Tämä on todellista huumetta!

Ihana suklaapiirakka

6 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

2 tl vaniljasokeria

4 tl leivinjauhetta

6 rkl tummaa kaakaojauhetta

3 dl kuumaa vettä

300 g margariinia sulatettuna

4 munaa

Voikreemi:

150 g margariinia

300 g tomusokeria

4 tl vaniljasokeria

2 keltuaista

Kuorrutus:

1 levy Block suklaata

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kuuma vesi, margariini ja munat, joista on rakenne rikottu. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi ja levitä uunipellille. Paista pohjaa 175-200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Valmista voikreemi ja levitä jäähtyneen pohjan päälle. Sulata Block suklaa vesihauteessa ja levitä pohjan päälle. Halutessasi voit sulattaa valkoista suklaata ja laittaa ohuita raitoja koristeeksi piirakan päälle.
151732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tuosta olen kanssasi täysin samaa mieltä :)

On muuten hyvää, jos (Hollannissa) laittaa muutaman gramman kukkaa sekaan, kukka kannattaa kevyesti kuumentaa rasvan kanssa (Hollannissa) ja sekoittaa hyvin. Uunissa saa olla 200 asteella, kunhan katsot, että ei pääse kuivumaan. Sitten vaan muistaa, että vaikutukset syötäessä tulee hieman jälkeenpäin.

Mutta siis Suomessahan tällainen toiminta on kielletty laissa, enkä yllytä rikokseen.

Äänestä
  • Ei ei ei! Ei 200 astetta! Liikaa! CBD haihtuu jo 185 asteessa ja THC 200 asteessa. 175 on hyvä. Max 180 astetta.

    Kukan voi (Hollannissa) murentaa ihan taikinan joukkoon. Tai sitten tosiaan tehdä kannabisvoita.

    Kannattaa laskea se niin, että noin puoli grammaa per annos. Ei enempää tarvii. Jos siis tekee esim 9 palasen suklaakakun, niin 4,5g kukkaa joukkoon. Hienonna se erittäin hienoksi, niin on mukavampi syödä.

    Voissa se on helpompi käsitellä, mutta kannabiksen maku kakun seassa on oikein makoisa. Voi sen tehdä näinkin jos sattuu Hollannissa olemaan:

    Perus sokerikakkupohja:
    1/3 tilavuus munaa
    1/3 tilavuus sokeria
    Vatkaa vaahdoks.
    Lisää 1/3 tilavuus vehnäjauhoo ja muutama gemmi hienoksi jauhettuu kukkaa. Snadisti vanilijan makua miten sen haluatkin sinne lisätä. Vaniliinilla tai vaniljalla tai esanssilla. Diipadaapa, peruspohja.
    Nostele tasaseks lusikalla (ei vatkailuja täs vaihees). Uuniin siihen 175 asteeseen kunnes on kypsä.

    Duunaa custardia väliin. (Eli tiukka vaniliasoosi.)

    Suklaalevy, snadisti kookosvoita, vesihauteessa. Pinnalle. Kookosvoi tekee sen kannen pureskeltavammaks, ni se ei halkeile ja lohkeile niin pahasti.

    Saa sen suklaan siihen pintaan, mutta sokerikakku maistuu kannabikselle ja on oikein erinomaisen makuista.

    Äänestä

tuommoinen aiheittaa riippuvuutta.
vaikka vähän pitää mahamakkaroiden riippuakkin, parempi vaan kun on pinta-alaa mihin koskea

Äänestä

  • hshsets kirjoitti:

    suklaa sisältää (http://fi.wikipedia.org/wiki/Teobromiini) teobromiinia kofeiniin tapaista piristettä ja (http://fi.wikipedia.org/wiki/Fenyylietyyliamiini) fenyylietyyliamiinia, joka on psykoaktiivinen huume
    eli totta puhut

    http://raakasuklaa.com/wordpress/?page_id=36

    Anandamidi (n-arachidonoylethanolamidi)

    Anandamidi on luonnollisesti aivoissamme esiintyvä neurotransmittori eli hermosolujemme välittäjä-aine. Anandamidi on kannabioidi, jolla on keskeinen vaikutus mieliaalaamme ja sitä erittyy aina kun koemme autuutta ja onnellisuutta. Kun kirjoitan kirjainyhdistelmän THC, luo se monelle assosiaation kannabiksen vaikuttavaan ainesosaan (9-tetrahydrokannabinolia). On kuitenkin pitkään tiedetty, että kemikaali, joka luonnollisesti lukkiutuu kehossamme THC-reseptoriin, on anandamidi. Kun tietyt molekyylit tarttuvat solun pinnalla olevaan reseptoriin, mahdollistuu tiedon välittyminen solukalvon läpi ja tunnemme olevamme “pilvessä”. On kuitenkin selvää, että fyysisen harjoittelun aikana erittämästämme anandamiinista tai kaakaon sisältämästä anandamiinin määrästä, emme varsinaiseen pilveen tule, mutta monelle jo tuttu “runner’s high” tai toistaiseksi ehkä vähemmän tuttu “kaakaoflow”, kuvaavat näitä olotiloja mainiosti. Sen lisäksi, että raaka kaakao sisältää anandamidia, se sisältää myös anandamidi-inhibiittoreita (N-oleolethanolamidi ja N-linoleoylethanolamidi), jotka hidastavat kehomme kykyä pilkkoa anandamidia. Tämä saa kyseisen välittäjä-aineen aiheuttaman hyvän olon säilymään pidempään.

    MAO-inhibiittorit

    Nuorena kehomme erittää enemmän neurotransmittereitä: serotoniinia, dopamiinia, noradrenaliinia, adrenaliinia jne, minkä vuoksi koemme enemmän innostusta, iloa ja seikkailunhalua. Tietyt aivojemme entsyymit (MAO A ja MAO B) käyttävät ja kierrättävät näitä kehomme tärkeitä välittäjä-aineita. Ikääntyessämme näistä entsyymeistä tulee agressiivisempia ja ne kierrättävät neurotransmittoreita turhankin nopeasti, mikä laskee välittäjä-aineiden tasojamme. Alhaiset neurotransmittoritasot on linkitetty vanhenemisen lisäksi, epämiellyttävään olotilaan ja masennukseen. Idea näiden välittäjä-ainetasojen pitämistä korkeina on johtanut siihen, että tietyissä huumausaineissa ja mielialalääkkeissä käytetään synteettisiä MAO-estäjiä, jotka pitävät kyseiset tasot korkeina. Tällaisia MAO-inhibiittoreja löytyy kuitenkin myös luonnosta (mm. ayahuacha ja tupakka). MAO-inhibiittoreiden tiedetään aktivoivan aivojemme tuntemattomia osia, joissa piilee yli 90% aivojemme kapasiteetista, jota emme normaalisti käytä. Raa’an kaakaon sisältämistä mahdollisista MAO-inhibiittoreista ei ole tutkimustietoa, mutta vallitsevan uskomuksen mukaan raaka kaakao sisältää myös näitä ainesosia.

    Äänestä

  • eihajuakaan kirjoitti:

    saiskoha kilosta suklaa papuja uutettuja jotain minkä vois tyrkätä "hihaan"
    siinä olisi virkavallalla miettimistä, haa epäillyllä oli kymmeniä fazerin tummia suklaa levyjä joista oli valmistamassa huumetta.

    Äänestä

  • nickre kirjoitti:

    XD

    Äänestä

  • eihajuakaan kirjoitti:

    XD

    pitääpä pistää kemian opiskelut alulle, siinä saattas mennä vähän aikaa ennen kuin ollaan tuo laittomaksi määrätty, vaikk taitaa jokin desing huume laki olla jo vireillä.

    (päihdyttäviä tuotteita saa nauttia vain valtion hyväksymällä tavalla) täh?

    vois sitten mennä sinne koulun nurkille tarjoomaan, hei haluutko tykittää 10 marssia?
    menis varmaan hyvin kaupaks kun ne skidit on ihan battery refloissa.

    Äänestä

  • niclre kirjoitti:

    vois sitten mennä sinne koulun nurkille tarjoomaan, hei haluutko tykittää 10 marssia?
    menis varmaan hyvin kaupaks kun ne skidit on ihan battery refloissa.

    hehe.. repesin :D

    kyllä on järjetöntä yhteiskunnan suhtautuminen tiettyihin päihteisiin
    äääk

    Äänestä

  • nickre kirjoitti:

    pitääpä pistää kemian opiskelut alulle, siinä saattas mennä vähän aikaa ennen kuin ollaan tuo laittomaksi määrätty, vaikk taitaa jokin desing huume laki olla jo vireillä.

    (päihdyttäviä tuotteita saa nauttia vain valtion hyväksymällä tavalla) täh?

    "vaikk taitaa jokin desing huume laki olla jo vireillä."

    Mikä design-huumelaki? "Jos kehität uuden molekyylin ja sen käyttäminen on kivaa, se olkoon laitonta." Ei tulevaisuusrikoksista voi tehdä lakia. Albert Hoffman yritti kehittää ratkaisua torajyvään ja vahingossa keksi LSD:n. Tulevaisuusrikoslain mukaan hän olisi yhtäkkiä kriminaali.

    Miten ylipäänsä voi laittaa laittomaksi molekyylin jota ei ole vielä keksitty? Kun tuota asekieltoakin kehitellään, niin eikö siinä samassa voisi pistää laittomaksi phazerit, lasermiekat, partikkelipistoolit ja muut joita saatamme ehkä joskus tulevaisuudessa keksiä? Ja pidätetään varmuuden vuoksi Mark Hamill ja William Shatner.

    Äänestä

  • nickre kirjoitti:

    saiskoha kilosta suklaa papuja uutettuja jotain minkä vois tyrkätä "hihaan"
    siinä olisi virkavallalla miettimistä, haa epäillyllä oli kymmeniä fazerin tummia suklaa levyjä joista oli valmistamassa huumetta.

    kannattaa tutustua.
    Mephedrone

    Äänestä

  • eihajuakaan kirjoitti:

    "vaikk taitaa jokin desing huume laki olla jo vireillä."

    Mikä design-huumelaki? "Jos kehität uuden molekyylin ja sen käyttäminen on kivaa, se olkoon laitonta." Ei tulevaisuusrikoksista voi tehdä lakia. Albert Hoffman yritti kehittää ratkaisua torajyvään ja vahingossa keksi LSD:n. Tulevaisuusrikoslain mukaan hän olisi yhtäkkiä kriminaali.

    Miten ylipäänsä voi laittaa laittomaksi molekyylin jota ei ole vielä keksitty? Kun tuota asekieltoakin kehitellään, niin eikö siinä samassa voisi pistää laittomaksi phazerit, lasermiekat, partikkelipistoolit ja muut joita saatamme ehkä joskus tulevaisuudessa keksiä? Ja pidätetään varmuuden vuoksi Mark Hamill ja William Shatner.

    desing huumelaki - eli lakipykälistö joiden avulla saadaan nämä uudet huumeena käytettävät aineet joista puuttuu vielä merkintä huumausainerekisterissä.

    eip se hoffman tuohon kuulu, rikosaikomus riittää jo tuomioon, vaikka rikos olisi jäänyt toteutumatta, esim suureen kotikasvihuoneeseen riittävät materiiaalit takavarikkoon. joku pykälä siel on "rikollisin ainein" tai jotain vastaavaa. sitä varmaan tarvitse paljon muokata, tai lisätä pykälää. (ei siinä tarvitse sosiologi olla jos joku labras tekee aineen joka soveltuu päihteeksi ja sitä sitten rupeaa jakelemaan minkä kerkeää netissä ja kadulla jne jne. että se osaa yhdistää päihdelakiin)

    tuli vain mieleen montako kerta annosta se hoffman aikoinaan sieltä labrastaa sai, vielä pariin kertaan ennen kuin yhdisti sen tuohon torajyvään. lsd-25:ssa on 25 000 kerta annosta grammassa.

    sittenhän se lähtikin eristämään sieniä ja muita eteläamerikan juttuja, tais vähän sitten innostua

    Äänestä

  • SykoTeeli kirjoitti:

    kannattaa tutustua.
    Mephedrone

    Laadusta tinkimättä
    h u u m e k i e l t e i s e n
    elämänasenteen puolesta
    Koskenkorvan h e r b a a l i s e n ajattelutavan puolesta

    Naapurin Kiihkoilija

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihana suklaapiirakka kirjoitti:

Ihana suklaapiirakka

6 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

2 tl vaniljasokeria

4 tl leivinjauhetta

6 rkl tummaa kaakaojauhetta

3 dl kuumaa vettä

300 g margariinia sulatettuna

4 munaa

Voikreemi:

150 g margariinia

300 g tomusokeria

4 tl vaniljasokeria

2 keltuaista

Kuorrutus:

1 levy Block suklaata

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon kuuma vesi, margariini ja munat, joista on rakenne rikottu. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi ja levitä uunipellille. Paista pohjaa 175-200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Valmista voikreemi ja levitä jäähtyneen pohjan päälle. Sulata Block suklaa vesihauteessa ja levitä pohjan päälle. Halutessasi voit sulattaa valkoista suklaata ja laittaa ohuita raitoja koristeeksi piirakan päälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu