Etsiskelen vaellusseuraa ensi kesäksi/syksyksi. Olen aloittelemassa ko harrastusta ja en haluaisi ihan yksin lähteä ekalle yöreissulle. Olen 30 vuotias nainen Keski-Suomesta ja perheellinen olen, joten haen seuraa naispuolisista retkeilijöistä. Haluaisin lähteä tulevana kesänä kiertämään ainakin Herajärven kierroksen ja mahd. jotain muita viikonloppureissuja. Pienet lapset rajoittaa vielä pitempiä poissaoloja kotoa:) Olen tällainen luontoa, liikuntaa ja rauhaa rakastava henkilö, joka haluaisi vihdoin päästä toteuttamaan haluamaansa harrastusta.
Aloittelijalle vaellusseuraa
korpi kutsuu
31685
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei! Minulla muutama vaellus Lapissa takana ja omaan retkeilyn perustaidot merkityillä reiteillä. Olen intohimoinen luonnossa liikkuja ja tulevaisuudessa varmasti aion yksin retkeillä (seuran puutteen takia) mutta myös seura kelpaa kunhan vaan saadaan aikataulut täsmäämään. Teen mielelläni vaelluksia Lapin tuntureihin mutta myös lyhyempiä päivä ja viikonloppu retkiä muihin kansallispuistoihin ja retkeilykohteisiin. Herajärven kierros varmasti näkemisen arvoinen paikka. Olen 25 vuotias nainen kotosin Keski-Suomesta mutta nykyään asun pääkaupunkiseudulla. Mikäli kiinostaa tutustua tarkemmin laita s-posti osoitetta niin voidaan keskustella lisää.
Kiva kun vastasit! Jutellaan sähköpostitse tarkemmin. Laitatko mulle tekstarina osoitteesi niin kirjoittelen?
p. 040-748 8898
Itse keski-suomesta ja etsin vaellusseuraa lyhyille viikonloppu reissuille. Jos ootte vielä vaelluksesta innostuneita nii liittyisin mielelläni porukkaan jotka tykkäävät vaeltamisesta ja luonnosta.