Eilen kävimme seuroissa. Puheessa käsiteltiin sitä, kuinka nykyään halutaan ajatella niin, että monilla eri tavoilla voi päästä lähelle Jumalaa. On jopa sellaista ekumenian henkeä, joka hyväksyy myös muslimit ja muut saman Isän lapsiksi. Raamatussa kuitenkin sanotaan selkeästi, että on vain yksi totuus, yksi oppi ja yksi tie. Ei ole monenlaista tietä taivaaseen. Nykyään on myös vallalla käsitystä, että valitaan uskonto ikäänkuin uskontojen marketista ja muokataan niitä mieleisekseen.
Me Jumalanlapset tiedämme, että ei ole olemassa monta eri tapaa uskoa, eikä montaa eri uskovaisten joukkoa, vaan yksi.
Jatkoimme tästä sitten erääseen perheeseen viettämään iltaa. Siellä oli sekä nuoria, että myös vanhempia ihmisiä ja siellä rupesimme keskustelemaan aikamme ilmiöistä. Yksi sitten, että ei voi olla niin, että jos joku uskoo vakaasti, eikä satu olemaan vanhoillislestadioalainen, että hänen sallittaisiin joutua ikuiseen tuleen.
Tästä seurasi voimakasta keskustelua. Aika moni oli sitä mieltä, että armo kyllä riittää tämän liikkeen ulkopuolellekin. On väärin sanoa, että joku tuudittautuisi väärään rauhaan. Jos ihminen tuntee rauhaa sydämellään, eikö sen pitäisi olla jo merkki siitä, että taivaan kotiin ollaan matkalla?
Itse heitin sitten kommentin, että eiköhän meidänkin ole silloin sama olla avarakatseisempia ja ruveta käymään myös muiden tilaisuuksissa ja ruveta tekee sellaisiakin asioita, jotka ovat uskollemme vieraita. Esimerkiksi laittaa korvakoruja yms. Tähän eräs vanhempi mies sitten totesi, että ei pidä kuitenkaan tahallaan lähteä kokeilee rajoja. Jos laittaa korvakorut, siinä voi käydä niin, että kohta käytetään päihteitä ja tehdään muutakin rietasta. Että korvakorutko olisi portti sellaisiin?
Toinen sitten jatkoi tuota miehen sanomaa ja sanoi, että olemalla tässä uskossa, voimme varmistua siitä, että pääsemme taivaaseen. Emme me voi tietää, että pääseekö esimerkiksi helluntailaiset taivaaseen, mutta haluamme uskoa niin, että pääsevät. No miten sitten juuri tällä uskolla voi varmistaa taivaaseen pääsyn, jos halutaan silti uskoa, että muillakin uskoilla voi päästä taivaaseen?
Miksi puhujasedät edelleen opettavat, että on vain yksi usko, jos seurakunnassa rupeaa olemaankin monenlaisia mielipiteitä? Kuinka pitkä matka tästä on siihen, että puhujakin toteaa puhujanpöntöstä, että voihan ne muutkin taivaaseen päästä?
Mitä mieltä muut vl:t ovat ekumeniasta? Voiko muilla tavoin päästä taivaaseen. Entä voiko tällä tavoin ajattelevia vl:iä pitää aidosti uskovaisina, jos ne samalla hyväksyy, että myös muut pääsevät taivaaseen?
Itse ajattelen niin, että jos Jumalalla on tahto, hän voi kyllä päästää muitakin ihmisiä taivaaseen, mutta mun on muuten vaikea pitää noita muita uskonsuuntia oikeinta. Toisaalta eihän me oikeesti voida tietää, kenet se Jumala lopulta valitsee! Jos se valitseekin kaikki! Onko helvetti ikuinen yms.
Näitä kyselee ja mietiskelee nykyään yhä useampi vl. Toisaalta onko noilla mitää merkitystä, jos itse saa olla kuitenkin uskomassa?
ekumenian henkeä ilmassa?
11
290
Vastaukset
- I love Jesus
- Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä.
- Sydämen uskolla ja suun tunnustuksella pelastutaan.
- Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.
- Jokainen joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu.
(Otteita Raamatusta)- iveta
lupauksia! Näihin Raamatun sanoihin ja lupauksiin voi jokainen uskovainen turvautua ja luottaa. Jumala vastaa sanastaan.
- "Vain me"
virallisiin vl-oppeihin, niin raivaa omaa polkuaan helvettiin.
- Jari-Kyösti
opetetaan, että ihminen voi tulla uskoon vain vl-liikkeen sisällä, mutta myönnetään kyllä että Jumala voi myös toimia vl-liikkeen ulkopuolella esim. kutsua ihmistä.
Kun sitten tällaisen Jumalan kutsun saama ihminen huutaa avuksi Herran nimeä, niin Raamattu lupaa että hän pelastuu. Vieläpä niin, että JOKAINEN, siis JOKAINEN (ilman mitään ehtoja), joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Kuinka moni on saanutkaan tämän omassa elämässä kokea! Upeat ovat Raamatun lupaukset!
Room. 10:13
"Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu." Jari-Kyösti kirjoitti:
opetetaan, että ihminen voi tulla uskoon vain vl-liikkeen sisällä, mutta myönnetään kyllä että Jumala voi myös toimia vl-liikkeen ulkopuolella esim. kutsua ihmistä.
Kun sitten tällaisen Jumalan kutsun saama ihminen huutaa avuksi Herran nimeä, niin Raamattu lupaa että hän pelastuu. Vieläpä niin, että JOKAINEN, siis JOKAINEN (ilman mitään ehtoja), joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Kuinka moni on saanutkaan tämän omassa elämässä kokea! Upeat ovat Raamatun lupaukset!
Room. 10:13
"Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."taas palstaa, ja mikäs siinä, että haluatte uskoa tuolla tavoin. Ihan vapaaasti vaan, mutta älkää tulko meiän uskoon sekaantumaan. Jari-Kyösti onkin jo vanha tuttavuus, niin lyhyen kommentin hänelle annan tuohon asiaan. Usko tulee kuulemisesta. Näin myös tuossa antamassasi kohdan asianyhteydessä:
Room.10:14. Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa?
15. Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden jotka hyvää julistavat.
16. Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaias sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?
17. Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.weha kirjoitti:
taas palstaa, ja mikäs siinä, että haluatte uskoa tuolla tavoin. Ihan vapaaasti vaan, mutta älkää tulko meiän uskoon sekaantumaan. Jari-Kyösti onkin jo vanha tuttavuus, niin lyhyen kommentin hänelle annan tuohon asiaan. Usko tulee kuulemisesta. Näin myös tuossa antamassasi kohdan asianyhteydessä:
Room.10:14. Mutta kuinka he sitä avuksensa huutavat, jonka päälle ei he uskoneet? Ja kuinka he sen uskovat, josta ei he ole kuulleet? Mutta kuinka he kuulevat ilman saarnaajaa?
15. Ja kuinka he saarnaavat, ellei heitä lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: oi kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka rauhaa julistavat, niiden jotka hyvää julistavat.
16. Mutta ei he ole kaikki evankeliumille kuuliaiset; sillä Jesaias sanoo: Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?
17. Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.17 Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.
Näin kuuluu Raamatun teksti Room, 17.
Ja sinä, eikä juuri muukaan VL omaa Kristuksen sisäistä tuntemusta, joten et ole junassa, joka matkustaa aikojen lopull Jerusalemiin.
Muuten, joko olet löytänyt Raamatusta sen milleniumin?? Se on hieman vaikeassa paikassa.
- 1+8=?
>Voiko muilla tavoin päästä taivaaseen
Turha niitä tapoja on miettiä etukäteen. Kyllä sekin aikanaan selviää.
Olit hyvässä keskustelutilaisudessa. Olisitpa kysynyt, minkä nimiseen tai minkä numeroiseen taivaaseen sitä ollaan menossa. Tätä asiaa on palstalla ihmetelty tavan takaa ilman jemptiä, perusteltua vastausta. - NeverGirl
>Eilen kävimme seuroissa. Puheessa käsiteltiin...
Alusta voitte syyttää vain itseänne. Lopun haahuilut menevät puhujan, ry:n ja SRK:n piikkiin. Eipä kannata uskoa puoliakaan siitä, millä puhvelit yrittävät mieliämme myrkyttää. - Eiks vaan
Raamattua, niin siellähän sanotaan selvästi, että Abraham on meidän kaikkien esi-isä, niin juutalaisten, kristittyjen ja muslimienkin!
Ja meille on annettu käsky, tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Kyllä Jumala rakastaa kaikkia lapsiaan olivatpa he mihin uskontokuntaan kuuluvia tahansa, mutta meidän tehtävämme kristittyinä on saarnata ja viedä ilosanomaa kaikille Jumalan luoduille.
Kunnioitetaan Jumalaa niin kuin Hän kunnioittaa meitä suomalla meille mahdollisuuden valita, myös uskomme.
Jumala rakastaa maailmaa niin paljon että antoi ainokaisen poikansa................................................
Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin rakastaa lähimmäistämme, uskontokunnasta viis.
Ja lopetetaan muiden tuomitseminen ! - Armosta Jumalan laps
Sydäntä oikein lämmitti kirjoituksesi ja sen sisältö. On äärettömän tärkeää pohtia eri kysymyksiä. En ole vl mutta rohkaisen sinua ja muitakin liikkeeseen kuuluvia uskomaan ja iloitsemaa Jeesuksen sovitustyön ansiosta taivaseen pääsystä. Siihen on minullakin oikeus uskoa. Älkäämme käyttäkö energiaa sen pohtimiseen, voiko Jumala menetellä muidenkin kohdalla samoin. Mikäli me viisaudessamme, luulossamme tai tulkinnassamme voisimme rajata Jumalan omien mittojemme mukaiseksi, ei hän silloin olisi Kaikkivaltias
- Grilli kuumenee
opettavat mielipuolisia Raamatun vastaisia valheoppeja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861699Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171075Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981027Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79952- 91794
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146759Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs49681- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661