Mää pelkään että alan itkemään ihmisten edessä, se pelko on tosi paha mulla, joudun ottamaan reippasti temestaa ennen kuin uskallan lähtee johonkin kylään tai terapiaan.
Mulla on monta kertaa ollu itkukurkussa elikkä poruttanu esim parturissa, terapiassa , vanhemilla,kavereilla ja kaupassa, eii en siis oo itkeny vaan on tullu tunne että itku tulee.
Mun mielestä on normaalia jos muut itkee, mutta jos mää itse alkaisin itkeen se olis aivan kamalaa, pelkään että jos alkaisin itkeen niin se itku ei loppuis, tavallaan pelkään että menetän kasvoni, vaikka tiedän että ei itkemisessä oo mitään vikaa.
Mulla on monta kertaa ollu itkukurkussa elikkä poruttanu esim parturissa, terapiassa , vanhemilla,kavereilla ja kaupassa, eii en siis oo itkeny vaan on tullu tunne että itku tulee.
Mun mielestä on normaalia jos muut itkee, mutta jos mää itse alkaisin itkeen se olis aivan kamalaa, pelkään että jos alkaisin itkeen niin se itku ei loppuis, tavallaan pelkään että menetän kasvoni, vaikka tiedän että ei itkemisessä oo mitään vikaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No mul on aika saman tapanen.. Että juu, pelkään itkemistä, mutta sen takia, että se on mielestäni noloa.. Mutta jos joku toinen itkee, se on ihan okei.. Mutta missään nimessä juuri MÄ en saa itkeä KENENKÄÄN nähden. Jos sitten kuitenkin alan itkeä, peitän kasvoni käsilläni ja yritän nopeasti hakeutua jonnekkin, jossa voin olla rauhassa ja koota itseni, esim vessaan. Sitten olen siellä jonkun vartin vielä lisäksi, kun yritän peittää kaikki merkit, joista voi nähdä, että olen itkenyt.. :O Mun mutsi on kysyny multa pari kertaa, että onko siinä oikeesti mun mielestä jotain noloo.. Et oon iha outo.. Mutta silti mä itken vain omassa rauhassa.. JOS itken..
Itse itkin aina esim. klassisen musiikin konserteissa, ja se oli musta vaan hirveän noloa kun olisin halunnut nauttia musiikista. Sitten koin läheisen kuoleman ja pääsin itkemään itseni tyhjiin, jos niin voi sanoa, ja siihen loppui mun liikuttumiseni ihan pienistä asioista.
Näin ei käy kaikille. Toiset on luonteeltaankin herkempiä liikuttumaan kuin toiset ja nuorilla se liittyy myös epävarmuudentunteeseen ja tarpeeseen hallita itsensä kaikissa tilanteissa eli olla yhtä cool kuin kaikki kaveritkin. Ja siitä poikkeaminen tuntuu maailmanlopulta.
Aina kannattaa kokeilla mm. ajatusten hallintaa, eli yritystä estää sen tunteen synty ajattelemalla jotain rauhoittavaa ja arkipäiväistä joka vie pois liikuttumisesta. Jos jatkuvasti kiinnittää huomiota siihen että nyt se itku kohta tulee, samalla myös ruokkii liikutuksen tunnetta syntymään. Ajatuksesta syntyy tunne jne.
Mutta aina sen itkun takana ei ole vain ajatus vaan paljon isommat asiat.
On siis hyvä ymmärtää sen herkistymisen taustasyyt. Jos on nähnyt ja kokenut paljon ihmisten kielteisiä reaktioita itkeviä kohtaan, on saattanut sisäistää pelon itkeä julkisesti jo siitäkin. Varsinkin jos siitä on itseä joskus kiusattu, se saattaa yhä vaikuttaa rohkeuteen itkeä julkisesti. Myös kyky kestää negatiivisia ajatuksia ja elämän vastoinkäymisiä, vaikuttaa itkuherkkyyteen. Jos on heikko itsetunto ja kokee elämänsä jotenkin hallisemattomaksi, on myös herkempi ajatuksille jotka vievät mieltä alaspäin. Masentunut itkee huomattavasti helpommin kuin tasapainossa oleva ihminen ja masennuksen syy pitää ymmärtää ensin ennen kuin siitä johtuva käytöskin muutttuu.
Itkevä ihminen herättää aina myös muiden ihmisten huomion ja synnyttää heissä vastareaktioita: hämmennyksen, ihmetyksen, empaattisuuden, jopa torjumisenkin että lopetapas nyt... Myös se on osaltaan vaikuttamassa siihen miltä itsevästä itsestään tuntuu.
Itkun mukana poistuu ihmisestä sekä mentaalista että kemiallistakin painolastia ja se voi olla hyvinkin terapeuttista toimintaa. Ahdistus syntyy usein pelosta ja pelon tausta olisi aina hyvä selvittää.