Olen koulutukseltani puutarhuri. Voisin tehdä pienimuotoista pihasuunnittelua rivitalopihoihin ja omakotitalojen puutarhoja suuhteellisen edullisesti. Suunnitelman hinta koostuu tietysti pihan koosta ja siitä miten paljon tunteja suunnitteluun menee aikaa jos kyseessä on rivitalon takapiha se on eri asia kuin iso talon ympärillä oleva puutarha. Tarvitsen suunnitelmaani varten hieman perustietoja kasvuympäristöstä, maalaadusta ja paikan valoisuudesta. Tietysti kopion tonttipiirustuksesta tai muun paperin että näen pihan muodon yms. Lisätietoja voi kysyä sähköpostitse. [email protected]
Vastaukset 5
- pitää väistellä
tarvitsee parempaa suunnittelua kukkien sijoitusten suhteen, nyt ovat keltaruusut valloittaneet kaikki kadunvarret ja pihatien reunat, osittain niitä on jalkakäytävälläkin.
- ????????????????????
Muistatko oikein, olivatko kukat keltaisia, ne eivät yleensä leviä ?
- pitää väistellä
???????????????????? kirjoitti:
Muistatko oikein, olivatko kukat keltaisia, ne eivät yleensä leviä ?
keltaisia, eilisen illan ja tämän aamun välilläkin olivat taas lisääntyneet,
- nmvmnfg
pitää väistellä kirjoitti:
keltaisia, eilisen illan ja tämän aamun välilläkin olivat taas lisääntyneet,
ne vaan lisääntyy, ei mikkää muu :D
- pitää väistellä
nmvmnfg kirjoitti:
ne vaan lisääntyy, ei mikkää muu :D
vieneet kaikki keltaruusut pihoiltamme ja teitten varsilta, nyt tarvitaan uusia hankintoja pikaisesti ja suunnittelua niitten sijoittamiseen.
Mutta ruskeita läjiä niinkuin piparkakkutaikinat olisi nyt heitetty kaduille, varsinkin jalkakäytäville.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1281966
- 51979
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r156836Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 71684
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.133593Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 52503
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 6494
- 55488
- 34487
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486- 4469
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140451