Verotarkastus

Hei, kertokaa kokemuksianne verotarkastuksesta. Mitkä seikat ovat tarkastuksessa suurimman huomion kohteena?
3430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

yli 30 vuotta. Maatalouteen erikoistuneista verotarkastajista luovuttiin lääninverovirastoissa yli 10 vuotta sitten. Nykyään verovalmistelijat pyytävät tositteita satunnaisesti tarkastettavaksi verotoimistoihin. Verovalmistelussa jo verrataan suurimmilta ostajilta saatuja vertailutietoja tuloihin, maataloustuethan on verottajalla tiedossa tarkalleen, kuten myös puunmyyntitulot. Alvilaskelmista kontrolloidaan myös myyntitulot. Maatalouskaupoista on kerätty laskutustietoja ja kuittikauppiaista on vertailutietoja. Maataloustarkastajat koulutettiin tarkastamaan muitakin yrityksiä sekä tekemään myös entisten liikevaihtoverotarkastajien ja ennakontarkastajien toimenkuvaan kuuluvat työt samalla tarkastuksella. Palkka pysyi entisenä.

Äänestä
  • Huomattavasti asiallisempaan suuntaan on mennyt. Tulee mieleen ammoinen tapaus, jossa aikoinaan verottaja hylkäsi yhdet kumisaappaat koska verottajan mielestä kumisaappaita oli kulunut liikaa. Määrä taisi olla kolme paria kahdelle hengelle karjatilalla.

    Äänestä

  • pchVUU8GWz kirjoitti:

    Huomattavasti asiallisempaan suuntaan on mennyt. Tulee mieleen ammoinen tapaus, jossa aikoinaan verottaja hylkäsi yhdet kumisaappaat koska verottajan mielestä kumisaappaita oli kulunut liikaa. Määrä taisi olla kolme paria kahdelle hengelle karjatilalla.

    Yrityksessä puuttuvat mahdollisiseen peiteltyyn osinkoo, eli ruokiin, autoon, majoitukseen, sitten rakennuksiin(kiinteistövero) ja näissä vain semmoisiin epäkohtiin joista verottajalle lisää tuloja...
    Nykyään yrittäjänä kaikki kuitit tallessa (omista ruuista yms)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


z00 kirjoitti:

Hei, kertokaa kokemuksianne verotarkastuksesta. Mitkä seikat ovat tarkastuksessa suurimman huomion kohteena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu