hei

entiedä kuuluukokysym ykseni tänne mutta kuinka usein haastemiehet kiertävät? tarkoitan kun jakavat tiedoksiantoja?
3146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei vät nekäy alaasteen äidin kielen tunnilla.

Äänestä
  • joo kiitti vastauksesta

    Äänestä

kierrä samassa määrin kuin ennen. Selkeissä tapauksissa ottavat yhteyttä kirjeitse tai puhelimitse tiedoksi antamisessa. Vielä 90-luvun alussa piti tiedoksiantoon saada velallisen kuittaus ja se oli kallista ja aikaa vievää. Asuin laman aikana nuorisosäätiön kerrostalossa missä vallitsi nuorten suuri työttömyys. Haastemiehen kärkkyivät harva se päivä lukittujen rapunovien edessä pääsemättä sisään. Talonmies ei aukaissut heille tai TV-lupa tarkastajille ulko ovea. Vaikka pääsivätkin rappuun niin joka kerrokseen oli myös lukittu ovi edessä. Kekselijäät asukkaat keksivät mikäli ovisummeri soi mennä muina miehinä naapurirapusta ulos katsomaan oliko haastemiehestä tai kavereista kyse. Kaverini oli silloin nuori haastemies ja on edelleenkin. Kertoi hauskoja tarinoita miten ihmiset välttelivät haastemiehiä.
Nykyään eivät samassa määrin välttele mutta kaverini saa usein olla psykologina,henkisenä tukena ja antaa
neuvoja raha asioitten hoitamisessa kun ihmiset kertovat surulliset tarinansa. Työ on henkisesti sen verran kovaa että kaikki eivät siihen kykene.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pööööö 123 kirjoitti:

entiedä kuuluukokysym ykseni tänne mutta kuinka usein haastemiehet kiertävät? tarkoitan kun jakavat tiedoksiantoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu