Onko kenelläkään muulla tällaista: Usein, kun olen muiden ihmisten seurassa koen oloni joksikin "ylimääräiseksi tarkkailijaksi", en siis tunne, että olisin ihminen muiden ihmisten joukossa ja pystyn lukemaan ihmisten kasvoja omasta mielestäni kummallisella tavalla. En oikein tiedä, että miten sen selittäisin. Tavallaan luen niitä ylitarkasti, mutta silti minulla ei oikein ole mitään käsitystä muista ihmisistä, ja siitä, miten ihmiset ylipäänsä ajattelevat. Muut ihmiset eivät vain tunnu koskettavan minua mitenkään. Tulen kyllä toimeen muiden ihmisten kanssa jne, mutta minulla ei ole ainuttakaan ystävää tai edes ketään kenen seurasta nauttisin jollain tasolla. En tunne samanlaisuutta kenenkään kanssa. Olen koko ajan ikään kuin oman universumini sisällä.
Toisinaan jopa käytän esim. äitiäni aikas ilkeästi omien päämäärieni saavuttamiseen. Jälkeenpäin minulle tulee siitä todella huono omatunto, mutta itse tekohetkellä ei. Välillä saatan tuntea monia ihmisiä kohtaan aivan selittämätöntä inhoa.
Monesti koen myös olevani todella paha ihminen. Koen itseni usein todella huonoksi ja yhteiskunnan kannalta täysin turhaksi, oikeastaan ilman mitään syytäkään. Minulle tulee huono omatunto miltei kaikesta, mitä ikinä teenkin. Mietin aina todella tarkkaan kaikki asiat ja vaihtoehdot ja saatan pyöritellä niitä muihin verrattuna päässäni aivan järjettömyyksiin asti. Ajattelen aina sitä, että mitä mieltä muut minusta ovat.
En pysty kokemaan empatiaa muihin ihmisiin verrattuna kovinkaan hyvin. Teen sen lähinnä moraalisella tasolla. Minulla on korkea moraali, mutta itse tunteillani en siis koe juuri mitään. Onko tämä kaikki aivan normaalia?
Toisinaan jopa käytän esim. äitiäni aikas ilkeästi omien päämäärieni saavuttamiseen. Jälkeenpäin minulle tulee siitä todella huono omatunto, mutta itse tekohetkellä ei. Välillä saatan tuntea monia ihmisiä kohtaan aivan selittämätöntä inhoa.
Monesti koen myös olevani todella paha ihminen. Koen itseni usein todella huonoksi ja yhteiskunnan kannalta täysin turhaksi, oikeastaan ilman mitään syytäkään. Minulle tulee huono omatunto miltei kaikesta, mitä ikinä teenkin. Mietin aina todella tarkkaan kaikki asiat ja vaihtoehdot ja saatan pyöritellä niitä muihin verrattuna päässäni aivan järjettömyyksiin asti. Ajattelen aina sitä, että mitä mieltä muut minusta ovat.
En pysty kokemaan empatiaa muihin ihmisiin verrattuna kovinkaan hyvin. Teen sen lähinnä moraalisella tasolla. Minulla on korkea moraali, mutta itse tunteillani en siis koe juuri mitään. Onko tämä kaikki aivan normaalia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Siitä en tiedä onko normaalia, mutta kuvailusi sopii täysin siihen mitä itse tunnen
Kuulostaisi asperger oireilta
En pidä normaalina ja (valitettavasti) minulla samankaltaisia tuntemuksia. Tapaan muutamaa harvaa kaveriani/tuttuani lähinnä vain siksi, että kontakti säilyy tai siksi, että en uskalla/kehtaa kieltäytyä, jos joku ehdottaa esim. kaljalle menemistä. Kuitenkin harvemmin nautin tuttujeni tapaamisesta ja heidän kanssaan aikaa viettäessäni minun tekee monesti vain mieli lähteä kotiin. Vihaan/inhoa myös monia ihmisiä pelkästää esim. ulkoisen olemuksen tai vastaavan syyn takia tietämättä mitää muutaa kyseisestä ihmisestä. Ihmiset alkavat ärsyttämään minua todella helposti. Erona tuntemuksiisi on ehkä se, että itse en "pysty lukemaan" ihmisiä ja minusta tuntuu pikemminkin, että kaikki koko ajan yrittävät lukea minua ja kiinnittävät huomiota tekemisiini.
Eniten tässä kaikessa vaan pännii se, että kuitenkin kun vihdoin olen yksin niin minua pännii yksinäisyyskin.