Haluaisinpa kuulla naisten mielipiteitä jos mitenkään sopii :) Olisko sun makuun vaiko jotain aivan luotaantyöntävää?
Femdom kiihottaa minua hyvin monissa muodoissa. Tietyt jutut toki enemmän kuin toiset.
Facesitting on sellainen jatkuva fantasia johon en koskaan kyllästy. Nainen istuutuisi kasvoilleni kyykkyasennossa asettaen vakonsa nenäni ympärille. Vetäisin syvään henkeä sen minkä siellä alla voisin ja välillä hän painaisi pakaransa tiiviisti yhteen nenäni ympärille niin etten saisi henkeä. Hän hieroisi itseään kasvojani vasten ja ratsastelisi myös. Ympärillä olisi useampi nainen katsomassa, jutellen ja nauraen keskenään. Käteni olisivat sidotut ja omassa päätösvallassani ei olisi mitä kalulleni tapahtuu :) Sellainen sopiva pallienpuristelu ja läpsiminen olisi toivomuslistalla, pienen suihinoton kera. Ei kuitenkaan niin että laukeaisin. Sitä ei tapahtuisi välttämättä koko session aikana vaan jätettäisiin odottamaan seuraavaa kertaa. Anustappi laitetaan peppuuni, mahdollisesti myös strap-onia. Ei niitä asioita joista itse päätän :)
Kasvoillani istuva nainen nousee hetkeksi ja minua käsketään avaamaan suu, jolloin sinne syljetään. Ja sitten peppu painuu takaisin naamaa vasten. Pakarat levittyy ja puristuu vuoronperään kun hän liikuttaa niitä käsillään. Hän käskee minua nuuhkimaan syvään ja kyselee miltä tuoksuu. Mumisen vastaukseksi jotain myönteistä ja hän vastaa nauramalla. Tunnen hänen hytkyvän päälläni. Sitten pieni tuhahdus hänen päästäessään ilmoja ulos, lisää naurua ja kyselyä miltä tuoksuu. Ja tätä kaikkea vain jatkuu ja jatkuu
Femdomfantasiaa
11
3533
Vastaukset 11
- saddleface
Tuohan on aivan normaalia ja kivaa jos olisi siihen halukas/halukkaita naisia.
Voisi olla että useamman naisen kanssa olisi aika kovat paikat kun, silti varmaan hyvin kiihottavaa.
Eipä vain naiset näihin juuri kantaa ota.Eipä tunnu naiset kantaa ottavan ei :P Mut se tässä nimenomaan kiinnostaa että onko tää tällainen femdom nimenomaan miesten fantasiaa vai onko naisiakin joita se kiihottais, siltä toiselta kantilta :)
- Cru-Ella-De-Vil
Näitä sivuja on useempiakin tullut tutuksi, ihan ilmaisvideoihin oon kyllä rajoittunut
Täältä tulee monesti lähdettyä liikkeelle http://www.facesit.org/
Tän sivuston esittelyklipeille tuolta edellisestä tulee usein eksyttyä http://www.european-femdom.com
Tätä kautta http://www.meanworld.com/ eksyn noille ilmaispätkiä tarjoaville sivuille:
http://www.meandungeon.com
http://www.meanbitches.com
http://www.meanamazonbitches.com
http://www.deviantdavid.com
Roman videossa on myös loistavaa matskua http://www.romanvideo.net/MoviePreviews/fromrussia.htm
Club stileton Lick my ass saitin videoita toi facesit.org pukkaa myös linkkaamaan. http://www.clubstiletto.com/clips.html
Ja samoin nämä on tuttuja:
http://www.jeanssitting.com/
http://www.spittingbitches.com/
Mut katselee noista mitä tahansa niin aina palaa vain siihen ajatukseen että voi kun olis oikeastikin tuolla _luonteella_ varustettuja naisia *syvä huokaus*- Aiooiai
Trist kirjoitti:
Näitä sivuja on useempiakin tullut tutuksi, ihan ilmaisvideoihin oon kyllä rajoittunut
Täältä tulee monesti lähdettyä liikkeelle http://www.facesit.org/
Tän sivuston esittelyklipeille tuolta edellisestä tulee usein eksyttyä http://www.european-femdom.com
Tätä kautta http://www.meanworld.com/ eksyn noille ilmaispätkiä tarjoaville sivuille:
http://www.meandungeon.com
http://www.meanbitches.com
http://www.meanamazonbitches.com
http://www.deviantdavid.com
Roman videossa on myös loistavaa matskua http://www.romanvideo.net/MoviePreviews/fromrussia.htm
Club stileton Lick my ass saitin videoita toi facesit.org pukkaa myös linkkaamaan. http://www.clubstiletto.com/clips.html
Ja samoin nämä on tuttuja:
http://www.jeanssitting.com/
http://www.spittingbitches.com/
Mut katselee noista mitä tahansa niin aina palaa vain siihen ajatukseen että voi kun olis oikeastikin tuolla _luonteella_ varustettuja naisia *syvä huokaus*Kalun piiskaaminen näyttää kiihottavalta, toki se tuntuukin, olen tehnyt sitä itselleni. Nainen ei ole sitä tehnyt vielä minulle mutta asiasta kiinnostunut nainen saa sen tehdä kunhan sellaiseen törmään.
Olen nähnyt videoita joissa pimppa saa piiskaa, ai että näyttää kiihottavalta, eräässä videossa pimppa sai todella napakoita ja tarkkoja iskuja ja nainen näytti nauttivan siitä.
- tytteli36v
Miehen kasvoilla istuminen on aina kiihottavaa, miehen päällä ratsastaminen samoin kun kahareisin istuu se tuntuuu hyvältä haarojen välissä. Aina ei ole miestä joten onnistuu se näinkin, hyvältä tuntuu:
http://www.youtube.com/watch?v=aqkIkwttWFU&feature=relatedEi huono video ollenkaan :) Ponia kävi kyllä vähän sääliksi, oispa mun kasvot ollut siinä tilalla.
Olipa taas kauniita 2 naista 1mies femdom videoita :)
http://brutal-facesitting.com/fp/- Orjaboy.
Minusta olisi aivan ihastuttavaa joutua (tai siis päästä) useamman dominan alistamaksi. Kaksi dominaa on ollut oikein hienoa, mutta neljä tai viisi. Siinä naiset näyttäisivät minulle todella paikkani.
Olisin tuotu tai tullut naisten asunnolle tai johonkin muuhun vastaavaan paikkaan. Siellä he väkipakolla riisuisivat minut ja käteni sidottaisiin selän taakse. Sen jälkeen saisin jokaiselta naiselta kunnolla persuksilleni, vaikkapa puisella hiusharjalla. Kun pakarani olisivat kuin tulessa ja kusiaispesässä, he ottaisivat minusta kiinni ja raiskaisivat tekokullilla perseeni. Sitten he sitoisivat minut kädet ja jalat levälleen selälleni sänkyyn. Sitten alkaisi hyväksikäyttöni. Joutuisin alkuun nuolemaan jokaiselle orkut. Sen jälkeen alkaisi nainti. Kullini juureen tulisi kiristysrengas, joka estäisi sekä siemensyöksyn että lerpahtamisen. Suuhuni saisin dildokapulan. Sitten kaksi naista aina vuorollaan ratsastaisi päälläni. Olisi se melkoista katsottavaa, kun nainen ratsastaisi suuhuni kiinnitetyllä tekokyrvällä. Siinä lemmennesteet roiskuisivat kasvoilleni.
Lopuksi he lähtisivät ja yksi jäisi (asunnon omistaja) vapauttamaan minua. Olisin olevinani hyvin uupunut, mutta sopivassa kohden kiskaisisin naisen reisieni päälle ja nyt hän saisi maistaa samaa hiusharjaa ja kunnolla. Lopuksi painaisin hänet kontalleen lattialle yläkroppa sängyllä ja naisin häntä persuksiin.
An onnea jos tuo toteutuisi!Kiva nähdä että muillakin on näitä fantasioita :) Mut naiset puuttuu jos maksullisia ei lasketa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.971669Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471093- 16948
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40868Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.85796kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl19761- 93756
- 16755
- 46748
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27727- 63705
- 68702
- 47684
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97661Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56605- 47604
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47596Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131585Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31565Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla152556