Mulla on 20cm pitkä ja 5,5cm paksu penis erektiossa. Kai niitä pidempiäkin voi olla, mutta olen TÄYSIN tyytyväinen omaani ja siksi täällä kehuskelen.
Kuitenkin vain noin puolet naisistani on ilmoittanut koon olevan tärkeä. Toisaalta olen muutaman naisen "käännyttänyt" isokaluisen kannalle. Ensin olivat sitä mieltä, että sillä ei ole väliä, mutta sain heidän katsettaan hieman avarrettua. Kysyin, että miksi koolla ei ole väliä. Eivät osanneet vastata, aivan kuten epäilinkin. Kysyin, että olisiko väliä, jos olisi hirveän pieni. Kuulemma se olisi ikävää, jos olisi hirveän pieni. No, missä se raja sitten menee, että mikä on riittävän iso?? Siinä sitä oltiinkin sitten sormi suussa...
Ne naiset, jotka saavat emätinorgasmin, todennäköisesti nauttivat isommasta peniksestä(paksuus oleellista). Paksumpihan antaa enempi kitkaa ja ärsykettä niille hermopäille siellä....
Sitten on niitä vanhoillisia naisia, jotka inttävät viimeiseen asti, että koolla ei ole väliä ja eivät edes suostu asiasta keskustelemaan. No, ei ole tarvekaan jos eivät väkisinkään halua.
En mäkään tykkää kaviaarista, tosin en ole kyllä maistanutkaan.

Vastaukset 13
Vanhimmat
vitun säälittävää...
tollanen tekastu valhe, jolla pönkität molottomuuttasi....
Jos kundilla on omasta mielestään iso kulli. sellaiset ovat vitun omahyväisen näköisiä, kuvittelevat olevansa parempia ihmisiä kuin pienempikyrpäiset.
Silloinhan sinä väität että pieni kullisenkin näkee naamasta. Näinhän se on. Katkeroitunut kireä ilme, keskittyy kännäämiseen ja vittuiluun muille ihmisille.
Ei sitä naamasta näe kenellä on iso tai pieni - mutta sen kyllä näkee kun jätkä on itsevarma ja ylpeä (isosta)munastaan. Ja se just on helvetin seksikästä...ja jos vielä osaa käyttää sitä tehokkaasti.
Siis koolla on väliä...antaa itsevarmuutta jota pienimulkkuisilla ei välttämättä ole...
minä just tarkoitinkin.
nimimerkki iso kaluinen :)
Mulla on jalkovälissä samat erektiomitat, näillä palstoilla olevista kirjoituksista pitää kai uskoa sen olevan iso. Olen nimittäin luullut sitä pieneksi.
Kyllä se on iso. Vai luulitko että suomessa on iso vasta joku 23/6,5? :) Afrikassa omat mitat.
pieni pippeli?
...kullit ovat niitä, jotka pitävät tämän maan käynnissä. Mitä isompi, sen enemmän ihailua saat naisilta ja kateellisia selityksiä pienimunaisilta miehiltä. Mulla on todella iso ja en ole kertaakaan kuullut naisten sanovan siitä negatiivistä, okei, joskus joku epäilee mahtuuko se, mutta silti haluaa koittaa ja voihke on kova jo sisäänviennin ajattelusta, saati sitten , kun se on siellä. Hyvä me isot ja kaikkea hyvää myös pienemmille.
Ihanaa ottaa tollasta syvälle suihin, iik.
Ei se mahdu syvälle. Itse asiassa tuntuu hyvältä kun pelkkää terskaa pyörittelee hellästi. Nami nami. On kateltavaakin naiselle kun ei tarvii kaikkea suuhun piilottaa.
pienempikin kalu voi saada orkun aikaan. Mutta oikeasti, siis oikeasti nainen haluaa myös esteettistä nautintoa ja nauttii miehekkyydestä enemmän. Se on tätä päivää ja vähän eilistäkin. Nainen osaa myös olla kohtelias ja kertoa ettei koolla ole väliä joten saattaa tulla vääriä johtopäätöksiä. Itselleni kävi sellai juttu, että kun en ole kovin kookas (n. 4-6?/17-18? cm)niin eräs yhdenillanjuttuni kuittasi, että "eihän tuolla saa mitään aikaan", no eihän siitä sitten tullutkaan yhdenillanjuttua kun päätin pukea päälleni ja jatkaa iltaani raflassa josko löytyi sellai kohteliaampi tytsy.
Koolla on väliä, kun kangesta puhutaan. Rinnat on seksikkäämmät ja haluttavammat pienenä kuin isot melonit.
usein kolmantena? Kiinostaisiko semmottinen kivan parin kesken?
Pitäsimme sinua hyvänä!