Sähköpostii avautuu jatkuvasti itsestään

Minulla on LG:n kannettava, jossa Windows Vista. Tämä hermoja raastava ongelma on ollut suurimman osan siitä ajasta kuin tämä konekin, ostin sen vuosi sitten ja ongelma ilmaantui muistaakseni viime keväänä. Tietokoneen sähköposti siis avaa itse itsensä pahimmillaan n. 5 sekunnin välein ja yleensä innostuu tekemään tätä silloin kun teen itsekin jotakin keskittymistä vaativaa, kuten pelaan, katson elokuvaa ym. Sähköpostin avautuminen keskeyttää aina kaiken muun toiminnan, heittää kaikki ikkunat/ohjelmat sivuun ja pahimmassa tapauksessa jumittaa nettiselaimen.

Luulin ensin että ongelma on MS Outlookissa, joten poistin sen kokonaan, mutta ongelma ei poistunut mihinkään: nyt tuolla oikeassa alareunassa vain välkkyy tuollainen kirjekuorikuvake. Vasta vähän aikaa sitten hoksasin, että kyseessä on tietokoneen sähköpostin kuvake, sillä sen saa näkyviin tuosta näppäimistön kirjekuorinapista. Olen etsinyt kaikilla mahdollisilla hakusanoilla ratkaisua tähän, monella näyttäisi olevan sama ongelma mutta oikeastaan kukaan ei ole osannut neuvoa. Eräs vaihtoi näppäimistön ja sillä hävisi, no tässä kannettavassa se nyt ei ole ihan niin yksinkertaista... Osaisiko joku täällä neuvoa? Voisiko tuon näppäimistön sähköpostinappulan esimerkiksi ottaa jotenkin pois käytöstä tai voiko tietokoneen sähköpostin poistaa? Tai eihän se mikään tietokoneen sähköposti ole, vaan siis komento joka avaa oletussähköpostiohjelman, jota minulla ei siis tällä hetkellä ole. Ajattelin, että ongelma voisi olla myös virusperäinen, mutta olen skannannut koko järjestelmän kahdella eri ohjelmalla ja yhdellä nettiskannerilla, eikä mitään ole löytynyt. Tämän ongelman vuoksi tietokoneen käyttäminen on todella rasittavaa ja esim. pelaamisesta ei useinkaan tule yhtään mitään.
2285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisiko mielestäsi mahdollista, että se sähköpostin avautuminen olisi jonkin näppäimistöllä olevan tai sovelluksen ohjaaman näppäimen tai näppäinyhdistelmän takana? Siis jokin muukin kuin se näppäin, jossa on kirjekuoren kuvake.

Äänestä
  • Kirjekuorikuvake vilkkuu vaikka ei koskisikaan näppäimistöön, eli jos jokin sellainen muu näppäin/näppäinyhdistelmä onkin, niin ärsyke tulee tietokoneesta itsestään. Aina jotkin tietyt sovellukset yleensä saavat sen kirjekuorikuvakkeen vilkkumaan, esim. kaikki pelit (nettipelit ja koneelle asennetut), Windows Media Player ja muut videontoisto-ohjelmat ja messenger. Joskus se kyllä vilkkuu vaikka mitään sovellusta ei olisi käynnissä ja vaikka näppäimistöön tai hiireen ei kosketakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Minulla on LG:n kannettava, jossa Windows Vista. Tämä hermoja raastava ongelma on ollut suurimman osan siitä ajasta kuin tämä konekin, ostin sen vuosi sitten ja ongelma ilmaantui muistaakseni viime keväänä. Tietokoneen sähköposti siis avaa itse itsensä pahimmillaan n. 5 sekunnin välein ja yleensä innostuu tekemään tätä silloin kun teen itsekin jotakin keskittymistä vaativaa, kuten pelaan, katson elokuvaa ym. Sähköpostin avautuminen keskeyttää aina kaiken muun toiminnan, heittää kaikki ikkunat/ohjelmat sivuun ja pahimmassa tapauksessa jumittaa nettiselaimen.

Luulin ensin että ongelma on MS Outlookissa, joten poistin sen kokonaan, mutta ongelma ei poistunut mihinkään: nyt tuolla oikeassa alareunassa vain välkkyy tuollainen kirjekuorikuvake. Vasta vähän aikaa sitten hoksasin, että kyseessä on tietokoneen sähköpostin kuvake, sillä sen saa näkyviin tuosta näppäimistön kirjekuorinapista. Olen etsinyt kaikilla mahdollisilla hakusanoilla ratkaisua tähän, monella näyttäisi olevan sama ongelma mutta oikeastaan kukaan ei ole osannut neuvoa. Eräs vaihtoi näppäimistön ja sillä hävisi, no tässä kannettavassa se nyt ei ole ihan niin yksinkertaista... Osaisiko joku täällä neuvoa? Voisiko tuon näppäimistön sähköpostinappulan esimerkiksi ottaa jotenkin pois käytöstä tai voiko tietokoneen sähköpostin poistaa? Tai eihän se mikään tietokoneen sähköposti ole, vaan siis komento joka avaa oletussähköpostiohjelman, jota minulla ei siis tällä hetkellä ole. Ajattelin, että ongelma voisi olla myös virusperäinen, mutta olen skannannut koko järjestelmän kahdella eri ohjelmalla ja yhdellä nettiskannerilla, eikä mitään ole löytynyt. Tämän ongelman vuoksi tietokoneen käyttäminen on todella rasittavaa ja esim. pelaamisesta ei useinkaan tule yhtään mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu