Aikoinaan petyin mielettömästi, kun Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Tunsin, että tästä alkaa meikäläisen masennus. Ja jatkuu vielä. En ole nähnyt hänen tekevän mitään Suomen kansan hyväksi. Voihan sitä aina vedota, että oli kiire hoitaa ns. muita kansoja entisessä Neuvostoliitossa, jota tänä päivänä Venäjäksi kutsutaan. Entä köyhät, kuinka monta prosenttia Suomessa on köyhiä ja mikä on mittari (ei kai vain kyselytutkimus)? Entä kuinka monta prosenttia on väliinputoajia, jotka eivät saa mitään, ei edes lämmintä kättä? Kuinka monta prosenttia on rikkaita, joiden ei tarvitsisi tehdä töitä päivääkään ennen kuolemaansa? Kuinka monta prosenttia on keskituloisia, jotka kuolevat ennen aikojaan työmäärään, jonka tekevät päivittäin ja jopa sairaus- ja vapaa-aikalomillaan? Kuinka moni työntekijä sairastuu palaamatta töihin ja joutuu eläkkeelle? Kuinka moni nuori syrjäytyy, koska ei saa opiskelupaikkaa tai opiskelupaikkaan ei vanhemmilla ole varaa? On vaikeaa ymmärtää, että presidentti Tarja Halonen ymmärtäisi. Hän halusi olla vain linssiluteena Keskisuomalaisen urheilusivuilla, kun Suomen naiset saivat pronssia Olympialaisissa.
LINSSILUDE
Maikki56
16288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
sinne joukkoon se ämmänläyhkänä tunki ittensä kuvattanaksi,
ihan kuin olisis yksi heistä, vaikkei pysyisi luistimet jalassa edes hetkeä seisomassakaan !!
http://farm3.static.flickr.com/2727/4392163201_91d178ec81_o.jpg
Turpakin ammollaan aina kuin joku rotankolo !
Hävetköön käytöstään, tollo !
Olisipa Halosella koko presidenttikautena ollut turpa ammollaan ja sanat olisivat solisseet tekojen myötä. Hienoja Uuuden Vuoden puheita, tekoja ei. Onneksi painajainen ei kestä kuin muutaman vuoden. Putin ei arvosta naisia laisinkaan, ei omaa vaimoaan saatika Suomen naispuolista presidenttiä. Joten revitään siitä, niin kauan kuin saamme todellisen presidentin. Tulee mieleen Andersenin älykäs satu "Kuningas ilman vaatteita".
Johtuukohan Suomen kansan suuri prosentuaalinen masennus nykyisestä presidentistä? Onko masennus tutkittu miten, millä kriteereillä, millä tutkimuksilla, millä kyselyillä, onko kyselyt ulotettu kehien ulkopuolelle ym. ym.
Suomessa politiikka on retuperällä. Työministerinä ihminen, joka ei ole todellista työtä tehnyt päivääkään. Meikäläisellä nousi hiuskarvat pystyyn, kun kuulin ko. ihmisen äänen takanani. Ääniaallot onneksi hiljenivät, hänen mennessään kaverinsa kanssa ohi ja minun hidastaessani vauhtia. Että osasi suurella äänellä puhua psykologiasta olematta ammattilainen. Oikein inhotti ääni ja teoriat. Ääni kuin Sinnemäellä.
Jos yksikin Halosen tekemä ehdotus, joka on auttanut suomalaista kansalaista taloudellisesti on mennyt läpi näinä vuosina, niin ärrän kierrän ympäri orren ja ällän pistän taskuun.
kusetki meni housuun:DD
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/urheilu/arvokisat/vancouver_2010/890608.jpg
Myöskin miesleijonat mitaleille.DD
Aina tuli Suomelle mitali siellä missä Halonen oli katsomossa.DDD
auttaa varmaan kun halonen katsomossa lirauttaa edes tilkan kusta housuun?
ilmeet erityisen ilahtuneilta ja kunnioittavilta. Pikemminkin heidän kasvoiltaan paistaa pöyristys.
Eihän siinä nyt ole mitään ihmeellistä että presidenttimme epämääräinen seksuaalinen suuntautuminen ja sen alituinen vaihtelu taas näkyy?
Presidenttimme pitää naislajeista feminismin myötä, mutta onko ennakoitavissa että taas on samaan sukupuoleen kohdistuvan rakkauden kukka puhjennut nuppuunsa?
Sellainen vanha lepsuttelijahan se on, ollut ennenkin karvamaton perässä :)
kohtausen se höpsö sai, nauraa turpa levällään,
vaikka kukaan muu joukosta ei ymmärrä nauraa?
http://static.iltalehti.fi/kisaextra/vancouvertarja2802HL_ki.jpg
Lääkitys pielessä taas, ämmä taitaa nähdä harhoja, ehkä idolinsa Stalinin haamun?
Vai näkeekö heilansa Marjana Laxoferoonin?
meneekö mummo voitonpäivä stalin juhliin taas??
http://tuuritapio.blogspot.com/
-
..oikoi maailman mahtavimman valtion päämiehen kravattia, vain päästäkseen samaan kuvaan.
Säälittävää populismia. Tosi säälittävää!
surkee pressa
http://static.iltalehti.fi/uutiset/halonenobamavaaka2JI1304_uu.jpg
http://farm5.static.flickr.com/4006/4524714593_8287748fc9.jpg
halonenko lähti jo häihin?
Saamme pian lisää hauskoja kuvia?
http://farm3.static.flickr.com/2708/4457272217_fb64646720.jpg
Vaan Medvetti ei naureskele, kas siinä aito ystävä!