Olen siis menossa ensimmäistä kertaa käymään psykiatrille. Oireina on masennusta, paniikkihäiriötä, ruuan ahmimista, unettomuutta jne. Lista on loputon. Saatekirjeessä luki, että ensimmäiselle käynnille pitää varata 1,5 tuntia aikaa. Mitä tuolla ensimmäisellä tapaamiskerralla tapahtuu? Sen käsityksen olen ainakin saanut, että ensimmäisellä kerralla arvioidaan hoidon tarve. Miten tuo sitten ikinä mahtaa tapahtua.
Psykiatrilla käynti ensimmäistä kertaa
HollowSoul83
178436
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
olet aika epeli. Miksi menet psykiatrille tuollaisen oireiston kanssa.????Sinun ihan ensimmäinen hoidon tarpeen tarkistus tulee tehdä sisätautilääkärin vastaanotolla. Jos hän ehdottaa sinulle psykiatria, niin sitten ennen psykiatrin käyntiä sinulta tulee ottaa sisätautilääkärin toimesta kaikki mahdolliset kliiniset laboratoriokokeet. Ne kokeet kuuluvat sisätautilääkärin vakioon.
Masennukseen on monia ihan elimellisiä syitä ja yksi tavallinen on kilpirauhasen toiminnanvajavuus. Sisätautilääkäri tietää monia muitakin ja siksi hänen labrakoearsenaalinsa on laaja.
Monille ihmisille käy valitettavasti niin, että jokin sairaus ( elimellinen ) jää ikiajoiksi huomaamatta. Psykiatri ei kiinnitä huomiota siihen, onko sinun kilpirauhasesi toiminta normaali vai ei. Tosiasia on.
Menen siksi, koska lääkäri kirjoitti lähetteen psykiatrille. Ja kilpirauhasessa ei ole vikaa eikä muissakaan verikokeissa ollut. Verikokeethan pitäisi aina ottaa lääkärille mennessä juuri tuon kilpirauhasen vuoksi. Siitä eivät oireeni johdu. Aikamoista "lääkäriskeidaa" heitit kyllä. Ei kaikkien ihmisten masennus johdu kilpirauhasesta tai muista jutuista. Elämäni ei ole mitään ruusuilla tanssimista ollut ja muut oireeni viittaavat kyllä muuhunkin, kuin vain masennukseen. Johan tuossa aloitteessani sanoin, että oireita on paljon muutakin. Ihan on kuule lääkärissä kaikki mahdolliset kokeet otettu, joten jos et puhuisi asioita joista et vittuakaan tiedä. Et taida edes tietää miten nuo asiat toimivat.
No, no noista muista tiedä, mutta toi ahmiminen voi olla ihan normaaliakin.. toiset syö nälkäänsä toiset ei. Unettomuus on kans vähän niin ja näin, kun se tarkoittaa et pönttö on liian virkeässä tilassa ja näin ollen et tarvii unta ja toiseks Suomes ei saa kuin nukahtamislääkkeitä tohon vaivaan (jos se vaivaa) ,joten nukut tollasen 3-4 tuntia kerralla vaan, koska unilääkkeet on vähän vahvempia ja voi aiheuttaa komplikaatioita muitten lääkkeitten kanssa. Unettomuuteen voisin suositella jotain oikeesti fyysisesti raskasta liikuntaharrastusta tai 6-päkin kaljan juomisen álá pikäkännit ennen nukkumaanmenoa.
Ekalla kerralla psykiatri kyselee sairauden oireista ja sun elämästä. En tarkkaan muista mitä psykiatiri ekalla kerralla kyseli , mut ei sitä kumminkaan tarvi jännittää.
herranjestas.. älä ala sairastamaan urakalla. Mene ensin ihan elämäntapaohjaukseen terveyskeskukseen. pistä ruokavalio kuntoon ja hoitakaa unettomuus pois ja liikuntaa kehiin, ja muista vitamiinit ja se, että kuukauden päästä jo kirkkenee, kun alkaa paistaa enemmän. Peruselämäntavat ensin kuntoon ja tuo tyypillinen talviväsymys pois, ja ihmissuhteet kohdalleen, ennen kuin alat hakemaan itselles loppuelämän diagnoosia jostain, joka tulis vaikuttamaan sun elämään alitajuisesti siitä sitten aina eteenpäin.
Puolet suomalaisista vois olla kallonkutistajalla noista vaivoista. Paras asia mikä tuossa tilanteessa voi sattua on se HOIDON TARPEEN ARVIOINTI. Toivottavasti sulla on viisas lekuri, joka osaa tsempata sut oikeisiin asioihin ensin, ennenkuin alkaa miettiä oliko palikat pienenä patterin raossa. Tätä se on ku perusterveydenhuolto puuttuu.
ja mitä ****** sut on pistetty het samantien sinne psykiatrille, mikset käy esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoitajan luona, joka tekis ensikäteen sitäkin arviota, et tarviiko alkaa ihan noin järeisiin temppuihin ja riittäiskö ihan pelkkä pään tuuletus ja elämäntilannearviointi jututtamalla psykiatrista sairaanhoitajaa.
Useimmat ihmiset tossa tilanteessa hakee ensin esimerkiks lähipiiristä sen ihmisen jolta hakee sitä tukea ja apua. Unettomuus kertoo ensimmäisenä stressistä, stressi ei kerro siitä, että tarvii psykiatria välttämättä heti, vaan et elämässä pitää saada asiat kohdalleen ja psykiatri ei muuta sun elämän olosuhteita, vaan on psykiatristen sairauksien erikoislääkäri, repertuaariin kuuluu kaikki rankimmat sairaudet, ja noita sun oireita löytyy kuule vähän enemmän ihmisiltä, jotta ne kaikki pistettäis psykiatrille.
Toivon tosiaan, että haet tuolla sairastushistorialla huomiota ja välittämistä, ja että joku fiksu huomaa mitä sä oikeasti tarvitset.
Mainitsemistasi oireista unettomuus ja paniikkihäiriö kuuluvat neurologille. Unettomuuden seurauksena voi esiintyä mm. ruuan ahmimista ja masennusta. (Myös masennus puolestaan voi aiheuttaa unettomuutta.) Neurologi tuntee nämä paljon paremmin kuin psykiatri. Peru psykiatrin vastaanotto, niin pääset kerralla kunnon hoitoon neurologille.
Älkää puhuko höpöjä. Oo onnellinen että pääset suoraan psykiatrille, eikä tarvi kiertää psykiatrisen sairaanhoitajan kautta, Ite jouduin eka sairaanhoitajalle, ei sairaanhoitajassa mitään vikaa ollu mut turhaan vaan siirsi pidemmälle psykiatrin aikaa.
HollowSoul83, saat olla onnellinen että pääsit psykiatrille sillä kaikilla paikkakunnilla ei esim. " tavis masennusta" hoideta erikoissairaanhoidossa vaan terveyskeskuksessa.
Tietämättömät ihmiset jaksavat puhua paskaa. Tämä masennus ei ole mikään talvimasennus. Kestänyt jo yli 10 vuotta. Nyt vasta sain hankittua apua, kun olo paheni huomattavasti. Erilaisia ongelmia on ollut lapsuudesta lähtien, joten kyseessä ei todellakaan ole mikään yhtäkkiä tullut masennus. Unettomuutta ilmenee ainoastaan silloin, kun stressi nousee korkealle eri asioiden vuoksi. Paniikkihäiriö on luultavasti seurausta monen vuoden raskaasta suhteesta, jossa sain pelätä toisen kuolemaa koko aika ja henkistä väkivaltaa sai sietää päivittäin.
Ahmiminen on täysin erilaisiin tunnetiloihin syömistä eikä täten ole normaalia. Ahmin pahaan oloon, hyvään oloon, suruun ja vihaan. Ruokavaliota on yritetty muuttaa miljoona kertaa, mutta mihin se siitä muuttuisi. Addiktio on verrattavissa päihteisiin, pelihimoon ja mihin vaan. Yksin näistä asioista ei pysty selviämään silloin, kun oiremäärä on todella suuri.
Mistä yleensäkin tiedät etten liiku tai syö vitamiineja? Typerää olettaa asioita tuntematta ihmistä. Ja myös todella idioottimaista kommentoida pölöjä asioita, jos joku haluaa ainoastaan tietää mitä siellä psykiatrilla jutellaan ensimmäisellä kerralla.
Ja sitä en tiedä miksi lääkäri minut lähetti psykiatrille. Hän kai se "ammattilainen" tässä tapauksessa on. Psykologin mukaan tämä on normaali käytäntö. Ensin heitetään resepti kouraan ja käsketään kotiin. Mikään ei parane ja labrakokeissa ei ole poikkeavaa. Ohjaa kuukauden sairasloman jälkeen psykologille juttelemaan ja psykologi oli ensimmäisestä kerrasta lähtien sitä mieltä, että kannattaisi mennä psykiatrille.
Kai tiesit, että neurologi ei tutki mielenterveyshäiriöitä? Masennus ja muut jutut eivät kuulu neurologisiin sairauksiin. Luuletko, etten ole läheisilleni puhunut asioista? Olen todellakin, mutta he eivät voi olla henkilökohtaisena psykologina koko aika. Niin kuin totesin edellä, niin kävin psykologilla ja siitä ei ollut mitään hyötyä. Harvemmin julkisella puolella kovin ammattitaitoista apua saa.
Niin ja ne ihmissuhteet ei parane, koska suurin ongelma liittyy juuri niihin. Tunteiden hallitsemista en osaa alkuunkaan, tunnen tunteet moninkertaisesti vahvemmin kuin normaalit ihmiset, saan jatkuvia raivokohtauksia, en tule ihmisten kanssa yhtään toimeen, itsetunto on sairaalloisen huono, tunnen jatkuvaa vihaa tai tyhjyyttä, en saa mitään aikaiseksi jne. Tässä kunnossa ihmisen on pakko mennä sinne minne pääsee, että saa edes jotain apua. Yksityiselle ei ole varaa mennä millään sairaspäivärahoilla.
Ihmeellistä mustavalkoista ajattelua, ettei ihmistä voi oikeasti vaivata mikään. Heittäkää nyt vielä tämä kliseinen "ota itseäsi niskasta kiinni" -lause. Jos itsellä on asiat hyvin, niin ei kannata vähätellä siltikään toisten ongelmia. Ja tuo huvittava lause "Unettomuus kertoo ensimmäisenä stressistä, stressi ei kerro siitä, että tarvii psykiatria välttämättä heti, vaan et elämässä pitää saada asiat kohdalleen ja psykiatri ei muuta sun elämän olosuhteita, vaan on psykiatristen sairauksien erikoislääkäri, repertuaariin kuuluu kaikki rankimmat sairaudet, ja noita sun oireita löytyy kuule vähän enemmän ihmisiltä, jotta ne kaikki pistettäis psykiatrille." Tiedän kyllä varsin hyvin mikä on psykiatrin erikoisalaa ja mainitsin tuossa yhdessä jutussani, että oireita on paljon muitakin, kuin nuo mitä listasin. Lääkäri ja psykologi epäilivät vakavaa masennusta tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai epävakaata persoonallisuushäiriötä. Silloin todellakin terapia tulee kyseeseen.
Hyvä et meet psykiatrille etkä kuunnellu näitä höpö juttuja täällä.
Masentavaa lukea monen totaaliääliökommentaaria yllä. Todella hyvä että menet/pääset psykiatrille. Minulla on ensimmäinen käynti edessä keväämmällä, kun reilun vuoden ajan on kokeiltu pelkkää lääkehoitoa, joten olen miettinyt viime aikoina ihan samaa. Minultakin on tutkittu kilpirauhaset sun muut elimelliset puolet, tutulta kuulostaa sikälikin, kuten myös ahmimisongelma. Onneksi kohdallemme on sattunut fiksuja ja potilasta kuuntelevia lääkäreitä - toivottavasti psykiatritkin ovat tällaisia. Toisaalta on helpottavaa päästä vihdoin varsinaiselle alan ammattilaiselle, kun ehkä ei tarvitse enää pinnistellä itse niin paljon oireiston kuvauksessa kuin yleislääkärin kanssa.
Voimia ja kevättä.
Joo mee vaa vastaanotolle, ei ne sulle terapiaa itse tee. Vaan määrää sut johki AA-kerhon tyyliseen porukkasessioterapiaan, jossa ne psykologit sit itse pyytää sua puhumaan ongelmista muille ja ne voisi auttaa, jollei niistä suurinosa olisi pakosta siellä tyyliin "ei vittu kiinnosta" ja kyttäis kelloa, et koska sessio olisi ohi. Muutenkin tuo "ota itseäsi niskasta kiinni"-pätee kyllä, kun kukaan muu ei sitä sun ajattelumallias vois muuttaa kuin sä itse. Ja tuo pätee noihin raivokohtauksiin, joita voisko ennemmin sanoo suuttumukseksi, koska jos oikeasti olisit raivoissasi, niin olisit arvaamaton ja et välittäisi seuraamuksista pätkääkään.
Ahmiminen tolla perusteella olisi ihan normaali-ihmisen tyylistä, kenellä on ruokahalua, mut kaikki ei vedä jotain tekosyytä siihen, kuten tunteita syyksi "et miksi olen tälläinen?".
Ei ne psykologit/atrit sen fiksumpia ole kuin monet muutkaan, ne vaan määrittelee sut johki vitun 1000-sivuisen kirjan kuvausten mukaan.. ihan niinku ihmismieli voitais sinne tunkea joo...
Siitä ei nyt etukäteen tiedä minkälaista terapiaa saa vai saako ollenkaan. Ja mihinkään ei ole pakko mennä, jos ei tunnu "omalta jutulta". Turha sitä on murehtia vielä. Ei tietenkään kukaan minun puolestani voi ajatusmallejani muuttaa. Ne ovat vain hyvin vaikeasti muutettavissa ja siinä tarvitsisi apua. Turha kai sinunlaisellesi on mitään puhua. Taidat muuten olla mies. Ainoastaan miehet voivat olla noin yksinkertaisia olentoja. Ja muuten, kerroinko minä minkälaisia raivokohtauksia saan? En tainnut kertoa. Oletuksia, oletuksia taas ;) Ja ihmiset ovat erilaisia. Älä sovella juttujasi kaikkiin ihmisiin. Noh, kaikkien äly ei riitä lääketieteelliseen tai edes yliopistoon, joten kyllä siellä taustalla täytyy hieman älyä olla. Viisaudesta ei sitten tietoa olekaan. Sekin on myös totta, että tässä maassa riittää myös ns. tyhmiäkin lääkäreitä, joista ei mitään hyötyä ole. Jotkut ihmiset tarvitsevat vain sen potkun persuksiin, että tietävät mihin suuntaan kannattaa lähteä ja miten voisi auttaa itse itseään. Avaimet paranemiseen lähtee kuitenkin itsestä. Hauskaa kevättä sinullekin jeessus ♥
Kyllä perkele, olen täyspönttö ja olet niin vitun alamaissa ja muuta, kun tuollaista älyät kirjoitella mielivaivoiltasi vastaan ja varmasti ne kallonkutistajat auttaakin.. et onnea vaa. Anteeksi täys idioottimaisuuteni.
porukkaa täällä..ja ilmeisesti myös hyvin masentunutta. Se, että joku pääsee psykiatrille näyttää aiheuttavan vihaa ja/tai kateellisuutta.
Lääkäri se on psykiatri siinä missä muutkin. Useimmat osaavat varmasti arvioida jatkohoidon tarpeen lääkityksen paremmin kuin perusterveyskeskuslääkärit, jotka antavat vaan peruspilleripurkin käteen ja sanovat hei hei.
Itse päädyin lopulta siihen, että maksan mieluummin yksityiselle psykiatrille (vaikka olenkin pienituloinen) kun olen pompoteltavana terveyskeskuksen jonoissa. Kun viimein tajusin tarvitsevani apua ja halusin sitä hakea, oli terveyskeskuksessa vastaus, että seuraava vapaa aika psykologille tms. olisi vasta 4 kk päästä. Ja sen jälkeen, jos lähetetään eteenpäin, olis pitäny odottaa taas psykiatrille pääsyä ties kuinka kauan selittää uudelle ihmiselle taas kerran kaikki jutut uudestaan...En jaksanu vaan mieluummin haluan selittää asiat psykiatrille, joka kuitenkin voi tarvittaessa ohjata terapiaan kirjoittaa tarvittavan lausunnon.
HollowSoul83: mulla ainakin psykiatri kyseli ekalla kerralla ihan taustat ja mikä on hätänä. Toisella kerralla ruvettiin sitten miettimään mikä olisi järkevin tapa edetä. Plussaa se, että psykiatri tosiaan voi myös ottaa kantaa mielialalääkitykseen, sillä hänellä on siihen erityiskoulutus.
Psykiatrin luokse ei kannata mennä. Psykiatrit eivät ole käytännön läheisiä ja pitävät ihmisiä täyskahjoina ja käyttävät lääkkeitä jotka usein johtavat kuolettaviin ongelmiin. Drug's don't work.
Psykologeja ja terapeutteja tulee käyttää, heiltä voi saada jopa apua ja neuvoja. Tosin terapeuttikin pitää valita huolellisesti. Yksityiset psykologit ja terapeutit ovat järkevämpiä, lääkäreitä ja psykiatreja kannattaa välttää koska he haluavat ja voivat pakkohoitaa ihmisiä. Puhtailla psykologeilla ei ole lääkärin koulutusta tai papereita joten M1-lähetteet ovat yleensä harvinaisia ja lääkkeitäkään heiltä ei saa.
Tutkimusten mukaan psykiatrisesti lääkityt potilaat olivat sairaampia seurantajakson jälkeen kuin potilaat jotka eivät saaneet lääkkeitä. Lisäksi koska hoidot eivät perustu lääketieteellisiin mittauksiin on lääkkeiden käyttö ja todennäköisyys niistä hyötymiseen täyttä arpapeliä. Lääkkeet ovat myös toimiessaan hyvin tehottomia ja lähellä placeboa.
Olen kirjoittanut lisää psykiatrisen lääkehoidon järjettömyydestä tänne.
https://nonpsychiatry.wordpress.com/2017/05/31/why-psychiatric-medications-dont-work/