Heti jäi

natottaminen palstan "punaupseerilta", ja muiltakin sontalinkojoukkelaisilta , kun ylin mafioosodemarifemakko sanoi, jotta ei käy.
Ei nuo SAK/demarimafian poloiset kannattajat näy ymmärtävän, että heitä johdetaan Venäjältä.

Minä olen kirjoittanut jo aikoja sitten, etä Venäjä on ainut mikä meidät voi pelastaa taloudellisesti, jos ei oteta huomioon pohjoimaiden yhteenliittymistä.
Tuon SAK/demarimafian pääkonttori on vain sellainen mahdollisuus, että silloin meillä ei ole mitään itsemääräämisoikeutta, vaan me toimimme heidän alihankkijoinaan.
Nyt olisikin helvetinmoinen kiire pohjoismaiselle yhteistyölle, tai sitten me jäämme auttamattomasti Venäjän alaisuuteen.
Kansalaisethan tuon itse äänestykäyttäytymisellään päätävät, ja minä toimin niin, etä äänestän Keskustaa, ihmisarvon kunnioittamisesta.
jotkuhan etsivät näköjään jo eläinkunnastakin apuja vaalimenestykseensä, siinä missä SAK/demarimafia käyttää itänaapuriamme hyvinvointimme vastustamiseen, eli Kokoomuksen, ja Keskustan kaatoon.

Aika "HUPAISAA" seurata tämänkin palstan sotlasasiantuntijaa, joka kansakoulupohjaisena rottakurssilaisena isottelee jo itseään kenraalinakin, kuinka hänenkin natottamisensa loppui oitis, kun Hakaniemen "pääkonttorista" sanottiin naton olevan poissuljettu vaihtoehto.

No mehän todellisuudessa olemme niin natoa kuin voimme olla, noiden yhteensopivuusjuttujen kautta, joka on vain sitä, että Venäjä on yhtä paljon natossa kuin mekin.
meillähän on UPSEERIKUNTAAN pesiytynyt noita punakapeja, joiden ansiosta takuulla pysymme naton ulkopuolella.
Ahtisaarellakin taisi valahtaa ihan oikeasti housuun, että kävelytyylinsä on ihan aitokin nytttemmin, kun alkoi natopalkintorahan satuaa uhoamaan liikaa julkisesti.
Samoin kävi Stubbille, että hammasrivi peittyi, ja naamalle tuli häätääntynyt ilme, kun alkoi natotlobbauksensa, ja joutui katsomaan asioita silmästä silmään.

Minusta meidän pitäisikin pysyä niin itsenäisinä kuin mahdollista, ettei nuo maahamme soluttautuneet terroristit ala toimimaan.
Meille on ihan kylliksi haittaa SAK/demarimafian yhteiskuntaterrorismista, ettei tänne enää muita tarvittaisi yhteiskuntamme toimintaa heikentämään.

Minä olen täydellisesti pohjoismaisen yhteistyön kannalla, se riittäisi turvaamaan elintasomme, ja itsenäisyytemme.

Vaan minkäs teemme sitten, kun SAK/demarimafia on "myynyt" loputkin maastamme.
Eli on lakkoillut firmamme ulkoisiin käsiin, eli mutkan kautta omalle ökymafialleen, pohjavesiämme myöden.
nythän Suomi jo "rikkaana" maana lahjoittaa vedenpuhdistamoja "köyhälle" venäjälle.
Niin miksiköhän Butin kiitti tuosta demareita?
Niin ja miksiköhän koko SAK/demarimafia ryömi oitis koloistaan paistattelemaan Butinin valokeilassa?
Viisas tietää sen , mitä tyhmä demariäänestäjä ei edes osaa aaviistaa, pestyillä hypnoosiaivoillaan.

Hullikapikin yrittää psykata palstalaisia hypnoosiinsa. Seuratkaapa tuota "suuren sotilas psykologin" touhuja, ja naurakaa.
Hän on poloinen itsensä uhri, kuten jälleen tänään palstalta huomaamme.

Kyllä tuo ihan tosissaan näkyy yrittävän saastallaan tämän palstan lopettaa, tai ainakin karkoittaa muut, kuin SAK/demarimafia palkatut paskurit.

Kun lukee demaripalstaa, ja sinne tulleita vastauksia, nin ne ovat helvetin hyviä, siihen nähden mitä täällä on SAK/demarimafian tuottama propakanda.

Yhteiskunta ylös, äänestämällä KESKUSTAA. Kokoomuksen äänestäminen on minulta jäänyt, kun olen miten paljon sinne on pesinyt demarirottia "vaimoiksi".

Ei voi olla demari, jos Kokkarin kanssa on aviossa, eikä voi Kokkari, jos on demun akakseen huolinut.
Kaikkosetkin näkyvät olevan nyt molemmat keskustalaisia, eli ämmä oli vain palkkademari, kuten demarit yleensäkin. eli kusettavat tyhmiä mafiansa hyväksi.

Taiveaholle on varmaan annettu ymmärtää, että oliskohan aika väistyä, Jungnerit on tulossa.

miksikähän ei Kusiniinaa ja urpilaista vainota mistensä puoleen takia?
Siksi, kun DEMARIT on ökyrosvojen mafian kansankusetusosato.
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

tulee lunta..... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu