Halonen munasi

taas itsensä ja Suomen riehumalla Ruotsissa kuin vähämielinen !

Ei pidä päästää enää mihinkään yleiseen tilaisuuteen.
15219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onko halonen Psykopaatti?? Ainakin taudin tuntomerkit sopii.

Psykopaatilla ei ole aitoja tunteita, jäljittelevät kiintymystä ja rakkautta, mutta eivät tiedä mitä se
oikeasti on.
2. Kiukuttelevat, kuin lapsi.
3. Keksivät outoja juttuja, heidän sanomassaan on ristiriita.
4. Ovat tyhjiä kuoria, heidän sisällään ei ole mitään.
5. Joskus saattavat tajuta, että toinen näkee heidän lävitseen.
6. Heitä hallitsee pelko. Heitä on hallittava kovalla kädellä, heitä ei saa pelätä. Heille on annettava omaa lääkettään.
7. Ovat kovin ailahtelevaisia, tänään tätä huomenna aivan muuta.
8. Eivät tunnusta mitään auktoriteetteja. Tulevat todella ärtyisiksi, jos heitä yrittää - (heidän sanojensa mukaan) hallita
9. Heillä on myös yleensä muita ongelmia, kuten pelihimo, kleptomania ym.
10. Heidän seksuaaliviettinsä on yleensä heikko.
11. He pystyvät vaistoamaan ihmisestä miten tämä on manipuloitavissa.
12. Syöttävät isoja valheita, mitä isompia, sitä varmemmin menevät läpi.
13. Heillä on hovi, joka ihailee heitä eikä näe heidän "sairauttaan", mutta on myös joukko ihmisiä, jotka tunnistavat hänet, eivätkä halua olla missään tekemisissä.
14. Näyttävät ulospäin mallikelpoisilta kansalaisilta, osaavat tarvittaessa olla miellyttäviä, mutta lähipiiri joutuu elämään heidän kanssaan "helvetissä".
15. Syyllistävät, syyttävät, uhrikin jo uskoo, että hänessä itsessään on vika.

Psykopaateille tyypillistä on syyttää toisia siitä pahasta mitä ovat muille tehneet.

Äänestä
  • ..sopivat hyvin Haloseen, Heinäluomaan ja Putiniin...
    Merkille pantavaa on tuo kyky miellyttää ihmisiä ja tämän piirteen avulla pääsevät valta-asemiin, mutta sisältä nämä psykopaatit ovat täysin onttoja. Heistä ei ota selvää, eikä heistä saa kiinni.

    Halosen kohdalla ongelma on juuri tuo, että ihmiset mieltävät mummot pehmeiksi hahmoiksi, eivätkä kaikki osaa nähdä ja ymmärtää, että mummokin voi olla psykopaatti.

    Tunteeton psykopaatti, joka valehtelee kaiken aikaan. Halosen vaalikampanjan valheiden määrä oli loputon. Siniristiliput, isänmaallisuuden korostaminen, retusoidut silmät ja naama, ontot puheet, vaalivilppi, punaliinat, veceromoos, valheelliset gallupit. jne.
    Samoin Putin syöttää uskomattomia valheita ja uskomatonta propagandaa mediansa välityksellä kansalle.

    Äänestä

  • selvästi.. kirjoitti:

    ..sopivat hyvin Haloseen, Heinäluomaan ja Putiniin...
    Merkille pantavaa on tuo kyky miellyttää ihmisiä ja tämän piirteen avulla pääsevät valta-asemiin, mutta sisältä nämä psykopaatit ovat täysin onttoja. Heistä ei ota selvää, eikä heistä saa kiinni.

    Halosen kohdalla ongelma on juuri tuo, että ihmiset mieltävät mummot pehmeiksi hahmoiksi, eivätkä kaikki osaa nähdä ja ymmärtää, että mummokin voi olla psykopaatti.

    Tunteeton psykopaatti, joka valehtelee kaiken aikaan. Halosen vaalikampanjan valheiden määrä oli loputon. Siniristiliput, isänmaallisuuden korostaminen, retusoidut silmät ja naama, ontot puheet, vaalivilppi, punaliinat, veceromoos, valheelliset gallupit. jne.
    Samoin Putin syöttää uskomattomia valheita ja uskomatonta propagandaa mediansa välityksellä kansalle.

    Halonen pelkkä öykkäri, oman etunsa ajaja ja hän ei ole millään tavalla kiinnostunut tavallisen suomalaisen arjesta.

    Milloin olet nähnyt jonkin apinalauman, missä lauman johtajaksi ja reviirin puolustajaksi valitaan iäkäs elämänsä parhaat ajat kauan sitten eläneen kulahtaneen heikompaa sukupuolta edustavan variksenpelättimen?..
    Yksilön, jonka kaikkein vähiten pitäisi lauman johtaja olla.

    Äänestä

  • ikävä sanoa kirjoitti:

    vasemmisto mullein kannatus mennyt, peruss saamassa vaalivoiton.

    Äänestä

  • salesoiniperuss kirjoitti:

    vasemmisto mullein kannatus mennyt, peruss saamassa vaalivoiton.

    Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että ei Suomen kansa niin tyhmää ole, että sen kuuluisi saada sosialisti presidentikseen.
    Ja ne YK-postit kannattaa unohtaa, ei Halosesta niihin ole.
    Aivan kuten ei ollut Lipposestakaan, jota täällä ajettiin EU-komissaarin virkaan jo liki varmana valintana.
    Miten siinä sitten kävikään.
    Lipposen nimeä ei edes mainittu silloin, kun paikkaa alettiin täyttää. Kyllä maailmanlaajuisesti jo tiedetään, mikä sosialisti-Halonen on ihmisiään. Pelottavaa pitää tuollaista presidenttiä virassa. Sosialisti haluaa aina sosialisoida, muistakaa se.

    Äänestä

Jos Ruotsi ois voittanu ,
olisko Karle-Kustaa riehunut ruotsinpaita päällä kuin vähämielinen?
Tuskin, ruotsalaiset osaa käyttäytyä, eivät ole moukkia kuten...

Äänestä
  • olisi vaan korkeintaan hymyillyt ja taputtanut käsiään.

    Halonen oli sensijaan hävettävä näky, ääliömäinen ilme ja virtahepohymy oli karmaisevaa !

    Äänestä

  • Pitäisikö matkia ruotsalaisia, olla yhtä tönkköjä? He eivät osaa käyttäytyä luonnollisesti ja luontevasti. Moukkia mitä moukkia.

    Äänestä

Halonen on todella ilkeä nainen moukkamainen, jolla on takanaan pimeä historia.
Oikeastaan hän on elementissään juuri simputtajana, ilkeilijänä ja kiroilijana.

Äänestä
  • paha presidentti, täysin verrattavissa maailman diktaattoreihin !

    Äänestä

  • Cellg kirjoitti:

    paha presidentti, täysin verrattavissa maailman diktaattoreihin !

    kirkkaamman saat kruunun parin vuoden päästä oi Suomi-neito !

    Äänestä

Mitäs presidentti riehui Ruotsissa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihokarva kirjoitti:

taas itsensä ja Suomen riehumalla Ruotsissa kuin vähämielinen !

Ei pidä päästää enää mihinkään yleiseen tilaisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu