Kuihtuva SDP

KEPUPORVARI,
Sosialismi tulee uniisi öisin
ja tekee sinusta nauriin...

- Syytetty Paavo Lipponen, haastemies kailotti oikeussalin ovelta. Helsingin raastuvanoikeuden nuhjuisessa odotustilassa istunut Lipponen astui sisään saliin 14. elokuuta 1969. Hänen varjossaan kulki hänen oikeudenkäyntiavustajansa - koko jutun varsinainen päähenkilö - oikeustieteen ylioppilas Erik Schüller. Salissa Lipponen seisahtui pulpetin eteen odottamaan.
- Onko syytetty Paavo Lipponen paikalla?
- Olen. Tuomari jatkoi rutiinikysymyksiään ja tyyneltä vaikuttanut Lipponen antoi katseensa kiertää osasto viidentoista ankeaa huonetta. Oikeussali ei ollut ylellisyydellä pilattu. Huoneen perällä oli penkkejä lehtimiehille ja salin etuosassa istuivat tuomarit. Keskellä huonetta seisoi Lipponen, syytetty. Salin etuosassa istunut syyttäjä luki syytteen.
- Helsingin keskusrikospoliisin poliisitutkintapöytäkirjasta katson käyneen ilmi, että Paavo Tapio Lipponen on allekirjoit- tanut näin kuuluvan vetoomuksen: "Koska aseistakieltäytyjiä sorretaan aiheetta, haluamme täten yllyttää jokaista tutkijalautakunnan hylkäämää aseistakieltäytyjää jatkamaan kieltäytymistään tuon kontrolloivan elimen päätöksestä huolimatta", joka sittemmin on julkaistu ainakin Ylioppilaslehti-nimisessä julkaisussa 17.4.1969 ja Contactor-nimisessä julkaisussa samoin kuin myös monistusta levittämällä tässä kaupungissa tarkoituksin ja tietoisena siitä, että vetoomus tullaan julkaisemaan. Vaadin Lipposelle rangaistusta rikoslain 16. luvun 9. pykälän 2. momentin rikkomisesta verrattuna saman pykälän 4. momenttiin, syyttäjä paukutti.
Rikoslain mainitussa kohdassa todetaan, että houkutteleminen jäämään pois kutsunnasta tai vakituisesta palveluksesta on rikos. Syyttäjä unohti mainita, että ilmoitus oli julkaistu myös Kauppalehdessä 23. huhtikuuta 1969.

Aseistakieltäytyjistä nousi valtava kohu Suomesssa 1960-luvun lopussa, kun varsinkin Sadankomitea otti rajusti yhteen virkavallan kanssa. Ylivoimaisesti eniten huomiota sai Erik Runar Schüllerin tapaus, jonka vuoksi myös Lipponen joutui syytettyjen penkkiin.
Opiskelija Schüller oli kieltäytynyt aseellisesta palveluksesta vedoten lain tunnustamiin uskonnollisiin ja siveellisiin perusteisiin. Hänen pyrkimyksensä päästä aseettomaan palvelukseen - siviilipalvelukseen - kuitenkin torjuttiin eikä valituskierroksesta ollut apua.
Tapaus sai yllättävän käänteen helmikuussa 1969, kun Schüller puhui aseistakieltäytyjistä Vanhalla ylioppilastalolla järjestetyssä teach-in-tilaisuudessa. Hän kehotti kieltäytyjiä jatkamaan kieltäytymistään aseellisesta palveluksesta. Teach-in-nimitystä käytettiin avoimista keskustelutilaisuuksista 1960-luvulla.
Puhe olisi oletettavasti unohtunut kaltaistensa tavoin, jollei yleisön joukossa istunut suojelupoliisin mies olisi höristänyt korviaan ja kipaissut raportoimaan esityksestä esimiehilleen.
Pari viikkoa myöhemmin hämmästynyt Schüller sai kutsun saapua keskusrikospoliisin kuultavaksi. Schüllerin katsottiin puheessaan yllyttäneen nuoria miehiä kieltäytymään asepalveluksesta. Se oli rikos, josta saattoi joutua vankilaan.
Sadankomitean piirissä nähtiin, että Schüllerin auttamiseksi oli toimittava nopeasti. Fredrikinkadulla Suomeloiden pyöreän pöydän ympärillä nuoret iskivät radikaalit päänsä yhteensä, ja pian syntyi yllytysidea. Päätettiin tehdä kuten Schüllerin väitettiin tehneen.
Parissa päivässä "asevelvollisille aseistakieltäytyjille" osoitetussa yllytyskirjelmässä oli ajatuksen isän ja tekstin kirjoittajan, Erkki Tuomiojan, nimen perässä toista sataa nimikirjoitusta. Nimiä solidaarisuusaktioon - kuten Tuomioja tempausta kutsui - tuli joka päivä lisää, ja lopulta niitä oli pari tuhatta.
Yllytyskirjeen allekirjoittivat muiden muassa Paavo Lipponen, Aila-Marja Lipponen, Jaakko Kalela, Jörn Donner, Kaisa Korhonen, Kaj Chydenius, Leif Salmén, Pekka Tarkka, Pentti Saaritsa, Terho Pursiainen ja Ulf Sundqvist. Adressi julkaistiin huhtikuussa 1969, ja kohu tapauksen ympärillä kasvoi entisestään. Kaupungilla nuoret levittivät julistetta, jossa Schüllerin kuvan päälle oli maalattu teksti "oikeusmurha".
"Erik Schüllerin ja tuhannen muun yllyttäjän tapaus on saavuttanut julkisuutta niin paljon, että kaikkien pimeimpienkin kolkkien maaseutulehdistö on alkanut kertoa asiasta pääkirjoituksissaan, joissa tosin asiallisuuden sijasta näyttää päällimmäiseksi työntyvän neuroottinen närkästys 'julkisuudenkipeitä' schülleriläisiä kohtaan. Yllyttäjiä on ehätetty vuoroin haukkumaan kommunismin asian auttajiksi, vuoroin lapualaisiksi, jotka tekevät mitä tahtovat. Yllytyskampanja perustuu myös ideaan, jonka mukaan yhteiskunnallisten tapahtumien luonne on sellainen, että muutosten liikkeellepanevat voimat tulevat alhaalta, kansasta ja sen tarpeista - ei ylhäältä saneltuna", huomioi Ydin-lehden pääkirjoitus 1969.

Viranomaiset eivät tienneet mitä tehdä yllyttäjille, ja jonkin aikaa vaikuttikin siltä, että asian annettaisiin raueta. Tämä ei sopinut aktivistien suunnitelmiin, ja lopulta eräät adressin itsekin allekirjoittaneet oikeustieteellisen tiedekunnan assistentit kantelivat viranomaisten syyttämättä jättämisestä oikeuskanslerille. Tasapuolisuuden nimissä yllytyskirjeen allekirjoittajia pitäisi kohdella kuten Schülleriä.
Yllyttäjien tavoite oikeuslaitoksen byrokratian tukkimisesta näytti toteutuvan, kun yllyttäjät määrättiin poliisikuulusteluihin, ja sitä kautta raastupaan. Schüller-oikeudenkäynnit alkoivat heinäkuussa 1969, ja niitä seurattiin julkisuudessa tarkasti.
Sadankomitealaiset halusivat näpäyttää viranomaisia käyttämällä oikeusavustajana Schülleriä itseään. Se kävi päinsä, sillä mies oli oikeustieteen opiskelija. Oikeudessa Lipponen myönsi allekirjoittaneensa syyttäjän mainitseman, sittemmin julkaistun julkilausuman.
- Olen myös kehottanut ystäviäni ja tuttaviani allekirjoittamaan lausuman, ja aion tehdä niin jatkossakin, kunnes laki ja oikeuskäytäntö muuttuvat tässä asiassa, hän uhmasi oikeuden pöytäkirjan mukaan.
Oikeusavustaja Schüller sai puheenvuoron. Hän pyysi saada arvostella rikoslain 16. luvun 9. pykälään vetoamista.
- Ihmeelliseltä tuntuu, että tämän jutun yhteydessä on varsin kärkkäästi tuotu esiin 9. pykälä. Pykälän asiallinen sisältö on aivan sama kuin Saksan vanhan rikoslain 112. pykälä. Saksan rikoslain vastaavan pykälän kumosi Liittoutuneiden Valvontaneuvosto kuitenkin Hitlerin kukistuttua. Tällaisen pykälän soveltaminen tällä hetkellä olisi siis varsin outoa, Schüller sanoi.
Kun lenkki natsi-Saksan ja Suomen käytäntöjen välille oli punottu, oli Lipposen puolustuspuheenvuoron aika.
- Yllytysoikeudenkäynnit ovat jo vaiheessa, jossa niin syytetyn, syyttäjän kuin oikeuden jäsentenkin täytyy tuntea toimivansa melkoisessa ristipaineessa. Yleinen mielipide, maan hallitus ja ilmeisesti myös korkeammat oikeusviranomaiset ovat jo oivaltaneet, että tämän näytelmän jatkaminen on hyödytöntä, Lipponen sanoi ja ilmoitti, ettei hän katsonut syyllistyneensä rikokseen.
- En ole kehottanut enkä houkutellut ketään jäämään pois vakinaisesta palveluksesta, vaan pitämään kiinni vakaumuksestaan, joka ei salli palveluksen suorittamista puolustusvoimissa. Hän lisäsi, että syyte on virheellinen ja että syyttäjän mainitseman rikoslain kohdan vetäminen esille voi johtua vain poliittisesta tarkoituksenmukaisuudesta.
- Ehkä halutaan panna risuparrat järjestykseen tai antaa näyte laista ja järjestyksestä. Tai kenties on kysymys sittenkin vain jäykästä primitiivireaktiosta, jota ei enää kyetä korjaamaan, Lipponen kummasteli.
Hän päätti puheenvuoronsa arvelemalla, että vakavimmat seuraukset koko prosessista aiheutuisivat oikeuslaitokselle itselleen.
Lipposen mukaan Schüller-oikeudenkäynteihin "ryhtyminen, tuomioiden käsittämätön ankaruus ja epäjohdonmukaisuus osoittavat omalla tragikoomisella tavallaan, että rikoslainsäädäntö, kriminaalipolitiikka ja koko oikeuslaitos kaipaavat perusteellista uudistusta".
Sdp:n palveluksessa ollut Lipponen kuulutti poliitikkoja apuun.
- Työväenenemmistöinen hallitus ja eduskunta ehtivät vielä ryhtyä uudistukseen. Epäilykset, että oikeuslaitoksessa vallitsee vanhoillisuus, mielivalta ja kansalaisten käsittely yhteiskunnallisen aseman mukaan ovat jo saaneet riittävästi vahvistusta.
Jutun käsittelyä lykättiin kuukaudella, koska Lipponen oli edelleen kirjoilla valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Kun ylioppilas oli oikeudessa syytettynä, oli siitä sääntöjen mukaan ilmoitettava oppilaitoksen rehtorille.
Syyskuussa Lipponen palasi oikeussaliin, toisti jo aiemmin sanomansa ja ihmetteli lisäksi, miksi oikeus jatkoi prosessia, joka ilmiselvästi oli muuttunut "farssiksi".

Luonnehdinta osui nappiin. Oikeuslaitoksen tapa jakaa tuomioita vaikutti sattumanvaraiselta ja julkkissyytetyt ottivat esiintymisistään kaiken ilon irti.
Näyttelijä Eero Melasniemi saapui oikeuden kuultavaksi purukumi suussa. Muusikko M. A. Numminen tuli paikalle kitaransa kanssa ja halusi esittää vastineensa laulamalla kitaran säestyksellä. Lipposen kaveri Ilkka Taipale puolestaan tunnusti jakaneensa yllytysmonistetta kahdelle asevelvollisuusiän ylittäneelle naisihmiselle.
Lipposen puolustuspuheen jälkeen sali tyhjennettiin ja tuomarit jäivät neuvottelemaan päätöksestä. Hetkisen kuluttua nuorukainen huudettiin takaisin sisään.
Lipponen tuomittiin 18. syyskuuta 1969 "erittäin lieventävien asianhaarain" vallitessa sakkoihin. Vastaavaa lievennystä sovellettiin useissa tapauksissa. Sakko kasvoi kuitenkin, sillä Lipponen "oli oikeudessa käyttänyt loukkaavaa ja epäkunnioittavaa puhetapaa".