Saleja Helsingissä

natuna mennään

Terve,
muutin Turusta Helsinkiin vuoden alussa ja pitäis löytää hyvä treenipaikka pk-seudulta nyt, kun on asiat kohdillaan ja taas aikaa harjoittaa itseään.

TTBC:ssä kävin alkeiskurssin ja ehdin harrastejengissä olla reilut puoli vuotta aina 2009 joulukuuhun saakka. HTBC:hän olisi varmaankin se potentiaalisin sali, mutta onko lähistöllä muita saleja, joissa pyörii aktiivisesti treenitunnit muutaman kerran viikossa vähintään?

TTBC:ssä ohjatut treenit oli kolmesti viikossa ja siihen lisäksi kävin kerran viikossa vetämässä omat harjoitukset, eli mielellään monta kertaa viikossa ja oikeasti kovalla sykkeellä. Myöskin "valmentaja" / ohjaaja on suhteellisen tärkeä asia, eli pitäis olla asiantuntija ja omaa taustaa thainyrkkeilystä.

Toinenkin asia olisi, joka ei suoranaisesti liity tälle palstalle, mutta pistetään nyt samalla jos joku vaikkapa osaisi tässäkin neuvoa. Mitä kuntosaleja suosittelette Helsingistä? Ei mitään ladymeininkiä, ihan hyvät salitaustat löytyy ja tietotaitoakin, mielellään sali, joka ei olisi aina täynnä nuoria kundeja, jotka tuo tyttöystävänsä mukaan, enemmänkin etsin suhteellisen rauhallista paikkaa, jossa aikuiset käy vetämässä treenin, saunomassa ja lähtee pois. Kuntopyöriä, jumppamattoja, soutulaitteita tai juoksumattoja en juurikaan käytä, joten fitness -touhut ja kaupalliset salit voidaan unohtaa.

Kiitos mahdollisista vastauksista :)

2

558

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajlkAJKJS

      Kokeile Combattia tai HTBC:ta. Molemmat hyviä paikkoja treenata, pätevä valmennus, kivaa porukkaa. Sijaitsevat Sörkka/Hermanni -suunnalla, hyvät kulkuyhteydet jne.

    • saleja

      suosittelen minäkin. Combatilla on jäsenten käytössä myös ihan hyvä kuntosali, josta löytää perusvarustuksen, joten jos punttista kaipailet, niin tuollahan sitten löisit kätevästi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Combatilla on myös thaimaalainen valmentaja. Ulosanti hänellä on vähän rajallinen, sillä hän ei puhu kovin paljon englantia, ja suomea vielä vähemmän, mutta ohjaa ja opastaa kuitenkin aktiivisesti treenaajia, eikä vaan katsele päältä ja raavi muniaan, niinkuin jotkut tekee. Treenit ei kuitenkaan mielestäni ole kovin kovia, niin että jos haet treeniltä enemmän rankkuutta, niin silloin kannattaisi ehkä ennemmin valita HTBC. Siellä on erittäin pätevä valmentaja, jonka ulosanti ei taatusti ole rajallinen, ja tietää paljon thainyrkkeilystä. Treenejä on seitsemänä päivänä viikossa, ja eri treeniryhmiä löytyy paljon. Ja mukavia treenikavereita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      149
      2023
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      305
      1727
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1567
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1210
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      78
      1193
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1150
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1061
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1007
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      956
    10. Minkä näköinen

      On kaipaamasi henkilö🤔
      Ikävä
      45
      947
    Aihe