Moi
Sain Kelalta karhukirjeen opintotuen takaisinperinnästä. Itselläni on seuraavanlainen tilanne:
Nostin vuonna 2008 opintotukea kuukausilta tammi-toukokuu ja myös syyskuulta. Valmistuin lokakuun alussa 8.päivänä, joten Kelan ohjeiden mukaan tätä kuukautta ei enää määritellä opiskelukuukaudeksi.
Kela katsoi minun vuositulojen mukaan että tienasin vuonna 2008 veronalaista tuloa noin 25 000 €. Koska nostin tukea 6 kuukaudelta saan tienata Kelan taulukon perusteella 15 780€. Täten tienasin kelan mukaan noin 10000€ liikaa ja joudun maksamaan tuet pois kuukausilta syys, touko,huhti,maalis,helmi,tammikuulta. Tuosta verotettavasta tulosta 25 000€ tienasin opiskeluni ulkopuolella 10500€ ( 3kk palkka ).
Onko siis nänin, että tuota 10500€ ei lasketa tuohon vapaan tulon osuuteen, koska se on tuloa opiskeluajan ulkopuolelta? Siis täten tienasin opiskeluajan puitteissa 25000€-10500€ = 14500€. Tämä on pienempi kuin vapaa tulo 15780€ eli sen mukaan minun ei tarvitsisi maksaa yhtäkään kuukautta opintotukea takaisin? Kelahan ei tiedä takaisinperinnän yhteydessä valmistumisestani ja lähetti minulle karhun, jossa perivät jokaisen nostamani kuukauden opintotuen takaisin.
Joku, joka on joutunut vastaavanlaiseen tilanteeseen opiskelun päättymisen ja kelan takaisinperinnän kanssa voisiko vahvistaa että logiikkani pätee?
-lauri
Kelan opintotuen takaisinperintä...Apua!
17
17316
Vastaukset
- .......
En jaksanut tarkistaa noita määriä, mutta ei se kela tosiaan voi tietää, milloin sinä palkkasi olet ansainnut. Siksi sinua nyt lähestytään asian suhteen, koska kelahan aina olettaa pahimman mukaan. Oikea toimintamalli on katsoa kirjeestä, minne valitukset voi osoittaa ja kirjoittaa vapaamuotoisesti yllä estittämäsi asiat. Liitteeksi pistät palkkakuitit, mistä ilmenee, milloin rahat on tienattu, ja että tuo määrä on opiskelujen ulkopuoliselta ajalta. Sitten vain odottelet, että kela tekee päätöksen, jossa takaisinperintä perutaan. Tämä tapahtuu vuosittain suurelle määrälle opiskelijoita, joten en näe, miksi sinun tapauksesi olisi jotenkin erilainen. Kaikissa tietämissäni tapauksissa asia on selvinnyt, kunhan vain tuen saaja on osannut laskea summat oikein yhteen.
- takaisinperinnässä
Toivottavasti olet saanut kaikki palkat opiskeluajan ulkopuolella tilillesi. Muuten epäinhimillisesti pykäliä tulkitsevat virkailijat laittavat sinut maksamaan nuo kaikki perinnässä olevat tuet takaisin. Kokemusta on, eikä siinä valitukset auttaneet.
- Lakimuutosta ajava
Valitettavasti Opintotukilain 17§ sanoo seuraavaa:
"Opintojen aloittamisvuonna ennen opintojen aloittamiskuukautta tai opintojen päättymisvuonna tutkinnon suorittamiskuukauden tai opintotukeen oikeuttavien opintojen päättymisen jälkeen SAATUJA tuloja ei oteta huomioon siltä osin kuin vapaa tulo ylittyisi niiden perusteella."
Tuossa laissa sanotaan nimenomaan saatuja, ei ansaittuja. Tämän vuoksi maksupäivä vaikuttaa. Toivottavasti Eduskunnassa ottavat tämän huomioon seuraavaksi, kun lakia muutetaan. - kannatan muutosta
Lakimuutosta ajava kirjoitti:
Valitettavasti Opintotukilain 17§ sanoo seuraavaa:
"Opintojen aloittamisvuonna ennen opintojen aloittamiskuukautta tai opintojen päättymisvuonna tutkinnon suorittamiskuukauden tai opintotukeen oikeuttavien opintojen päättymisen jälkeen SAATUJA tuloja ei oteta huomioon siltä osin kuin vapaa tulo ylittyisi niiden perusteella."
Tuossa laissa sanotaan nimenomaan saatuja, ei ansaittuja. Tämän vuoksi maksupäivä vaikuttaa. Toivottavasti Eduskunnassa ottavat tämän huomioon seuraavaksi, kun lakia muutetaan.Lakimuutos olisi tosiaan paikallaan. Itse maksan tukia takaisin lähes 2000€, koska olin ennen opiskeluiden alkua töissä ja sairaslomalla työtapaturman vuoksi n. 3kk. Sairasloman ajan palkkani tulivat reilun kuukauden jälkeen sairasloman päätyttyä ja tietenkin muutaman päivän syyskuun puolella. Tulorajat paukkuivat, eikä päätöksissä inhimilliset seikat vaikuttaneet. Ei todellakaan tunnu oikeudenmukaiselta, mutta en viitsi vakuutusoikeuteen lähteä taistelemaan.
- Hoitaja PA
kannatan muutosta kirjoitti:
Lakimuutos olisi tosiaan paikallaan. Itse maksan tukia takaisin lähes 2000€, koska olin ennen opiskeluiden alkua töissä ja sairaslomalla työtapaturman vuoksi n. 3kk. Sairasloman ajan palkkani tulivat reilun kuukauden jälkeen sairasloman päätyttyä ja tietenkin muutaman päivän syyskuun puolella. Tulorajat paukkuivat, eikä päätöksissä inhimilliset seikat vaikuttaneet. Ei todellakaan tunnu oikeudenmukaiselta, mutta en viitsi vakuutusoikeuteen lähteä taistelemaan.
Toivottavasti asiasi selviää, mutta kannattaa varautua pahimpaan Kelan kanssa.
Itse sain vuonna 2007 opintotukea tammi-toukokuulta, jolloin opintoni päättyivät. Virallisesti valmistuin/sain paperit ulos vasta 10/2007, koska se oli koulussani seuraava mahdollinen valmistusmispäivä, jos viimeisiä opintosuorituksia oli tullut toukokuun loppupuolella. Menin sitten töihin kesäkuusta lähtien ja tienasin sairaanhoitajan palkkaa, joka ei päätä huimaa. Nyt sain laskun 3 vuotta myöhemmin ja joudun maksamaan takaisin 2700e, eli kaikki viimeisenä opiskeluvuotenani (5kk) saamani opintotuet 15% kertakorotus! Ensinnäkin 15% kertakorotus on todella suuri ja toiseksi, minun olisi ilmeisesti pitänyt olla työttömänä ja nostaa kelalta/sossusta rahaa ja odotella vuoden vaihtumista, jolloin tulojani ei enää oteta huomioon. Valitukset asiasta eivät auttaneet, vaan eilen tuli Kelalta lasku 2700e ja eräpäivä viikon päästä. Soitin sitten Kelaan ja kysyin lisää maksuaikaa. Virkailija oli ihmeissään, miksi on hankalaa maksaa tuollaista summaa kerralla ja lisäaika meni harkintaan.
Vaikka Suomessa opiskelua tuetaan, niin kyllä opinnoista velkaantuu pitkäksi aikaa, eikä näillä tuloilla hurjia summia ikinä saada säästöön. Olen niin kyllästynyt jokapäiväiseen pennin venyttämiseen ja sitten vielä rankaistaan tällaisilla maksuilla! Pahinta on, että moni kouluttamaton tienaa esim. kaupan maitokaappivastaavana enemmän ja heillä ei ole opiskeluajasta kertyneitä opintolainoja maksettavana. Parempi olisi ollut mennä suoraa yläasteen tai lukion jälkeen töihin! - ?
Hoitaja PA kirjoitti:
Toivottavasti asiasi selviää, mutta kannattaa varautua pahimpaan Kelan kanssa.
Itse sain vuonna 2007 opintotukea tammi-toukokuulta, jolloin opintoni päättyivät. Virallisesti valmistuin/sain paperit ulos vasta 10/2007, koska se oli koulussani seuraava mahdollinen valmistusmispäivä, jos viimeisiä opintosuorituksia oli tullut toukokuun loppupuolella. Menin sitten töihin kesäkuusta lähtien ja tienasin sairaanhoitajan palkkaa, joka ei päätä huimaa. Nyt sain laskun 3 vuotta myöhemmin ja joudun maksamaan takaisin 2700e, eli kaikki viimeisenä opiskeluvuotenani (5kk) saamani opintotuet 15% kertakorotus! Ensinnäkin 15% kertakorotus on todella suuri ja toiseksi, minun olisi ilmeisesti pitänyt olla työttömänä ja nostaa kelalta/sossusta rahaa ja odotella vuoden vaihtumista, jolloin tulojani ei enää oteta huomioon. Valitukset asiasta eivät auttaneet, vaan eilen tuli Kelalta lasku 2700e ja eräpäivä viikon päästä. Soitin sitten Kelaan ja kysyin lisää maksuaikaa. Virkailija oli ihmeissään, miksi on hankalaa maksaa tuollaista summaa kerralla ja lisäaika meni harkintaan.
Vaikka Suomessa opiskelua tuetaan, niin kyllä opinnoista velkaantuu pitkäksi aikaa, eikä näillä tuloilla hurjia summia ikinä saada säästöön. Olen niin kyllästynyt jokapäiväiseen pennin venyttämiseen ja sitten vielä rankaistaan tällaisilla maksuilla! Pahinta on, että moni kouluttamaton tienaa esim. kaupan maitokaappivastaavana enemmän ja heillä ei ole opiskeluajasta kertyneitä opintolainoja maksettavana. Parempi olisi ollut mennä suoraa yläasteen tai lukion jälkeen töihin!Tuoltakin tilanteelta olisit välttynyt, jos olisit uskonut hyvin selkeää lakipykälää, josta selviää, että tulot huomioidaan valmistumiseen saakka. Valmistuminen ei ole sama kuin se, koska sinä lopetat opiskelemisen. Kela ei tuossa ole menetellyt millään tapaa väärin, itse olet mokannut aika rankasti. Ei sinun olisi tarvinnut vuoden loppuun asti olla työttömänä, mutta et olisi saanut tienata liikaa ennen valmistumista lokakuussa. Erittäin yksinkertainen sääntö.
- neiti...X
Asia selvinnee, kun toimitat selvityksen tuloistasi palkkakuitteineen ja jäät odottamaan päätöstä. Sen verran kuitenkin korjaan, että opiskeluajan ulkopuolisista tuloista ei huomioida laskennallisen kk-tulorajan ylittävää(!) osaa. Koko tuloa et siis voi jättää pois laskuista. Kelan nettisivuilla on toimiva laskuri, jolla saa selville paljonko takaisin maksettavaa kertyy.
- 2+7
Eikö Kelasta tule mitään selvityspyyntöä ensin, laittavatko tosiaan heti takaisinperintälapun ja sen jälkeen voit toimittaa selvitykset.
Mutta asia on kohaltasi ihan selvä. Soita Kelaan ja kerro, ettei tuloraja ole ylittynyt koska olet valmistunut lokakuussa. Laita sen jälkeen vaikka faksilla vuoden palkkakuitit ja valmistumistodistus. Laita vaikka lyhyt saate mukaan. Miltei tuokin riittää. "ettei tuloraja ole ylittynyt koska olet valmistunut lokakuussa" päiväät vain selvityksen ja allekirjoitat.
Se siitä.- 9+5
Ahaa, vertasitkin siis tulojasi koko vuoden vapaaseen tulorajaan vaikka et opiskellut koko vuotta. Miksi ihmeessä.
Jos olet opiskellut ko. vuonna 9kk, vapaan tulon määrä mitä saat ansaita on esim. (tuelliset kuukaudet) 6kk*660€ 3kk*1970€ (tuettomat kuukaudet) yhteensä opiskelusi aikana (9kk) olisit saanut ansaita 9870€, ilman takaisinperintää. Tuon summa voi ylittää opiskeluajan (9kk) tulorajan parilla sadalla.
Käytännössä sinulle tulee takaisinperintä koska opiskeluajan puitteissa olet ansainnut n. 4-5 tonnia liikaa. - neiti...X
Kela lähettää aluksi takaisinperintäEHDOTUKSEN. Siihen vastaamalla saa muutettua tilannetta vastaamaan todellisuutta. Selvityksen antaminen tulee tehdä kirjallisesti ehdotuksen mukana tulevien ohjeiden mukaan. Soittaminen ei auta mitään.
- kelan asiakas
Samanlainen tilanne: valmistuin kesäkuussa 2009 ja koko vuoden tulot olivat 21 000.
Vein paperit kelaan, että valmistumisen JÄLKEEN olen tienannut 10 000e ja koulun aikana 11 000. Sain eilen päätöksen että tuet on maksettava takaisin, sillä valmistumis vuonna saa tienata 15 780.00e. Eli olsi pitänyt olla tekemnättä töitä koulun aikana tai olla työttömänä 6kk vuoden loppuun.
Lainaus kelan päätöksestä."Selvityksenne perusteellaa opiskeluaikaan kuulumattomien kuukausien (6 k) tuloista (9 866,01e) on vähennetty 0,00e. Vuositulonne yhteensä 21 498,61e"
Että näin.- M___ 30
Hei "Kelan asiakas": Tekstistäsi saa käsityksen, että olet saanut v. 2009 opintotukea viideltä kuukaudelta, eli tammi-toukokuulta (?).
Tämän mukaan saat tienata tammi-toukokuussa 5 x 660€ = 3300 €.
Koska olet valmistunut kesäkuussa, kesäkuu lasketaan puolestaan vielä opiskeluaikaan, eli opintokuukaudeksi. Jos et ole kuitenkaan saanut kesäkuussa opintotukea, saat siinä tapauksessa tienata kesäkuussa max 1970 €.
Näin ollen vuoden 2009 opiskeluajan tulosi saavat olla 3300 € 1970 € = 5270 €. Tämä summa saa puolestaan ylittyä max 220 €:lla, eli sinulla saa olla tämän mukaan tammi-kesäkuussa tuloja korkeintaan 5490 €.
Tämän jälkeisen ylityksen jokaista alkavaa 1310 euroa kohden peritään takaisin yhden kuukauden opintotuki (jota tapahtuu tapauksessasi 5 kertaa).
Heinäkuusta alkaen vuoden loppuun saatu puolestaan tienata kuinka paljon tahansa, koska tämä ei ole enää opiskeluaikaa.
Koska tammi-kesäkuun (aika, joka lasketaan opiskeluajaksi) aikana saadut tulosi ylittävät 5490 €:n noin 5500 €:lla, joudut maksamaan kaikki vuoden aikana saamasi tuet takaisin (katso ja laske aiemmin selittämäni 1310 euron sääntö).
- valitus
voi vittu kela mitä paskaa. itse olen kärvistellyt kaksi vuotta takaisinperintätaakan alla kunnes tänään soitin kelaan ja puhelimessa sit kaksi eri henkilöä sanoi että joo, on tämä perintä aiheeton. en vaan ollu osannu papereille sitä kirjoittaa niin että virastoissa ymmärtäisivät. eli kannattaa soittaa jos paperisota ei ole omaa vahvinta alaa!
- Perhonen123
Itsekin tässä juuri pähkäilen, että paljonko sitä pitäisi maksaa opintotukea takaisin, kun on valmistunut kesäkuussa.
Kelan sivuilla oleva kaavavaikuttaa selkeältä eli lasken paljon olet tienannut opiskeluaikana ja kuinka monta tukikuukautta nostin ja kuinka monta en nostanut.
Hankaluus tulee siinä, että sitten vielä pitäisi toisella kaavalla suhteuttaa koko vuoden tulot kuitenkin siihen opintojen aikaiseen kaavaan, jolloin itse tipun kärryiltä. Eihän loppuvuoden tuloilla pitäisi olla mitään merkitystä opintojen aikaisten tukien ja palkkojen kanssa (näin ainakin sivut ja järkikin väittävät). Muutenhan systeemi olisi epäreilu juuri niitä kohtaan, jotka eivät valmistu joulukuussa ja aloita tienaamaan vasta toisen vuoden puolella.
En ymmärrä, miksi tässä maassa ei pyritä missään aiheessa yksinkertaisuuteen vaan aina pitää kikkailla sillä tällä ja tolla. - ärr531
miten hemmetissä mä maksan yli 400€ opintotukee takas kun saan 500€ työttömyys tukea? Maksaako sossu sen vai pitääkö lähtee kerjäämään ruokaa kadulle, jos seuraavan kuukauden kaikki rahat menee tohon?
- µnbvf
Teet tietenkin Kelan perintäyksikön kanssa takaisinmaksusuunnitelman. Ei sitä kaikkea tarvitse kerralla maksaa. Minimilyhennys on 30€/kk. Perintäyksikön yhteystiedot on siinä saamassasi takaisinperintäpäätöksestä.
- killefranrodbergen
Fy fan! Kela, du din lilla dumbom, jag tycker inte om dig. Jag är bara en fattig hipsterstuderande som bor I min pappas lägenhet och dricker dyr fin konjak. Okei, berättä mig, hur ska jag lura Kela. Jag vill inte betala dom tillbaka. Jag har tjänat 200k€ men jag åkte till Bali och nu är jag superfattig igen, kan ni tro vad jag säger?
Okei, en bra inledning till min fråga. Finns det en porsaanreikä som man kunde använda? Jag har kalkylerat att jag skulle betala 3 månader tillbaka här: http://www.kela.fi/opiskelijan-omat-tulot_aloittanut-tai-valmistunut Jag har avslutat mina studier i November och arbetade hela året.
Tack tack.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3197544Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771843
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551171Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019