Te jotka tunnette että teidät on aiheetta potkittu pois vanhoillislestadiolaisista. Loppuko teidän uskonne erotuksen mukana, vai tunnetteko edelleen olevanne vl-oppien kannattajia?
-70 luvun uskonpuhdistetut
Hanu
151142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
olevansa tuollainen poispotkittu. Silti hän terrorisoi palstaa selvästi puolueellisesti ja kenelläkään tuskin on epäselvää, että kumpaan suuntaan kallellaan hän on.
hän kertoi, rakkaat palstalaiset avauksessaan, harrastuksekseen seuroissa käynnin.
Ei seuroissa käy muut kuin lestadiolaiset.
ettei hän kykene puolueettomuuteen seriffinä toimiessaan!
ev. = ei viestiä
"että kumpaan suuntaan kallellaan hän on."
hän on kallellaan asialliseen keskusteluun päin ja sen kyllä huomaa juttujen parantuneesta tasosta.
Olen siis erotettu, joutunut eroamaan lopulta myös miehestäni, joutunut eroon lapsuuden kodistani, mutta uskon Jumalaan.
Eri paikkakunnalle muuton jälkeen käyn jopa seuroissa. Mutten kuulu mihinkään muuhun, kuin Suomen ev.lut. seurakuntaan. minusta niin on hyvä.
Olen päässyt paranemisessani hyvin eteenpäin. En tuomitse, mutta anteeksi en ole kyennyt antamaan vielä. Uskon että sekin päivä koittaa, mutta vielä haavat ovat liian kipeät siihen.
Olen avioitunut uudestaan, olen onnellinen uudessa avioliitossani. En välitä siitä, että kukaan "entisessä elämässäni" ei eroani hyväksy.
Heistä olen HUORA, mutta en enää välitä siitä, mitä joku muu sanoo.
Varmasti joku muu on ratkaissut toisenlaisella tavalla, minä näin.
itseäs lestadiolaisena, vaikka ns.entiset ystävät ei sinua vertaisinaan pidäkkään?
tovotan sinulle siunausta. Vaikka olet joutunut henkisen väkivallan kohteeksi, toivon sinun pääsevän kokonaan irti vihasta, "sillä eivät he tiedä mitä he tekevät". Ilman vihaa ja katkeruutta on helppo elää.
Ihmisen valtaan ei kuulu toisen tuomitseminen.
Koko ajan terapia tähtää siihen, että voisin antaa anteeksi ja unohtaa!
Mutta olen huono ihminen, inhimillinen olento, joten en voi sille mitään, että tarpeeksi ei ole aika vielä parantanut.
Mutta uskon, että yritys palkitaan, aikanaan. Toivon sitä eniten lasteni vuoksi, jotka selvästi kärsivät siitä, että, vaikken katkera ole, olen surullinen.
Varsinkin, ne kotona elävät kärsivät kanssani. He ovat eläneet ne tuska-ajat minun kanssani.
Rukoilenn joka päivä, että minulle tulisi voimaa, antaa anteeksi ja unohtaa ne vääryydet, joita olen kokenut.
Onko se niin että jos perheen isä tai äiti on vl:n mielestä sopimaton seurakuntaan, nii lapset erotetaan automaattisesti myös?
miestäni lukuunottamatta ajettiin ulos!
Mieheni toimii siellä entisellä paikkakunnalla, on hyvin arvostettu ja kunnioitusta saava henkilö.
Kaikki uskovat häntä, kun hän vakuuttaa entisen vaimonsa olevan "huora"!
Että niin se on surullista, mutta totta.
Lapset ja minä muutimme pois, ensin kaupungin vuokra-asuntoon, sitten sain viran, onneksi aika kaukaa "kotoa". Aloitimme uuden elämän. Vain varjot entisestä enää muistuttavat meitä menneestä.
minä jaksan terapian ja uuden aviomieheni ansiosta, (hänet tapasin vuosia eron jälkeen).Voimaa saan myös lapsistani, olemme "hitsautuneet yhteen".
Lapset, yhtä lukuunottamatta eivät halua tavata isäänsä enää.
He ovat onneksi jo sen ikäisiä, ettei heitä voi pakottaa!
Vaikeimmat ajat ovat siis takana.
Mutta kukaan ei tiedä kyynelten ja tuskan määrää, ei kukaan!
Jumalan Siunausta ja Voimia Sinulle!
Minä olen yhtä heikko antamaan anteeksi. En siihen omalta puoleltani pystykään, vaan rukoilen koko ajan, että Jumala armossaan antaisi siihen voimaa ja ottaisi minulta sen mielen pois, että vaatisin "heitä" tilille ja nöyryyteen, jos he eivät itse tunne tehneensä väärin.
Ei se nöyryys kenellekään meidän vaatimuksesta tule, vaan siihen tarvitaan jotain vahvempaa, jumalallisempaa.
Hyvää jatkoa Sinulle ja perheellesi!
Viha sisällä tekee vain hallaa ihmiselle itselleen. Haluan tässä kertoa miten itse vapauduin vihasta ja sain antaa anteeksi.
Anteeksiantoon ei tarvita halua antaa anteeksi. -Ihminen on pohjimmiltaan niin paha, ettei hän voikaan tehdä niin, ellei Jumala anteeksiantoa anna. Mielestäni on hyvä aloittaa sillä että kertoo Jumalalle että ei halua tai osaa antaa anteeksi. Tietäähän Jumala sen jo näin olevan! Jumalalle voi kertoa jopa suorastaan vihaavansa jotakuta. Ei ole väärin olla rehellinen.
Kun Jumala antoi halun anteeksiantoon (mutta ei kykyä) sanoin sielunhoidossa ääneen: "Jeesukselta Kristukselta anteeksi saaneena annan sinulle (nimi) anteeksi".
Siitä lähtien olin antanut anteeksi minun ja Jumalan välillä asiat olivat kunnossa, tunnetasolla kesti sitä vielä vuosia kunnes pääsin vapaaksi kokonaan vihan tunteestakin. Viimeisimmät rippeet jäivät ehtoollispöytään muutama vuosi sitten.
Rukoilen puolestanne!
Sitä minä juuri olen yrittänyt pyydellä, että voisin antaa anteeksi ja unohtaa.
Viha on muuttunut "sääliksi", raivo "harmaapäisiä" ja ex-miestäni kohtaan lauhtunut.
Mutta anteeksiantoa en ole kyennyt antamaan. Itselleni olen Jumalata saanut anteeksiannon, en kanna syyllisyyden taakkaa enä. Siitä olen vapaa. Mutta raa'at vääryydet, niitä on niin vaikea unohtaa.
Se vie varmasti paljon aikaa ja energiaa, yrittämistä, sitkeää terapiaakin.
Lapsiini olen kuitenkin voinut luoda luottamusta siihen, että kaikki miehet, kaikki uskovaiset, eivät käyttäydy noin. Että tämä oli vain meidän "kohtalo".
Kiitos sinulle kauniista puheenvuorosta.
Minustä täällä palstallakin olen osakseni saanut syyttämistä ja syyllistämistä.
Ehkä kukaan ei tarkoituksella, mutta niin olen jotkut kirjoitukset kokenut.
Mutta eivät ne satuta syvälle enää, tulee paha mieli, jonka osaan purkaa pois.
Vesikin valuu hanhen selästä.
Pitkä tie anteeksiantoon on kuitenkin vielä edessäni. Uskon saavuttavani "maalin" joskus.
Tuo on varmaan se oikea tie, jolla voi itselleen tasapainon ja rauhan saada. Eikä voimiakuluttavat tunteet jyllää enää sydämessä!
Todellakaan mikään hokkuspokkus-temppu tuo oikea anteeksiantaminen ei ole!
Jumala siinä meitä auttakoon. Kiitos muistamisesta!
Jumala on voimallinen ja Hänen apunsa tulee ajallaan meille itsekullekin. Kun vain haluamme luottaa ja turvata Häneen.