Paljonko

Suomessa maksetaan muutaman sadan nimen CD:stä. Saksassa viranomaiset maksoivat 2,5 miljoonaa euroa 1500 veropakolaisen, lähinnä Sveitsin pankkeihin rahansa piilottaneiden nimistä.

Onko kokoomuksen agendalla tämä asia? Verottajaa viedään kuin pässiä narusta ja miljardit pyörivät missä pyörivät. Ainakin verottajan ulottumattomissa.

Valtioneuvoston eduskunnalle tekemässä Globalisaation hallinta ja
Suomi -raportissa kerrotaan Suomen tukevan verorikollisuuden ja
veropakolaisuuden vastaista toimintaa. Vuodesta 1998 lähtien
maailmanlaajuisesti veroparatiiseja ja veroparatiisikäytäntöjä vastaan
toiminut kansalaisliike Attac tukee tämänlaisia pyrkimyksiä.

Hallituksen työ olisi kuitenkin syytä aloittaa omalta tontilta.
Suomessa on ollut olemassa vuodesta 1995 lähtien
hallintarekisterilainsäädäntö, jonka perusteella ulkomaiset
sijoittajat voivat toimia nimettöminä Helsingin pörssissä.
Hallintarekisteröidyistä osakkeista tulisi periä ennakkoon lähdeveroa.
Verohallituksen johdon tekemien ohjeistuksien vuoksi veroja ei ole
kuitenkaan ennakkoon peritty. Lisäksi osingonsaajien alkuperämaata ei
ole juuri kyselty, vaan on luotettu tilinhoitajayhteisöjen kerran
ilmoittamiin alkuperämaihin.

Lopputuloksena ennakkoon on jäänyt perimättä noin miljardin euron
verran veroja.

Nimettömänä toimimisen mahdollisuus ja edullisen verokohtelun
antaminen ulkopuolisille tahoille tarkoittaa sitä, että kyseessä on
veroparatiisikäytäntö. Tämä käytäntö mahdollistaa talousrikollisten
toimimisen Helsingin pörssissä verottajan, pörssiyhtiöiden ja pankkien
hyväksynnän avulla.

Parhaillaan valmisteltava lakiesitys on enemmän kuin tarpeen.
Valtiovarainministeriön syksyllä 2005 valmistelema lakiesitys
lainsäädännön uudistamiseksi ei kuitenkaan puutu
veroparatiisikäytäntöön, vaan päinvastoin hyväksyy verottajan
harjoittaman vastuuttoman toiminnon ja pitää nimettömänä toimimista
tarpeellisena verokilpailun nimissä. Tällaista verokilpailua kutsutaan
haitalliseksi verokilpailuksi, jonka niin EU kuin OECD:kin tuomitsee.
Lakiesitys myös vähentää tilinhoitajayhteisöjen vastuuta asiakkaidensa
oikean alkuperämaan ilmoittamisessa.

Lakiesityksen nykyinen muotoilu kaiken kaikkiaan helpottaa
talousrikollisten toimintaa Suomessa.

Attac vaatii asian suhteen välittömiä toimenpiteitä kansanedustajilta
lakiesityksen muuttamiseksi ja verottajalta lain noudattamiseksi.
Vähimmäisvaatimus on se, että lakiesityksessä tiedonvaihdosta tehdään
automaattista ja lakiesityksestä tehdään määräaikainen, jolloin sen
vaikutuksia voidaan arvioida. Lisäksi verottajan tulee alkaa periä
ennakkoveroja lain määrittelemällä tavalla välittömästi.

Attac ei hyväksy veroparatiisikäytäntöjä. Tämän vuoksi se esittää koko
hallintarekisterijärjestelmän purkamista. Hallintarekisterijärjestelmä
palvelee lähinnä veronkiertäjien, ei tavallisten suomalaisten
piensijoittajien ja veronmaksajien etuja. Järjestelmä on erittäin
poikkeava länsimaisten demokratioiden piirissä. On selvää, että se ei
kuulu avoimeen demokraattiseen yhteiskuntaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

Palkansaaja maksaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu