten...
2.Tim.4:3. Sillä aika tulee, jona ei he voi terveellistä oppia kärsiä, vaan omain himoinsa jälkeen kokoovat itsellensä opettajat, että heidän korvansa syyhyvät,
4. Ja kääntävät korvansa pois totuudesta, ja turhiin juttuihin poikkeevat.Tämä on eriseura jo valmiiksi, sillä tämä on e n t i s t e n ja nykyisten vanhoillislestadiolaisten piiri!
- uskova äiti**
weha kirjoitti:
höpöjä puhut...mutta vaarallista touhua ja moni eriseura on syntynyt siten...
2.Tim.4:3. Sillä aika tulee, jona ei he voi terveellistä oppia kärsiä, vaan omain himoinsa jälkeen kokoovat itsellensä opettajat, että heidän korvansa syyhyvät,
4. Ja kääntävät korvansa pois totuudesta, ja turhiin juttuihin poikkeevat.kauheata, että kansankirkkomme pappina voi toimia väärin uskova vanhoillislestadiolainen.
4. Ja kääntävät korvansa pois totuudesta, ja turhiin juttuihin poikkeevat.
- 20 +19
Olen kiinnostunut asiasta. Vetäjäksi minusta ei ole mutta tuollainen piiri on hyvä. Olen nykyinen vl.
- -Peltopyy-
Kiitos ilmoituksesta. Katsotaan, tuleeko muita kiinnostuneita.
- meeri 5
"keskustelupiirejä" ollut niin monta kertaa seurojen ja varsinkin Suviseurojen jälkeen ja yhteyksissä ja ei ne mitään vaarallisia tai eriseuroja olleet, vaikka niissä keskusteluissa hypittiinkin välillä ulos "opillisesta linjasta".
- tietoiskuja
"Löytyisikö halukkaita perustamaan entisten ja nykyisten vanhoillislestadiolaisten raamattupiiriä Ouluun?"
Et taida kovin paljon tietää Raamattupiireistä.
Espoon Raamattupiiri, joka oli vl-papin ohjauksessa kielleettiin heti. Oulusta tuli valtuuskunta, joka kielsi seurakunnan käymästä näissä papin ohjaamisissa tilaisuuksissa.
Saatanelleheittäminen tulee heti. Tietenkin ennen sitä SRK johtajineen tulevat "luetteloimaan ihmiset" ja heittävät TV pihalle.- -Peltopyy-
Suomessa on kokoontumisen vapaus. Jos joku haluaa kieltää tämän piirin, hän voi sen tehdä, mutta kieltoa ei ole pakko noudattaa.
- meeri 5
-Peltopyy- kirjoitti:
Suomessa on kokoontumisen vapaus. Jos joku haluaa kieltää tämän piirin, hän voi sen tehdä, mutta kieltoa ei ole pakko noudattaa.
toimii edelleenkin tietääkseni se raamattupiiri, mutta hiljaisempana.
- -Peltopyy-
meeri 5 kirjoitti:
toimii edelleenkin tietääkseni se raamattupiiri, mutta hiljaisempana.
Hyvä kuulla!
- katonääs..
meeri 5 kirjoitti:
toimii edelleenkin tietääkseni se raamattupiiri, mutta hiljaisempana.
silloin päitä vadille.
Kas kun on vain niin, että nämä Oulun SRK kalkkikset ovat edelleen vanhoollisia.
H.S perässähiihtäjiä.
Niin kauan, kun näin on vallassa, kaikenlainen hässäily "heidän" selän takana on kielletty.
Niin heidän hyväksymättömien Raamattupiirien, seurakuntailtojen, pyhäkoulujen jne. on ehdoton. - meeri 5
katonääs.. kirjoitti:
silloin päitä vadille.
Kas kun on vain niin, että nämä Oulun SRK kalkkikset ovat edelleen vanhoollisia.
H.S perässähiihtäjiä.
Niin kauan, kun näin on vallassa, kaikenlainen hässäily "heidän" selän takana on kielletty.
Niin heidän hyväksymättömien Raamattupiirien, seurakuntailtojen, pyhäkoulujen jne. on ehdoton."Kas kun on vain niin, että nämä Oulun SRK kalkkikset ovat edelleen vanhoollisia"
Ei todellisesti ole vanhoillisia, vaan pikemminkin nuoria aatteellisia srk:laisia, koska aidot fundamentalistiset vanhoillislestaadiolaiset, jotka noudattivat liikkeen alkuperäisiä herätyksellisiä, raamatullisia opetuksia, on ajat sitten heitetty pois liikkeestä ja ne, jotka vielä rimpuilevat mukana, ovat liikkeen sisällä ikäänkuin toisen luokan kansalaisia. - dokataanjyyy.
meeri 5 kirjoitti:
"Kas kun on vain niin, että nämä Oulun SRK kalkkikset ovat edelleen vanhoollisia"
Ei todellisesti ole vanhoillisia, vaan pikemminkin nuoria aatteellisia srk:laisia, koska aidot fundamentalistiset vanhoillislestaadiolaiset, jotka noudattivat liikkeen alkuperäisiä herätyksellisiä, raamatullisia opetuksia, on ajat sitten heitetty pois liikkeestä ja ne, jotka vielä rimpuilevat mukana, ovat liikkeen sisällä ikäänkuin toisen luokan kansalaisia.Kuka se onkaan SRK johdossa, vanha kalkkis, joka väänsi ohjeen, että kirjeiden välityksellä ei saa enää syntejä anteeksi.
Lue "fokuksia" enemmän, "ja "tiedät vähemmän"
Tunnetko nimeä. O.V.
- KEMPELAINEN.
vetämään piiriä. Hän tietää kaiken ja tosi uskovainen. Häneltä ei kuulu pahaa sanaa toisista.
- Jussi Kempeleestä
Jos siistii suunsa ja opettelee ymmärtämään mitä Raamatussa lukee. Jusu kyllä osaa Raatun ulkoa muttei raukka vaan ymmärrä.
- meeri 5
weha kirjoitti:
kysyä, miksi sellainen tulee perustaa?
tietenkään pakko perustaa, mutta ei se ole pahaksikaan, koska Raamatun tutkiminen ja lukeminen syventää uskonelämää ja Raamatun mukaan on hyvä asia, jos meissä asuu runsaasti Jumalan sanaa, koska Jumalan sana on aito, kirkkaastiloistava lamppu, joka valaisee taivastietämme.
- sama henkilö kempe
Jussi tietää. Jussi on paras. Miksihän kempelainen eilopetti palstalla kommentoinnin kun kesitas astui kuvaan mukaan.
- sama henkilö
ootteko huomanneet
siunusta sama henkilö kirjoitti:
ootteko huomanneet
siunusta"raamattupiirit", ovat silkkaa omavanhurskautta, siis Raamatun vastaisia.
Kun esim. luemme asianyhteyden "Kahden tai kolmen kokoontumisesta Jeesuksen nimeen, jossa Jeesus on heidän keskellään, puhuu saman seurakunnan jäsenistä, Jumalan lapsista...
17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
19. Taas sanon minä teille: missä ikänä asiassa kaksi teistä sopivat maan päällä; jota he rukoilevat, sen heidän pitää saaman minun Isältäni, joka on taivaissa.
20. Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.- ¤!¤
weha kirjoitti:
"raamattupiirit", ovat silkkaa omavanhurskautta, siis Raamatun vastaisia.
Kun esim. luemme asianyhteyden "Kahden tai kolmen kokoontumisesta Jeesuksen nimeen, jossa Jeesus on heidän keskellään, puhuu saman seurakunnan jäsenistä, Jumalan lapsista...
17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
19. Taas sanon minä teille: missä ikänä asiassa kaksi teistä sopivat maan päällä; jota he rukoilevat, sen heidän pitää saaman minun Isältäni, joka on taivaissa.
20. Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.Elä höpsi. Seuroissakin kehotetaan tutkimaan Raamattua. Enpä ole kuullut että kielletään, joten miksikä sinä noin olet ruvennut ajattelemaan? Etkö itse sitten lue?
- hiuskarva..
meeri 5 kirjoitti:
tietenkään pakko perustaa, mutta ei se ole pahaksikaan, koska Raamatun tutkiminen ja lukeminen syventää uskonelämää ja Raamatun mukaan on hyvä asia, jos meissä asuu runsaasti Jumalan sanaa, koska Jumalan sana on aito, kirkkaastiloistava lamppu, joka valaisee taivastietämme.
lue vl-tietoa enemmän. Ja sitä vähemmän saa olla kysymyksiä.
Teidäthän. Tieto lisää tukistusta. ¤!¤ kirjoitti:
Elä höpsi. Seuroissakin kehotetaan tutkimaan Raamattua. Enpä ole kuullut että kielletään, joten miksikä sinä noin olet ruvennut ajattelemaan? Etkö itse sitten lue?
kehoiteta eriseurasten kanssa tutkimaan ja vielä vähempi, että he toimisivat opettajina.
Tiit.3:10. Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
11. Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on.weha kirjoitti:
kehoiteta eriseurasten kanssa tutkimaan ja vielä vähempi, että he toimisivat opettajina.
Tiit.3:10. Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
11. Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on.äiti on se joka synnyttää ja ruokkii ja hoitaa lapsiaan sanalla ja sakramenteilla....
- ¤!¤
weha kirjoitti:
kehoiteta eriseurasten kanssa tutkimaan ja vielä vähempi, että he toimisivat opettajina.
Tiit.3:10. Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
11. Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on.Ei ole kukaan opettajana. Luetaan vaan ja sitten keskustellaan, mitä itse kukin on ymmärtänyt. Ei se mikään opetustilanne ole. Eikä Raamatussa ole sanottu rajoituksia, että keitten kanssa saa ja keitten kanssa ei saa lukea.
- meeri 5
weha kirjoitti:
"raamattupiirit", ovat silkkaa omavanhurskautta, siis Raamatun vastaisia.
Kun esim. luemme asianyhteyden "Kahden tai kolmen kokoontumisesta Jeesuksen nimeen, jossa Jeesus on heidän keskellään, puhuu saman seurakunnan jäsenistä, Jumalan lapsista...
17. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
19. Taas sanon minä teille: missä ikänä asiassa kaksi teistä sopivat maan päällä; jota he rukoilevat, sen heidän pitää saaman minun Isältäni, joka on taivaissa.
20. Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.saman Jeesuksen nimeen, saman pyhän yhteisen seurakunnan jäsenistä, Jumalan lapsista, olkoon heitä kaksi, kolme tai kolmesataa. Ei Raamattu määrittele sen joukon kokoa, eikä ne raamattupiirit ole raamatunvastaisia. Muista, että myös jokainen etsivä saa etsiä vaikka Raamatusta Kristusta ja pelastusta Hänessä ja se ei ole omavanhurskautta eikä raamatunvastaista.
Joh.20:30-32
”Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa
nähden; mutta nämä ovat KIRJOITETUT, että te USKOISITTE, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja
että teillä uskon kautta OLISI ELÄMÄ hänen nimessänsä." - meeri 5
weha kirjoitti:
äiti on se joka synnyttää ja ruokkii ja hoitaa lapsiaan sanalla ja sakramenteilla....
voi ja saa toimia myös Jeesuksen pienet veljet ja sisaret.
weha kirjoitti:
kysyä, miksi sellainen tulee perustaa?
Älä pelkää, sillä kehoitus löytyy Raamatusta.
Juuri siksi, kun Herramme näin kehotti. Hän moitti niitä, jotka eivät tunteneet kirjoituskisa.
Matt. 22:29
Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, koska ette tunne pyhiä kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
Minua moititaan usein, koska sanon on tai ei, kirjeen kehohitusen mukaan.
Otan vetovastuun ja tilakin on mahdollista järjestää, mutta se vaatii myös tukiryhmän, ”vasemmiston”, jolloin toiminta on turvattu.
Kokoontuminen olisi joka toinen viikko.
Pitää muistaa myös se, että siellä, missä kaksi tai kolme on koossa JEESUKSESSA, Hän on myös läsnä.
Kes.sama henkilö kirjoitti:
ootteko huomanneet
siunustaMilloin se kempelainen on viimeksi kirjoitellut??
Mistä sinä tiedät ovta He samoja, sinäkin voit olla vaikka Weha.- 5+5
weha kirjoitti:
kysyä, miksi sellainen tulee perustaa?
WEHA on srk miehiä ja vastustaa kiivaasti kaikkea mikä ajaa srk liikettä yhä syvenpään ahdinkoon omine harhaoppeineen.
Siksi hän ei hyväksy mitään tuollaista raamatun ja ihmsiten välistä uskon tutkintaa, yhdessä oloa, rakkautta jne. - wehaa riivaa saatana
weha kirjoitti:
äiti on se joka synnyttää ja ruokkii ja hoitaa lapsiaan sanalla ja sakramenteilla....
ei Jeesusta perusta vain ry. on kaikki!!!!!olet ihan pihalla poika!.
Jos Jeesus tulisi maanpäälle ja pitäis kokouksen jonne ihmiset tulis kuunteleen niin weha tulis ja vetäis Jeesusta turpiin ja sanois:
TÄÄLLÄ EI ERISEURAT KOKOONNU. - Lue Raamattua!
weha kirjoitti:
kehoiteta eriseurasten kanssa tutkimaan ja vielä vähempi, että he toimisivat opettajina.
Tiit.3:10. Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
11. Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on.Raamatussa ei ylipäätään yhdessäkään kohdassa kehoteta tutkimaan Raamattua - olipa jengi sitten samasta tai eri seuroista.
- epäuskoisen
kanssa. Näin on AINA sanottu (jo varmasti 30 vuotta!) ja sanotaan nytkin. Seurakunnanpäiväkerhosynnistä ja erityisesti seurakunnanpyhäkoulusynnistä lähtien suojelemme lapsiamme jo 70-luvulta saakka.
Itse tosin kävin seurakunnan pyhäkoulussa ja päiväkerhossa viisivuotiaaksi 70-luvun alussa, mutta äitini on senkin saanut syntinä anteeksi uskoa.
Tunnetteko tekin asiassa jotain skitsofreenista, vai vain minä?- loppuhäly..
Eikö lopputulin ottaminen tai antaminen olisi soveliasta, koska iestä ei sovi epäuskovaisen kanssa vetää.
Mikä vetää vl-uskovaisia epäuskovaisten firmoihin töihin?
Eikä sanassakin sanota, että "Elä ole siellä missä pilkaajat asuu". loppuhäly.. kirjoitti:
Eikö lopputulin ottaminen tai antaminen olisi soveliasta, koska iestä ei sovi epäuskovaisen kanssa vetää.
Mikä vetää vl-uskovaisia epäuskovaisten firmoihin töihin?
Eikä sanassakin sanota, että "Elä ole siellä missä pilkaajat asuu".maallisen ja hengellisen keskenään. Ei pidä hengellistää kaikkea...
- kaikkipois
weha kirjoitti:
maallisen ja hengellisen keskenään. Ei pidä hengellistää kaikkea...
Vanhoollisuutesi paistaa.
Ei hyvä näin, koska olet mielipiteinäsi heti uutuden tullessa valmis kieltämään sen synniksi varmuuden vuoksi.
Ikääsi en tiedä, mutta oletan ajatuksesi hyvin vanhaksi. H.S tasolle. kaikkipois kirjoitti:
Vanhoollisuutesi paistaa.
Ei hyvä näin, koska olet mielipiteinäsi heti uutuden tullessa valmis kieltämään sen synniksi varmuuden vuoksi.
Ikääsi en tiedä, mutta oletan ajatuksesi hyvin vanhaksi. H.S tasolle.sen synniksi sanoo, kuten monta kohtaa sieltä on....
- meeri 5
weha kirjoitti:
sen synniksi sanoo, kuten monta kohtaa sieltä on....
ja raamattupiirit ovat tärkeitä, koska vuosikokouspäätöksemme 2.7.2005 sanoo näin:
"2. Keskeistä Raamatussa on opetus Kristuksesta ja Jumalan rakkaudessaan hänessä
valmistamasta pelastuksesta. Ihminen pelastuu yksin armosta, uskon kautta, Kristuksen
tähden. Vain usko Kristukseen vanhurskauttaa ihmisen, tekee hänestä Jumalalle kelpaavan.
(Joh.20:31, Room.5:1) Jumalan armo opettaa myös elämään Jumalan Pyhän sanan mukaan. (Tiit.2:11-13)
VAIN USKO KRISTUKSEEN VANHURSKAUTTAA IHMISEN, TEKEE HÄNESTÄ JUMALALLE KELPAAVAN.
Tämä tärkeä toteamus tahtoo unohtua monilta vl:iltä. Tällainen yksinkertainen lapsenomainen usko Kristukseen, eikä mitään oheistoimintaa rinnalle, ei keppihevosia, ei välimiehen välimiestä jne. - kitso!
weha kirjoitti:
on kirkon pyhäkoulussa uskovainen opettaja, niin mikäs sen parempi.
mutta kiero on uskosikin
- mikä on pyhää?
weha kirjoitti:
maallisen ja hengellisen keskenään. Ei pidä hengellistää kaikkea...
ja tv pitää mutta nettiä ei siistii!.
- Reilu lista
weha kirjoitti:
sen synniksi sanoo, kuten monta kohtaa sieltä on....
Luetelepa tänne kohdat, joissa Raamattu toteaa 'xxx on syntiä'.
- iest'veteli
Näin vl-opettaa.
Näin on opetettu aina, ja opetetaan yhä. Mutta sitä ei "tunnusteta".
Kaikenlainen kyläileminen epäuskovaisen kotiin on synti.
Ja siksipä sitä ei enää tapahdukkaan. - ientulehdus
iest'veteli kirjoitti:
Näin vl-opettaa.
Näin on opetettu aina, ja opetetaan yhä. Mutta sitä ei "tunnusteta".
Kaikenlainen kyläileminen epäuskovaisen kotiin on synti.
Ja siksipä sitä ei enää tapahdukkaan.Kaikenlainen yhteistyö, keskustelteminen ja kaveruus on epäuskovaisen kanssa kielletty. Näis jo aikoinaan saarnasi saarnamies.
Muistan myös, kun nuoruudessa kokoonnuimme pienen kirkonkylän kioskeilla. Saarnamies saarnassaan huomautti, että ei ole hyvä oleskella kylillä.
Parempi on pitää lauluseuroja.
Tylsää, mutta totta nuorelle. - pyhäkoulu?
weha kirjoitti:
on kirkon pyhäkoulussa uskovainen opettaja, niin mikäs sen parempi.
Saako mennä?
- kkuukk
Jos SRK:n johto olisi tehtäviensä tasalla, niin se nimenomaan haluaisi perustaa raamattupiirejä kaikkialle. Sehän voisi sillä tavalla vieläpä ohjata tehokkaasti liikkeen kehitystä, kun piirien johtoon hankittaisiin oikeaoppiset vetäjät.
- muuten kyllä
on jo seurakunnan yhteydessä.
- Oulunsalolainen
muuten kyllä kirjoitti:
on jo seurakunnan yhteydessä.
täällä Oulussaja Oulunsalossa??
Täällä on kielletty kaikki piirit.
- uskova äiti**
siellä Raamatusta kohtia "vain me olemme ainoita oikeita uskovaisia" ajatuksen tueksi. Ja tästä vallitsisi yksimielisyys.
- oulussa
toiminut vuosia Oulussa Vl naisteologien keskustelupiiri. Mukana on niin uskonnonopettajia kun sellaisia jotka ei työskentele alalla vaan heillä on teologin paperit tai opiskelevat vielä.
Sopivat esim itseä puhutelleen raamatunkohdan ja sit porukalla pohdiskelevat ko. kohdan näkökulmia. tms teemoja. Srk on jollain tasolla tietoinen asiasta. Kokoontuvat jonku kodissa epäsäännöllisen säännöllisesti.
Mukana on kaikenikäisiä parikymppisistä aina eläkeläisnaisiin. Myös ns. "kellokas" suvuista eli pappissuvusta olevia naisia. Nimiä mm. S.R, L.K, P.N jne jne oulussa kirjoitti:
toiminut vuosia Oulussa Vl naisteologien keskustelupiiri. Mukana on niin uskonnonopettajia kun sellaisia jotka ei työskentele alalla vaan heillä on teologin paperit tai opiskelevat vielä.
Sopivat esim itseä puhutelleen raamatunkohdan ja sit porukalla pohdiskelevat ko. kohdan näkökulmia. tms teemoja. Srk on jollain tasolla tietoinen asiasta. Kokoontuvat jonku kodissa epäsäännöllisen säännöllisesti.
Mukana on kaikenikäisiä parikymppisistä aina eläkeläisnaisiin. Myös ns. "kellokas" suvuista eli pappissuvusta olevia naisia. Nimiä mm. S.R, L.K, P.N jne jneolisi suotavaa, että olisi ennenmuuta uskovaisia kavereita:
esim. 1.kor.15:33. "Älkää eksykö! "Huono seura hyvät tavat turmelee."- meeri 5
weha kirjoitti:
olisi suotavaa, että olisi ennenmuuta uskovaisia kavereita:
esim. 1.kor.15:33. "Älkää eksykö! "Huono seura hyvät tavat turmelee."eikö tuolla piirissä ole ennen muuta uskovaisia kavereita.
- 5+5
weha kirjoitti:
olisi suotavaa, että olisi ennenmuuta uskovaisia kavereita:
esim. 1.kor.15:33. "Älkää eksykö! "Huono seura hyvät tavat turmelee."weha eritelee näin ihmiset:
olisi suotavaa, että olisi ennenmuuta uskovaisia kavereita: = ennen muuta vl.uskovaisia (muut on paskasakkia)
esim. 1.kor.15:33. "Älkää eksykö! "Huono seura hyvät tavat turmelee." = muut uskovaiset turmelee
Olet paha ihminen weha. Välttäkää tämän ihmisen seuraa hän turmelee teidät! - iveta
5+5 kirjoitti:
weha eritelee näin ihmiset:
olisi suotavaa, että olisi ennenmuuta uskovaisia kavereita: = ennen muuta vl.uskovaisia (muut on paskasakkia)
esim. 1.kor.15:33. "Älkää eksykö! "Huono seura hyvät tavat turmelee." = muut uskovaiset turmelee
Olet paha ihminen weha. Välttäkää tämän ihmisen seuraa hän turmelee teidät!muutkin ajattelevat raamattupiirin perustamista. Heti aluksi on sanottava, että raamattupiirin perustaminen ei ole sama asia kuin eriseuran perustaminen. Raamattupiirissä haluamme tutkia Jumalan PYHÄÄ SANAA ja rukoilemme, että se avautuisi kohdallemme RAVINNOKSI, jotta jaksaisimme taivastiellä vaeltaa. On ihanaa , jos Jumalan sana saisi täyttää sydämemme ja Kristus mielemme, niin tuntuu kuin ihan käytännössä HYVÄ PAIMEN kulkee vierellä ja Hänen sanansa ja neuvonsa on jalkaimme lamppu. Tekisi tässä mielini ihan ylistää ja kiittää Kristusta Hänen rakkaudestaan meitä syntisiä kohtaan, mutta joku saattaa tähän loukkaantua, että vl tollai kuin hellari ylistää, mutta en voi kyllä oikein pidättääkään. Sanon vain(omasta puolestani) että ylistys ja kiitos Herralleni Jeesukselle Kristukselle!
- ahkosuon vl
iveta kirjoitti:
muutkin ajattelevat raamattupiirin perustamista. Heti aluksi on sanottava, että raamattupiirin perustaminen ei ole sama asia kuin eriseuran perustaminen. Raamattupiirissä haluamme tutkia Jumalan PYHÄÄ SANAA ja rukoilemme, että se avautuisi kohdallemme RAVINNOKSI, jotta jaksaisimme taivastiellä vaeltaa. On ihanaa , jos Jumalan sana saisi täyttää sydämemme ja Kristus mielemme, niin tuntuu kuin ihan käytännössä HYVÄ PAIMEN kulkee vierellä ja Hänen sanansa ja neuvonsa on jalkaimme lamppu. Tekisi tässä mielini ihan ylistää ja kiittää Kristusta Hänen rakkaudestaan meitä syntisiä kohtaan, mutta joku saattaa tähän loukkaantua, että vl tollai kuin hellari ylistää, mutta en voi kyllä oikein pidättääkään. Sanon vain(omasta puolestani) että ylistys ja kiitos Herralleni Jeesukselle Kristukselle!
iveta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861679Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,161063Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991006Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79942- 90776
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146749Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51744- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48671Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661