Ankkalinna Part 3

AKU ANKKA

Sarjakuvan toinen päähenkilö on epäonninen, yritteliäs, äkkipikainen ja pahasti velkaantunut. Hän yrittää pärjätä monissa ammateissa, mutta ei oikein pärjää missään, vaikka alussa kaikki näyttää hyvältä.

On yleisesti ihmetelty sitä, että nimenomaan suomalaiset ovat ihastuneet Aku Ankan hahmoon. Amerikkalaisten ja useimpien muidenkin mielestä Mikki Hiiri on nokkelana hiirulaisena Walt Disneyn ykkössuosikki. Amerikassa lehti ilmestyy nimellä Mickey Mouse pitkän tauon jälkeen.

Aku Ankan hahmo sijoittaminen suomalaiselle puoluekartalle on ongelmallista. Hänellä on toisaalta selkeitä työläisen piirteitä, kuten Roopen rahojen kiillotus ja margariinitehtaalla työskentely. Riemastuttavimpia ovat kuitenkin Carl Barksin sarjakuvat, joissa Aku toimii pienyrittäjänä, näistä mainittakoon vaikka muuttofirma, savulentoyritys ja pesula.

Muut hahmot sarjakuvassa kuvittelevat joskus Akun olevan varakas, koska hän on Roopen veljenpoika. Tämä hieman viittaisi suomalaista vastinetta etsittäessä maanviljelijään, jolla on tukiaisia enemmän kuin pankkitilille mahtuu (ainakin eräiden mielestä).

Koska Aku on kekseliäs, mutta pers'aukinen lienee hänen kotoinen vastineensa pienyrittäjä. Pienyrittäjät ovat useimmiten kokoomukselaisia tai keskustalaisia. Roope suurpääoman puolustajana on tietenkin kokoomukselainen, joten Akun puoluekannaksi jää keskusta.

Akun naapuri Teuvo Tulppu on demari. Akun ja Teuvon keskinäinen taistelu muistuttaa keskustan ja SDP:n välistä nahistelua. Mitään muuta ei saada aikaiseksi kuin paljon tuhoa, ja närää muiden naapureiden taholta.

Hannu Hanhi edustaa tietysti suomenruotsalaisia. Kultalusikka suussa syntyneitä onnellisten tähtien alla kulkevia RKP:tä äänestäviä kauniita ihmisiä, joille kaikki hyvä tuntuu tulevan itsestään. Ovathan he tutkimusten mukaan onnellisempia ja rikkaampia kuin suomalaiset keskimäärin.
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Terttu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu