Starship Troopers

Ei kolahtanu. Aikoinaan katsoin kun leffa ilmestyi ja melkein nukahdin kesken.
Tietty jos tykkää tyhjänpäiväisestä tarinasta ja paljosta toiminnasta niin mikäs siinä.

Olen lukenut paljon arvosteluja joissa tätä kehutaan upeaksi parodiaksi koskien scifiä ja vietnamin sotaa.
Minua ei kyllä kutittanut yhtään.

Alkuperäistä kirjaa en ole lukenut, pitäis varmaan, vois olla parempi kuin leffa.

PS.
Jos joku haluaa scifi-parodiaa niin ikivanha Dark Star on herkkua, ja on todellista kulttikamaa, avaruuden Bad Taste...
Space Balls irroitta jo muutaman muhevan naurun, sekä Star Wars -faneilta että -vihamiehiltä.
Kolmas suositeltava kohtalaisen tolkullinen ja parodinen on Space Truckers.

"One man’s trash is another man’s treasure"... Olen nähnyt Starship Troopersin...noh..ehkä parikymmentä kertaa... ja kyllä se vaan on pirun hyvä leffa ja aah...niin nostalginen... :D Nyt en olekkaan pariin vuoteen sitä katsonut...täytyykin kaivaa taas hyllystä.

Nimittäin Starship Troopersin ohjaajan Paul Verhoevenin tekemä Robocop on mielestäni parempi kuin Straship troopers.Molemmissa elokuvissa on kriittistä otetta yhteiskunnallisista asioista.Mutta Robocopin väkivaltainen maailma kuvaa riistäjien valtakuntaa Amerikkaa hykerryttävän sarkastisesti.

Noh, en keksi nyt oikeen mitään sanottavaa kys. leffasta, mutta olihan se ihan ok...

Starship Troopers on kaiketi sellainen elokuva, että siitä joko pitää tai sitten sitä vihaa sydämensä kyllyydestä. Voimakkaiden mielipide-erojen synnyttäminen on yleensä ollut, jos ei muuta, niin ainakin hyvin tehdyn elokuvan merkki. Ja sitä tämä elokuva todella on, hyvin tehtyä science-fiction viihdettä hyvin omaperäisellä juonella ladattuna. Elokuva on säilynyt kestosuosikkinani siitä päivästä kun ensimmäisen kerran sen katsoin. Vuosi oli kai 97 tai 98, elokuva oli juuri tullut VHS-kasetille.

Paul Verhoevenin elokuvat ovat aina iskeneet minuun omalaatuisuudellaan. Niissä on jotain outoa charmia. Etenkin elokuvien huumori vetoaa vahvasti omaan, jokseenkin tummahkoon huumorintajuuni. Niissä on toisaalta mustaa ja aikuiseen makuun suunnattua huumoria, mutta toisaalta ne ovat perimmiltään kuitenkin hyvinkin lapsenomaisia mielikuvituskertomuksia niissä esiintyvine supersankari ja-sotaleikkeineen. Verhoevenin tavaramerkiksi muodostunut viihteellinen väkivallan kuvaaminen voi olla joillekin liikaa, mutta jos siihen osaa suhtautua huumorilla, voi huomata, että se on tarkoituksella niin ylilyötyä ettei sitä pysty ottamaan vakavasti, ja yleensä mihinkään pitempiin mässäilyihin ei kuitenkaan sorruta. Paitsi ehkä eräässä Robocopin pahamaineisessa kohtauksessa. Toinen asia mikä Verhoevenin elokuvissa iskee on hyvin kärjistetysti esitetty poliittinen satiiri sekä ihmisluonnon raadollisuuden häpeilemätön kuvaaminen. Hän ei yritä mielistellä ketään asioita kaunistelemalla, vaan kertoo asiat kuten ne ovat. Verhoevenilla on myös täysin uniikki kyky luoda miltei totalitaristisia tulevaisuusdystopioita, jotka ovat uskottavia ja saavat todella miettimään millaisiin äärimmäisiin yhteiskuntamalleihin ihmiskunta saattaa olla matkalla.

Starship Troopersiin palatakseni. Pidin elokuvasta erityisesti siksi, koska se soljuu eteenpäin loogisesti ja töksäyttelemättä ja sen henkilöhahmoista on helppo pitää. Lisäksi elokuva on visuaalisesti hyvin onnistunutta oikeiden näyttelijöiden ja digitaalitehosteiden yhteispeliä ja tehosteet tekevät juurikin sen mihin ne on tarkoitettu, eli vahvistavat tarinaa, eivätkä koita painaa näyttelijöitä taustalle, kuten eräissä tämän jälkeen ilmestyneissä elokuvissa kävi. Vaikka erikoistehosteet eivät toisaalta olleetkaan se ehdoton syy miksi elokuva pitäisi nähdä, niin on silti pakko sanoa, että vuoden 1997 elokuvaksi tehosteet ovat huikeita ja täysin omaa luokkaansa, Verhoevenille tyypilliseen tapaan tämäkin. Viimeisenä tärkeänä silauksena Verhoeven-elokuvissa on tämä niiden hykerryttävä B-luokkaisuus, eli ne eivät yritäkkään ottaa itseään vakavasti ja tämä heijastuu kaikkeen ja etenkin näyttelijöihin, joiden suoritukset eivät millään muotoa hivo Oscar-tasoa, vaan liikkuvat jossakin saippuanäyttelemisen ja perusnäyttelemisen välimaastossa. Se tekee suorituksista, ehkei kaikkein uskottavimpia, mutta kuitenkin pirullisen hauskoja. Hyvänä esimerkkinä Clancy Brownin näyttelemä alokaskouluttaja ja tämän hyvin havainnollistavat opetusmetodit. Elokuvan kärkikasti, Casper Van Dienia, Denise Richardsia, Dina Meyeria, Neil Patrick Harrisia ja Michael Ironsidea myöten on A-luokan ulkopuolella, ja itse asiassa koko elokuvassa ei nähdä ketään "arvostettua" näyttelijää, mutta se ei haittaa pätkääkään, sillä tällaiseen elokuvaan tälleinen B-luokan tyylinen näyttely sopii täydellisesti. Ja tämä takaa sen, että elokuvassa on kaikesta brutaaliudestaankin huolimatta hyvä meininki alusta loppuun.

sorry, en voi kompata