Sirkka-Liisa Anttila on tuhonnut suomen maineen.Olisi sopivaa,kun Anttila eroaisi heti.Se olisi suomen edun mukaista.
Sirkka-Liisa Anttila on tuhonnut suomen maineen.
menetetty maine
599
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemän kannatusarvion mukaan puheenjohtajakilpaa käyvän keskustan kannatus oli helmikuussa 19,6 prosenttia. Laskua edellisestä mittauksesta oli 1,1 prosenttia. Muutos oli isoin tämänkertaisessa kannatusarviossa.
LISÄÄ NÄITÄ SIKAJUTTUJA JA TURKISELÄINTARHAKUVIA. TÄSTÄ SE ALAMÄKI ALKAA. VIELÄ ON ROISKIMATTA RAPA PUHEENJOHTAJUUSKISASSA. NOVA-oikeudenkäynnit, Nuorisosäätiöt ja Vanhasen Ruusustörmäilyt.
Aihetta piisaa moneksi...
pahan alku ja juuri, jos tärkeisiin virkoihin valitaan sellaisia, joille vain oma etu on tärkeintä. Anttila riistää eläimiä ja Liisa Hyssälä on miesten toimesta valittu sos-ministeriksi, koska he tekevät, mitä käsketään. Ei siihen koulutusta tarvita, jos ainut osaamisen taso perustuu vain sille, millä keinoilla ihmisiltä otetaan rahat pois. Ei se ole normaalia politiikkaa eli asioidemme hoitoa. Hyssälähän on entinen lääkäri. Käyttää varmaan tarkkaan hyväkseen kaiken saamansa kokemuksen. Tulokset paljastuvat asiakkaista. Ei kukaan raivostu, ellei siihen ole todellista aihetta. Kyllä te tulette aikanaan näkemään tarkkaan, mitä olette saaneet aikaan. Jokaista aiheuttamaanne kärsimystä joudutte vielä katsomaan silmästä silmään. Näin se elämä menee, uskokaa jo hyvällä.
ihanaa kun sinua noin jurppii hyvä keskusta, ei kannata välittää saittiterroristeista, yäk yäk.
Voinen yhtyä edelliseen puhujaan.
sika anttilalla on ketsuppivuoto