Tuloerot?

Mistähän johtuu vallassaolevien suuri halu kasvattaa tuloeroja. Kansantalouden kannalta nimittäin on todistettu pitävästi että pienet tuloerot kasvattavat parhaiten hyvinvointia ja lisäävät työmahdollisuuksia.
Koska korruptio on lisääntynyt huimasti viime aikoina,niin sieltä löytyy syy haluun kasvattaa tuloeroja. Keinottelu luo mahdollisuuden tehdä rahaa helposti ilman työn tekoa ja antaa myös vallassa oleville rikollisen mahdollisuuden päästä osingoille. Vaalirahoilla ja omaisuutensa kasvattamisella luovat valtapoliitikot kuvan ylivoimaisista kyvyistään. Rahattomat rehelliset poliitikot jäävät nuoleskelemaan näppejään.
Valtapoliikot käyttävät surutta myös verorahoja asemansa turvaamiseen. Valtapuolueilla on verorahoilla pystytettyjä järjestöjä jotka toimivat valtiona valtiossa luomassa hyvää käsitystä itsestään. Nämä järjestöt kuten Sitra,Finfera,Tekes ja ELY ovat tiukasti valtapuolueiden hallinnassa. Ne syöttävät riihikuivaa rahaa suuryrityksille ja sopiville pienyrityksille välittämättä mitään tappiosta joita viime vuosina on syntynyt monella tapaa. EU-rahaksi pimitetyt veromme häipyvät vilkkaasti moneen epämääräiseen tarkoitukseen ilman kontrollia. Osa niistä valuu takaisin valtapuolueille niiden hännän nostoon. Tämä veroillamme tehty korruptio on vienyt valtavasti voimavaroja yhteiskunnalta ja lisännyt tuloeroja aiheuttamansa työn tuhon takia.
0133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

Miksi? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu