AKU ANKKA
Sarjakuvan toinen päähenkilö on epäonninen, yritteliäs, äkkipikainen ja pahasti velkaantunut. Hän yrittää pärjätä monissa ammateissa, mutta ei oikein pärjää missään, vaikka alussa kaikki näyttää hyvältä.
On yleisesti ihmetelty sitä, että nimenomaan suomalaiset ovat ihastuneet Aku Ankan hahmoon. Amerikkalaisten ja useimpien muidenkin mielestä Mikki Hiiri on nokkelana hiirulaisena Walt Disneyn ykkössuosikki. Amerikassa lehti ilmestyy nimellä Mickey Mouse pitkän tauon jälkeen.
Aku Ankan hahmo sijoittaminen suomalaiselle puoluekartalle on ongelmallista. Hänellä on toisaalta selkeitä työläisen piirteitä, kuten Roopen rahojen kiillotus ja margariinitehtaalla työskentely. Riemastuttavimpia ovat kuitenkin Carl Barksin sarjakuvat, joissa Aku toimii pienyrittäjänä, näistä mainittakoon vaikka muuttofirma, savulentoyritys ja pesula.
Muut hahmot sarjakuvassa kuvittelevat joskus Akun olevan varakas, koska hän on Roopen veljenpoika. Tämä hieman viittaisi suomalaista vastinetta etsittäessä maanviljelijään, jolla on tukiaisia enemmän kuin pankkitilille mahtuu (ainakin eräiden mielestä).
Koska Aku on kekseliäs, mutta pers'aukinen lienee hänen kotoinen vastineensa pienyrittäjä. Pienyrittäjät ovat useimmiten kokoomukselaisia tai keskustalaisia. Roope suurpääoman puolustajana on tietenkin kokoomukselainen, joten Akun puoluekannaksi jää keskusta.
Akun naapuri Teuvo Tulppu on demari. Akun ja Teuvon keskinäinen taistelu muistuttaa keskustan ja SDP:n välistä nahistelua. Mitään muuta ei saada aikaiseksi kuin paljon tuhoa, ja närää muiden naapureiden taholta.
Hannu Hanhi edustaa tietysti suomenruotsalaisia. Kultalusikka suussa syntyneitä onnellisten tähtien alla kulkevia RKP:tä äänestäviä kauniita ihmisiä, joille kaikki hyvä tuntuu tulevan itsestään. Ovathan he tutkimusten mukaan onnellisempia ja rikkaampia kuin suomalaiset keskimäärin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Eikö jukoliste näitä olevinaan fiksuja aina jostain löydy, jotka haluavat politisoida meidän Aku Ankkaa diggailevan kansanosan nautinnon. Perkele, joku Terttu ei sitä tiedä minkälaista meidän elomme on, ei varsinkaan Aku Ankasta sitä tietoa saa. Aion lukea jatkossakin Ankkani ilman näiden typerysten tulkinta-apua.
...
Miksi haluat epätoivoisesti pilata ihmisten ja vieläpä lasten lukunautintoja kytkemällä kaikenlaisia halpahintaisia assosiaatioita Aku Ankkaan.
Mikä on motiivisi! Onko kaltaisiasi paljonkin!
Et ikinä onnistu pilamaaan ja korruptoimaan ainakaan minun elämyksiäni.
Ainoa, mitä saat aikaiseksi on aito inho kaltaisiasi kohtaan, mikä on sinänsä nautinto, kun inho ja varsinkin oikeutetu inho on aika harvinaista herkkua ainakin minun tunnerekisterissäni ja suorastaan automaattinen tabu.
Onko tuo muuten oikein joku metodi!
Tuolla aiemmin yritit näköjään häpäistä jopa karhukoplaa.
Menee vähän liian pitkälle!
"Miksi haluat epätoivoisesti pilata ihmisten ja vieläpä lasten lukunautintoja kytkemällä kaikenlaisia halpahintaisia assosiaatioita Aku Ankkaan."
Ja tätä palstaa lukee päivittäin suunnaton määrä lapsia?
Mitä tarkoitat!
Tuollaista ajattelua, jossa niinkin simppeliin asiaan, kuin joku Aku Ankka liitetään ties mitä assosiaatioita ja jopa poliittisia sellaisia laidasta laitaan ilmeisesti siis on esiintynyt.
Pakkohan sellaisen on pilata jollakin tavalla lukukomemus ja jo tajuntakin muittenkin kuin viattomien sarjakuvien osalta.
Järkyttävää ajatella niitä lapsia, jotka ovat eläneet tuoallaistenkin tulkintojen maailmassa.
Ei kai tuolla yksittäisellä kirjoituksella tietenkään nyt ole mitään merkitystä; se vaan todistaa, että sellaista mentaliteettia tosiaankin on ollut.