Hei!
Kyselisin, kuinka paljon teidän 3-4 vuotiaat nujakoivat tarhapäivän aikana? Tai lähinnä minua kiinnostaa, kuinka usein jotain näkyvää kolhua pääsee käymään, josta sitten kuulee kun lasta kotiin haettaessa?
Poikamme on aiemmin 1-2 vuotiaana ollut hoidossa eräässä toisessa päiväkodissa, jossa ehkäpä kerran tai kaksi kävi jotain sellaista, josta tädit sitten hakiessa kertoivat, mutta oikeastaan koskaan ei ns. hiuskarvakaan ollut taittunut... Jos oli toisen lapsen kanssa töninyt tms., oli tilanne heti huomattu, eikä mitään ollut ehtinyt tapahtua.. Nyt poikamme on 3½-vuotias ja ollut puolisen vuotta toisessa päiväkodissa hoidossa ja tuntuu, että viimeisen puolen vuoden aikana ollut niin monta kolhua, kuhmua päässä, mustelmaa ja naarmua että alkaa mietityttää, onko asia niin, että 3-vuotiaat yksinkertaisesti on vaikeampia kaitsettavia kuin pienemmät, ja nujakointi ja kaatuilu yms. "sähellys" on yleistä tuon ikäisten kesken, jolloin pääsee käymään jos jonkinlaista naarmua ja kolhua? VAI, onkohan tarhassa jotenkin lepsumpi valvonta, kun kaikenlaista pääsee tapahtumaan...? Hoitoryhmässä on eräs toinen samanikäinen poika, jonka kanssa pojallani on viikottaista, jollei jopa päivittäistä, yhteenottoa. Poikani ei millään opi (valitettavasti), että leluja ei oteta toisten käsistä, ja sitten tämä toinen poika tönäisee, kynsäisee tai lyö. Lisäksi poika on kerran pudonnut leikkkitelineen päältä, pari kertaa saanut kengästä päähänsä kun toinen lapsi on liukumäessä laskenut päälle ja muitakin tapauksia on ollut. Hakiessani omaa poikaani, olen myös sivukorvalla kuullut kun toisten lasten vanhemmille on esitelty heidän lastensa sen päiväisiä mustelmia...
En ole kovinkaan tiukkapipoisesti suhtautunut asiaan, olen ajatellut, että pojat on poikia ja tämän ikäiset onnettomuusaltista porukkaa, mutta pikkuhiljaa olen alkanut miettiä, onkohan kyse sittenkin valvonnan puutteesta. Muutamia kertoja hakiessani poikaa kotiin, on osa lapsista leikkinyt eri huoneessa kuin molemmat tädit, jotka ovat kylläkin valvoneet lapsia toisessa huoneessa, samalla toistensa kanssa turisten, mutta samalla myös osa lapsista on ollut ilman valvontaa.
Onko kyseessä siis ihan normi tapa, vai onko syytä huolestua? Mitä mieltä olette?
Kyselisin, kuinka paljon teidän 3-4 vuotiaat nujakoivat tarhapäivän aikana? Tai lähinnä minua kiinnostaa, kuinka usein jotain näkyvää kolhua pääsee käymään, josta sitten kuulee kun lasta kotiin haettaessa?
Poikamme on aiemmin 1-2 vuotiaana ollut hoidossa eräässä toisessa päiväkodissa, jossa ehkäpä kerran tai kaksi kävi jotain sellaista, josta tädit sitten hakiessa kertoivat, mutta oikeastaan koskaan ei ns. hiuskarvakaan ollut taittunut... Jos oli toisen lapsen kanssa töninyt tms., oli tilanne heti huomattu, eikä mitään ollut ehtinyt tapahtua.. Nyt poikamme on 3½-vuotias ja ollut puolisen vuotta toisessa päiväkodissa hoidossa ja tuntuu, että viimeisen puolen vuoden aikana ollut niin monta kolhua, kuhmua päässä, mustelmaa ja naarmua että alkaa mietityttää, onko asia niin, että 3-vuotiaat yksinkertaisesti on vaikeampia kaitsettavia kuin pienemmät, ja nujakointi ja kaatuilu yms. "sähellys" on yleistä tuon ikäisten kesken, jolloin pääsee käymään jos jonkinlaista naarmua ja kolhua? VAI, onkohan tarhassa jotenkin lepsumpi valvonta, kun kaikenlaista pääsee tapahtumaan...? Hoitoryhmässä on eräs toinen samanikäinen poika, jonka kanssa pojallani on viikottaista, jollei jopa päivittäistä, yhteenottoa. Poikani ei millään opi (valitettavasti), että leluja ei oteta toisten käsistä, ja sitten tämä toinen poika tönäisee, kynsäisee tai lyö. Lisäksi poika on kerran pudonnut leikkkitelineen päältä, pari kertaa saanut kengästä päähänsä kun toinen lapsi on liukumäessä laskenut päälle ja muitakin tapauksia on ollut. Hakiessani omaa poikaani, olen myös sivukorvalla kuullut kun toisten lasten vanhemmille on esitelty heidän lastensa sen päiväisiä mustelmia...
En ole kovinkaan tiukkapipoisesti suhtautunut asiaan, olen ajatellut, että pojat on poikia ja tämän ikäiset onnettomuusaltista porukkaa, mutta pikkuhiljaa olen alkanut miettiä, onkohan kyse sittenkin valvonnan puutteesta. Muutamia kertoja hakiessani poikaa kotiin, on osa lapsista leikkinyt eri huoneessa kuin molemmat tädit, jotka ovat kylläkin valvoneet lapsia toisessa huoneessa, samalla toistensa kanssa turisten, mutta samalla myös osa lapsista on ollut ilman valvontaa.
Onko kyseessä siis ihan normi tapa, vai onko syytä huolestua? Mitä mieltä olette?
Vastaukset 14
Vanhimmat
joten omat mielipiteeni asiasta.
Kun huomataan jotain joidenkin lasten kesken, kuten nyt Sinun pojallasi toisen lapsen kanssa yhteenottoja yms. tulee näitä asioita ennnakoida; tehdä jotain sen eteen ettei fyysistä kosketusta pahassa mielessä pääsisi tapahtumaan.
Miksi edelleen tapahtuu sellaista että tulee mustelmia ym?
Jos työyhteisössä on hyvä organisointi, pyritään välttämään lasten kesken tapahtuvat lyömiset, tönimiset jne. Jos on lapsista välittäviä ihmisiä työssään, haluavat sellaiset ihmiset saada lapsille turvallisen ja hyvän kasvuympäristön.
Kun tiedetään mitä esim. muutaman kaverin kanssa voi tapahtua ja tapahtuu aina vaan, tulee se estää. Nahinoivat tietyt lapset voidaan esim. laittaa erilleen toisiin huoneisiin leikkimään aikuisen valvonnassa, jos kerran kolhuja tulee puolin ja toisin, kuten myös oman lapsesi ottaessa tavaroita toisen kädestä...
Oli syy mikä hyvänsä, lapsen fyysinen koskemattomuus tulee taata, ainakin yrittää.
Meillä aikuisilla ei ole lupaa eikä valtaa antaa tapahtua ruumiillista "pahoinpitelyä" lasten kesken. Näin voi kuitenkin käydä, sillä lapset ehtivät...mutta teidän tapauksessanne kun hoitajat tietävät ja tuntevat lapsesi, luulisi olevan älyä ja halukkuutta tehdä jotain sen eteen.
Jättämällä valvomatta lapsesi toiseen huoneeseen on aivan väärin.
Se huone jossa lapsesi on, pitää olla ehdottomasti yksi aikuinen, sillä tiedetäänhän kuinka lapsesi ottaa lelun toisen kädestä ja mitä siitä on seurannut.
Huonoa hoitoa jos kaksi aikuista rupattelee keskenään toisessa huoneessa ja toisessa huoneessa pääsee sattumaan ties mitä.
Entäpä jos joku tarvitsee liimaa terveyskeskuksesta kasvoihin tulleeseen pikku haavaan?
Yleensä tällaiset asiat selitetään mitä tapahtui ja missä olosuhteiossa, vakuutusta varten papereissakin kysytään kuka aikuinen oli paikalla jne.
Kerran olin huoneessa muutaman lapsen kanssa, sisarusryhmässä. Yhtäkkiä esikouluikäinen poika juoksi toisesta huoneesta kaatuen parivuotiaan päälle, joka istui matolla lukemassa kirjaa.
Olin aivan lähellä, en olisi voinut estää tapahtunutta, koska en edes tiennyt pojan tulevan muualta juosten...juostahan ei saisi sisällä ja se on kerrottu kaikille...
Äiti meni työpaikaltaan terveyskeskukseen, meiltä yksi hoitaja lähti viemään lasta sinne, jotta haava hoidetaan.
Lapsen äiti soitti minulle kysyen tosi tarkkaan asioita, kysyi myös montako lasta oli silloin paikalla, jossa minä olin ainoana aikuisena. Tarkkoja ovat ja saa ollakin.
Pidä lapsesi puolia fyysisen koskemattomuuden puolesta. Lapselle ei saa tuottaa tahallista kipua. Osaltasi ohjaat lasta kotona leluasioissa ym. mutta hoitopäivän aikan hoitohenkilökunta ohjaa lapsesi käytöstä siellä päivähoidossa. Hoitohenkilökunta on vastuussa lapsesi hoitoajan, Sinä vastaa vanhempana muun ajan.
Jos on henkilökuntapulaa jne. silloinkin on keksittävä keinot millä saadaan turvallinen ja mustelmaton päivä sujumaan.
Asia pitää selvittää, kysy esim. johtajalta onko kuinkakin tavallista että osa lapsista on itsekseen leikkimässä vaikkakin ovet olisivat auki muuhun tilaan jossa pari hoitajaa...
Kiitos erittäin tyhjentävästä vastauksesta. :) Vähän samaa olen itsekin ihmetellyt, miksi nämä kaksi poikaa saavat jatkuvasti olla toistensa kanssa kanssakäymisessä ja sitä myöten toistensa kimpussa. En ole varsinaisesti suoraan kysynyt, miksi näin on, (tosin nyt taidan ottaa puheeksi..) mutta yleisesti ottaen tädit suhtautuvat asiaan sillä mentaliteetilla, että koska kumpikaan ei niin sanotusti ole alakynnessä, voi yhteenottojen antaa olla. Että tuon ikäiset kyllä keskenään osaisivat selvittää asiat puoleen tai toiseen. Joko niin, että oma poikani lopulta oppisi, että jos ottaa lelun toiselta, saa nyrkistä, tai toisaalta, tuo toinen poika kyllästyisi pyytämään anteeksi. En itse oikein usko, että olisi parempi antaa riitapukareiden vain ajan myötä tottua toisiinsa "viidakon lakien" kautta, kuin puuttua asiaan, tai yksinkertaisesti estää poikien kanssakäyminen. Vaikka hetkellisesti kokeeksi.
Oli kuitenkin hyvä kuulla, että hoitajien ON mahdollista -halutessaan- estää kolhut ja mustelmat, eikä niin, että tämänikäiset viikarit olisivat niin vilkkaita ja vauhdikkaita, että väistämättä kolhuja tulee.
antaa lasten satuttaa toisiaan. Jos nyt rumasti sanon niin - pimeetä touhua. Ei tietenkään ole tarkoitus päivähoidossa saada lasten tuntea kipua jos kerran voidaan estää.
Estää voidaan sillä kuten kerroin aiemmassa, että hoitaja on ohjaamassa tarvittaessa, siinä lähellä, kasvatus alkaa aivan vauvasta asti.
Tahallaan kipua tuottaessa syyllistytään laiminlyöntiin, ikään kuin hoitaja olisi siinä silloin mukana koska tietää miten tulee käymään jonkun ottaessa toisen kädestä lelua ja toisen motatessa kuonoon tai jne.
Tukistaminen tuottaa lapselle kipua ja esim. vanhemoi ei saa lastaan tukistaa tai muutenkaan tuottaa kipua.
Nyt hoitaja/hoitajat ovat osasyyllisiä lapsen saamiin kipuihin. Millaisia hirviöitä ovat kun eivät estä kivun saamista puolin ja toisin, vastapuolikin saattaa saada lapseltasi nyrkkiä. Ei ole hyvien tapojen mukaista antaa lasten päättää siitä, mikä on oikein ja mikä väärin silloin kun ovat noin nuoria ja kun yksi mottaamiskerta ei ole tehonnut, vaan sitä uusitaan.
Olen ollut useissa päiväkodeissa ja ei missään noin sadistisia hioitajia ole kohdalleni sattunut. Eräässä yksityisessä vaihtoehtopedagogiikan päiväkodissa tosin ohjaaja sanoi lapselle joka tuli kertomaan kiusaajasta - Oletko kertonut kuinka täällä ollaan? Arvata saattaa miten siinä kävi. Lähdettiim hakemaan tälle lapselle paikkausta "kiusaajan" huitaistua kasvoihin rautalapiolla. Olisi varmaan kannattanut ennakoida tuokin tapaus, ohjaaja olisi voinut puuttua asiaan aikuisen roolissa...
Lapsi varmaan kertoi vanhemmilleen mitä tapahtui - -Täti pyysi minua kertomaan kuinka pitää olla, kun menin sanomaan niin se huitaisi...
Jos tädit eivät voi olla erossa toisistaan tai eivät viihdy pelkästään lasten kanssa yksin aikuisena, voisi edes siirtyä juttelemaan siihen huoneeseen jossa tietävät yhteenottoja tulevan.
Minä en uskaltaisi jättää tappelukavereita keskenään, vaikka jotenkin näkisi, mutta se tärkeä ennaltaehkäiseva puuttuminen jää tekemättä, sillä "väkivalta" on jo tapahtunut.
Monesti lapsi ajattelee - Mähän pyysin anteeksi ja sitten onkin valmis uusiin metkuihin.
Eihän se niin voi olla että koska pyytää anteeksi kaikki on OK ja taas voin tehdä jotain jollekin.
Monesti anteeksipyyntö on "kulunutta" puhetta, sanotaan vain koska täti tulee sitä määräämään, mutta itse sisältöä ei tiedosteta täysin. "Anteeksi" on hyvää käytöstä mutta jatkuvasti kaytettynä jos on sama lapsi saanut aivan kuin oikeuden tehdä luvatonta -Mähän pyysin anteeksi ja taas...
Epäammatillista lapsesi tapauksessa tuo ratkaisu.
Mitä miehesi ajattelee isänä siitä, että hänen lapsensa saa "kantapään kautta" oppia kuinka käyttäydytään mm. ettei lelua saa ottaa toisen kädestä, tai turpaan tulee? Tulee edelleen vaikka on saanut tuntea nahoissaan.
Joku muu ratkaisu pikimmiten. Ettei vaan tädit naura kaksitaan kuinka toiselle käy ja että siitäs saa kun aina ottaa sen kädestä...
Ihan varmaan saat äitinä ajatella hoitajien olevan kivun aiheutumisessa mukana, koska sallivat sen tapahtuvan.
Poikani katseli kerran kun kaverinsa heittelivät omenia syyssadon aikaan ohi kulkeviin autoihin. Poikani ei heitellyt, sen tisi kaveritkin kertoa mutta maksoimme osamme sillä poikani oli kuitenkin mukana tavallaan, vaikka ei itse koskenut omenoihin. Ei ilmeisesti halunut tai uskaltanut tehdä sitä mitä kaverit. Olenkin neuvonut aina että aina pitää lähteä kauas siitä porukasta joka tekee jotain pahaa, sitä voi olla erilainen siinä asiassa. Mukana katsotaan olevan vaikka ei teekään muuta kuin on tai katsoo. (Lapsesi hoitaja/hoitajat)
Hei, ja kiitos taas vastauksesta..
Tosiaan.. Mieheni on oikeastaan ollut nimenomaan se, joka alkoi tästä kahdenkesken kanssani puhua, kun sen sadannen kerran kerroin mistä mikäkin mustelma on aiheutunut, että nyt ei ole valvontaa tarpeeksi, jos naarmu otsassa on enemmän vakio kuin poikkeus... Eli hän ei hyväksy asiaa ja koska minä olen se, joka vie ja hakee hänet tarhasta, olen viestin viejänä tässäkin asiassa. Ja tosiaankin, aionkin -nyt kun kuulin, että ihan normaalitoiminnasta ei todellakaan ole kyse- ottaa asian puheeksi. Jo ennenkuin taas seuraava naarmu tai kolhu on ilmestynyt pojan iholle, että tappelupukarit on erotettava... Olen ollut harmillisesti ehkä vähän liian lepsu itsekin, sillä olen yrittänyt pysyä ns. "väleissä" hoitajien kanssa ja olla "mukava" vanhempi, enkä tiukkapipo, jota hoitajat lähes pelkäävät ja pitävät "haasteellisena", koska on tarkka lapsensa hoidosta. Noh.. ääripäitähän nämä ovat, mutta kuitenkin, olen sitten vain rivienvälistä antanut ymmärtää, että pidän omaa poikaani yhtä syyllisenä tapahtumiin kuin tuota toistakin poikaa, mutta en halua, että tappeluita syntyy.. Eli olen poikaani hoitoon jättäessä muistuttanut häntä ääneen niin, että hoitajakin kuulee, että "ei saa sitten ottaa leluja ****:n kädestä", tai "ette saa töniä toisianne ****n kanssa"... yms.
Nyt aion ottaa asian vakavasti puheeksi hoitajien kanssa.
Ja tuosta valvonnan puutteesta vielä, kun kerroin, että lapset leikkivät ilman valvontaa, niin tosiaan, kyseisellä ryhmällä on siis kaksi leikkihuonetta, joiden välissä on kyllä yhdistävä ovi, joka on siis auki, mutta tädit ovat usein sijoittuneet puolelle, jossa on pienempiä ja vahtivat heitä, ja nämä vähän isommat sitten leikkivät oikeastaan keskenään tuossa toisessa huoneessa (vaikka ovi onkin auki). Mutta ilmeisesti kestää hetken, ennenkuin tädit ehtivät hätiin, jos kähinää syntyy... En sitten tiedä, kuinka vakiotilanne tämä on, mutta muutaman kerran hakiessani poikaani kotiin, on hoitajat istuneet pienempien keskellä toisen huoneen lattialla ja isommat ovat olleet toisessa huoneessa keskenään...
Mutta kiva oli kuulla ammatillista näkökulmaa, kiitos vain vielä kerran... Toivotaan, että puhe auttaa, ja poikani kolhut vähenevät.. :)
Ja vielä piti tuosta anteeksi pyytämisestä sanoa, että juuri tuoa samaa olen itsekin ajatellut ja miettinyt, kuinka siitäkin voisin hoitajille kauniisti sanoa, että eikö tärkeämpää olisi molempia poikia muistuttaa ja sanoa selkeällä suomen kielellä, että "leluja EI oteta kaverin kädestä" tai "toisia EI SAA töniä/lyödä/raapia yms." kuin että molemmat pyytävät tädin käskiessä anteeksi, mutta homma jatkuu entisenlaisena... Että ymmärtävätkö tämä ikäiset vielä ihan tosissaan mitä anteeksi tarkoittaa, miksi pyydetään, mitä tarkoittaa, jos antaa anteeksi, saako saman teon tehdä uudelleen jne.
Tuntuu, että pidetään itsestään selvänä, että 3-4-vuotias on nähnyt maailmaa tarpeeksi kauan tietääkseen, mitä anteeksipyyntö tarkoittaa... Mutta mitenpä tämänkin kauniisti sanoisi...
jollei vanhempi, kun kertomiasi asioita pääsee tapahtumaan.
Ilmeisesti keskustelusi hoitajien kanssa ei tule tuottamaan tulosta, - sillä oikea käytäntö noissa asioissa olisi pitänyt olla heillä jo ennen kuin Sinun tulisi puuttua asiaan, jo ensimmäisistä riitakerroista lasten välillä.
Eli luulen ettei heidänlaisiaan hoitajia saa ymmärtämään kuinka asiat tulee hoitaa noissakin lasten erimielisyyksissä, sillä jos he jotain ymmärtäisivät, et joutuisi harmitteklemaan koko tilannetta.
Ei se varmaan muuksi muutu hoitajien puolelta. Sinunko äitinä täytyy ajatella kuinka eripurat saadaan loppuman hoitopäivän aikana? Eiköhän se ole hoitoajan aikana olevien työntekijöiden asia hoitaa hommat niin, ettei lapsille aiheudu turhia mustelmia ja tappeluja.
Kyllä on keinot vähissä jos lasten pitää itse selvitä ongelmiensa kanssa, millaisia kovanaamoja heistä saadaankaan tällä lailla.
Kuinka saataisiin maailman sodat loppumaan? Ei ainakaan sillä keinolla millä lapsesi ja kaverinsa annetaan "rauhanneuvottelut" hoitaa.
Toki nämä lapset ovat pieniä tajuamaan vastuutaan, kuinka voi oikeasti sattua pahastikin kun suutuspäissään tönäistään toista tai muuta ikävää.
Aikuinen on se joka on valtuutettu työsopimuksella perusturvaksi kaikille kapsille, takaamaan turvallisen hoitoajan ja kasvuympäristön.
Anteeksi pyydetään, mutta kun sen sanominen alkaa olla ihan se ja sama, tulee aikuisen ymmärtää vihdoin mistä on kyse.
Miksi ei anneta lapsen ajatella omilla aivoillaan? Kun aikuinen kehoittaa lasta - Nyt pyydät heti anteeksi, siinä tulee sanat jotka yleensä sanotaan. Mutta mitä muuta se on? Lapselle se ei ole toistuvana mitään.
Sellainen lapsi joka ei joudu ylensä pyytelemään anteksi keltään, sisäistää sanoman, häpeääkin samalla ja kenties huuli vipattaa ja kyynel tulee silmään. Tällaiselle lapselle ei kovin pian tarvitse olla kehoittamassa anteeksipyyntöjä.
Poikaasi nuo sanat eivät ole saaneet ymmärtämään ettei esim. lelua saa ottaa toisen kädestä. Tuossa kohtaa kasvatus ja ohjaaminen ei ole tuottanut toivottua tulosta, anteeksi pyytäminen on ihan sama.
Lapsen tulee saada ajatella omilla aivoillaan, ei aikuisen tuomilla valmiilla sanoilla, kuten -anteeksi...tai -kuinka sanot...
Tämä on juuri sitä että miksi koulutetulle hoitajalle pitää alkaa kertomaan kuinka toimia ongelmissa. Esim. Sinä äitinä ehkä ymmärrät mitä tarkoitan.
Kun lapsi on satuttanut toista, jolla on paha mieli ja kenties sattuu käteen jne. voi aiheuttajalle kertoa, kuinka paha mieli on kaverilla, ja voi antaa ajattelemisen aihetta ennen anteeksipyynnön käskyä. - Sattuukohan "Pekan" käteen paljonkin, näyttää siltä? Onkohan käsi huomennakin vielä niin kipeä ettei voi leikkiä autoilla? Jne. Vähän kysymyksiä lapsen ajateltavaksi, ei valmiita lauseita jotka on helppo toistaa.
Kun taapero aloittaa kiipeilyn esim. kotona, haluaa nousta tuolilta vaikka pöydälle, en huuda -Pois heti siitä tai -Ei. -Ei saa. -Et saa. Vaan saatan kysyä lapselta rauhallisesti - Mihinkähän sinua sattuu kun putoat? Sattuukohan jalkaan vai päähän? Jo alkaa tulla alaspäin, koska ei kai halua että jalkaan sattuu...on saanut ajatella seurausta kiipeilystään.
Monesti tosiaan olisi hyvä antaa lasten ajatella tapahtuvaa, kysyä miltä toisesta tuntuu, kuinka voisi lohduttaa kun on tullut satuttaneeksi.
Olen paljon kirjoitellut tällä palstalla erään äidin kanssa Montessoripäiväkodista. Vain me kaksi kävimme keskustelua ja nimimerkkini oli mm. Lasta kunnioittava, Lapset ovat ihania... Olen ollut paljon näissä päiväkodeissa ohjaajana, ja jos kiinnostaa "ap" niin lue niitä.
Kerroin esim. kuinka ohjaajat voisivat ottaa lapsia kanssaan pelaamaan ja saada sopua aikaan, ei lasten tarvitse itse käyttää keinojaan omavaltaisesti ja tietämättä kuinka oikeasti tulee toimia. Tekstit löytyvät alempaa, viime vuodelta.
Totta on nuokin kaikki huomiosi, joista kerroit. Voi olla totta, että puhuminenkaan ei välttämättä auttaisi tilanteessa, sillä hoitajat olisivat varmasti jo tilanteeseen paremmin puuttuneet, jos näin haluaisivat. Lohduttavaa on,e ttä poikani käy nykyisellään tarhassa vain 10pv/kk, ja myöskään tuo toinen poika ei ole kokpäiväläinen, joten voin valita poikani hoitopäiviksi päivät, jolloin toinen poika ei ole paikalla.
Tässä tapauksessa on vielä sellainen puoli, että pojallani ei kuuleman mukaan ole muiden lasten kanssa samaa ongelmaa, mutta toisaalta taas tuo toinen poika tönii muitakin, sen olen sivukorvalla kuullut ja huomannut. Kerran vein poikaani tarhaan kun alkoi hoitajan takaa kuulua jonkun lasen itkua, jolloin hoitaja riensi paikalle ja kuului sanovan jo ennen tilanteen näkemistä, "tönäisikö "Pekka" ?"
Lisäksi olen spekuloinut, mistä parivaljakon toimintatavat johtuvat. Tuo toinen poika on pikkuveli, jolla on pari vuotta vanhempi veli.. Ilmeisesti hän on tottunut pienempänä tönimään tai lyömään isompaa veljeään, jotta on saanut haluamiaan asioita tapahtuvan.. Huono juttu tietenkin sinällään. Oma poikani taas on tätä nykyä kylläkin isoveli, mutta ei oikeastaan koskaan ole jakanut leluja sisarusten kanssa. En itseasiassa edes tiennyt hänen käyttäytyvän kyseisellä tavalla, ennenkuin tämä asia tuli esiin. En ollut tiennyt, että hän ottaa leluja toisten käsistä. Kun on kotona vain omia leluja, eikä kukaan niitä jakamassa, ei oikein tule eteen tilanteita, joissa asiaa voisi opettaa. Toisten lasten kanssa on toki ollut leikkejä, mutta en ole aiemmin havainnut kyseistä ongelmaa. Nyt kun pienempi poikani alkaa olla vuoden ikäinen ja alkanut leikkiä vanhemman kanssa, huomaan kyllä selvästi, kuinka isompi ottaa pienemmän kädestä leluja. Nyt olen tietenkin terottanut pojalle aina kun näitä "tappeluita" kotona selvitän, että toisen kädesä ei kertakaikkisesti saa leluja ottaa. Olen yrittänyt saada häntä ymmärtämään asiaa sen kautta, miltä hänestä itsestään tuntuisi jne. Toisaalta olen yrittänyt kertoa, että sen vuoksi Pekkakin lyö tai tönäisee tarhassa (tämä on ehkäpä hieman huono tapa, vaikka olenkin lisäksi tähdentänyt, että Pekka toimii kyllä väärin, kun tönii, mutta silti ei leluja saa Pekaltakaan ottaa kädestä) On tietenkin ehkä hivenen väärin että poika oppii, että älä mene nakkikioskilla ärsyttämään humalaista bodaria, ettet saa turpaasi. Se ei liene kenenkään itsetunnolle hyväksi opettaa, että on ihmisiä, joilla olisi jonkinlainen oikeus satuttaa muita. TAI vaikka oikeutta ei olisikaan, niin silti tällainen uhka on olemassa, että jotkut selvittävät asioita nyrkein. Koska sinulla tuntuu olevan tietoa ja taitoa :), niin kysyisin vielä, millä tavoin ajattelisit, että voisin itse ohjata poikaani tuossa lelujen ottamis-asiassa? Tuon toisen asemaan asettumisen kautta, vai kuinka?
pienet lapset haluavat toisen kädestä tavaran, kunhan saa ja sitten taas kun näkee uuden tavaran haluaa senkin, ei se edellinen tavara ollutkaan niin "kiva"
Olen lohduttanut isompia ettei pienempi halua kauaa pitää tavaraa ja ei kiinnosta kauaa, joten ei kannata välittää, saa kohta takakaisin.
Kukaan lapsistani ole lyönyt pienempää, toistensa lyömistä ei ole ollut vaikka pienemmät sekoittavat leikin ja ottavat kenties jotain tärkeää.
Olen kuitenkin ollut ns. läsnä aina alusta alkaen lasten kasvaessa, jolloin lapset luottavat sanaani, - Ei Mikko kauaa pidä sitä lelua, saat kohta kun on katsonut. Olen myös valvonut että tavara löytyy kun pienempi on sen hylännyt...ja leikit jatkuu.
Myös omia leikkipaikkoja on järjestetty, isommat ovat saaneet valmistaa leikin ja voivat rauhassa leikkiä minun huolehtiessa pienemmästä.
Ei tosiaan tullut mieleenikään antaa lasten selvittää vahvimman oikeudella kuka leikkii ja milläkin.
Päivähoidoissa voi kertoa lapselle vuorottelusta. Ulkoleikeissä suosituimmat tavarat olisivat vain määrättyjen lasten käytössä jos ei vuorottelua olisi, keinuissa jne.
Pihalla ei ole kivoja juttuja kaikille, ei riitä, joten vuorojen sopiminen auttaa lasta ymmärtämään sen, ettei hän voi olla ainoa joka kauhakuormaajaa voi käyttää hiekkalatikossa, koska on muitakin lapsia ja vastaavasti muut lapset luottavat aikuisen järjestelyyn siinä, että joskus se oma vuoro tulee kun saa kaivaa kauhakuormaajalla jne.
Lapset oppivat ottamaan toiset huomioon, -Minä en ole ainoa täällä, ja minun vuoroni tulee joskus uudestaan...
Onkohan poikasi päivähoidossa käynyt siten että tavarariidassa lapset ovat olleet itsekseen ensimmäisestä yhteenotosta lähtien, aikuisia sen enmpää puuttumassa ja takaamassa oikeutta ja kertomassa kuinka ei voi tehdä. Niin kotona kuin päivähoidossa lapset tarvitsevat aikuista joissain tilanteissa, kuten riidoissa.
Onkohan poikasi alkanut kotona toistamaan samoja juttuja kuin päiväkodissa, ottaa toisen kädestä. Ottaa pikkuveljeltään ihan vain siksi kun on niin tottunut tekemään päiväkodissakin.
Tuskin hän 1-vuotiaan pikkuveljen leluilla oikeasti haluaa leikkiä, nehän ovat melko vauvamaisia ja yksinkertaisia.
Kerro pojallesi kuinka hänelläkin on ollut pienenä vastaavia pienten leluja. Näytä jos on valokuvia, että hän leikki usein tuolla paloautolla, se oli oikein lempparilelu jne. Kysy muistaako hän jotain kivoja lelujaan, onko niitä kenties nyt pikkuveljen käytössä.
Jos on periytynyt pienemmälle, kerro kuinka isoveli alkaa tehdä toisenlaisia "töitä" ja lelut ovat siksi toisenlaisia kuin ennen. Kerro ettei pienelle edes voi antaa monia isomman lapsen leluja joista voi irrota osia tai jonka voi pudottaa varpaalleen ja silloin tulee itku pikkuveikalle.
Kun lapsesi on vain osan kuukautta hoidossa, on ehkä kahdenkeskistä aikaa pienemmän nukkuessa. Voit esim. antaa aikaasi yhteisillä hetkillä, jotka ovat tärkeitä lapsen kannalta.
Anna lapsen huomata kuinka kivaa voi olla vaikkei pienen leluja otetakaan, hän voi saada sellaisia asioita leikkiinsä jotka sitten joskus pikkuvelikin voi ottaa...-muttei vielä, koska on niin pieni. Sitävastoin isoveli voi rakentaa legoilla jne.
Jos poika on kiinnostunut autoista, on meillä ainakin ollut kivaa pitkäksi aikaa kun on otettu esim. muropaketti tms. Katsottu lapsen kanssa yhdessä kuinka siitä saa autotallin, äiti voi leikata oviaukot joista pikkuautot menevät sisälle, tunneleita autoille jne. Yhdessä tekeminen antaa lapselle perusturvaa, siinä voi ehkä keskustella niitä näitä ja saada yhteyden paremmin kuin jos äiti muistuttaa vain negatiivisista asioista, vaikka nekin täytyy, mutta on hyvä nollata tapahtuneet ja katsoa seuraavaan päivään, lapsi kasvaa ja asiat ymmärtää kasvunsa myötä.
Työssäni päiväkodissa emme laita riitapukareita lyömään toisiaan samaan tilaan, ei edes pukemisessa vierekkäin tai ruokapöydässä. Jonossa katsomme kuka missäkin ja kenen parina voi olla.
Koitamme saada mieluimmin mielekästä tekemistä vaikka se vaatisi jonkun aikuisen irrottautumista toisesta aikuisesta. Työssähän siellä päiväkodissa ollaan, lapset ovat se tärkeä työ. Vanhemmat ovat jättäneet kalleimpansa huomaamme ja luottavat lapsensa käsiimme.
Jos yhdessä oleminen pelissä ei onnistu, voi pelin pilaaja lähteä omiin töihinsä sillä kertaa, mutta hänet täytyy ottaa jatkossa pelaamaan toiseeĺla kertaa, jos on kiinnostunut. Ei saa jättää asioita "heitettynä nurkkan" sillä kun lapsi saa tarvitsemaansa tukea ja huomiota, pääsee häneen vaikuttamaan ohjaamisasioissakin.
Harmi jos poikasi päivä on paljolti tavarasta taistelua. Erottaa toisistaan pitäisi jo yleisen rauhan takaamiseksi ja muiden työskentelyssä, Ei muistakaan lapsista ole varmaan kivaa kun taas ne. Miksi asia junnaa paikallaan, miksei joku aikuinen siellä ymmärrä mistä on kyse ja mitä voisi tehdä?
Heip!
Juu, oikeastaan meillä tuo 1-vuotias ottaa isoveikan leluja tutkittavakseen, ja omat vauvamaiset lelut jäävät koppaan. Ja tästä varmaan johtuukin, että isoveikka menee sitten ottamaan omaa leluaan pienemmältä "truvaan"... Toki on leluja, joita pienempi ei voi ottaa esimerkiksi tukehtumisvaaran vuoksi, mutta pääsääntöisesti kyseessä on juuri pikkuautot ja sen sellaiset. Autot-elokuvan pienet autot yms.
JA sanotaanko, että ei koko päivä sentään ole pelkkää lelusta taistelua, oikeastaan näitä riitoja tulee isomman ja pienemmän välillä juuri siitäkin syystä, että pienempi menee "sotkemaan" isomman tekemiset. Yritän kyllä pitää pienempää esimerkiksi kanssani keittiössä ja leikkimässä vaikka kauhoilla ja kapustoilla, jos isommalla on lasten huoneessa jokin tärkeä autojen järjestely tai muu suurempi leikki meneillään.
Olen yrittänyt sellaistakin lähestymistapaa, jossa tavallaan "komennan" pienempääkin (vaikkei vielä toki ymmärräkään, enkä sano vihaisella äänellä, vaan teen sen isomman vuoksi, jotta hänestä ei tunnu siltä, että vain häntä kielletään jatkuvasti. Sanon hyvin painokkaasti pienemmällekin, että "kuules pekka. ei saa ottaa isoveljen lelua kädestä. täytyy ottaa vapaana oleva lelu. isoveikan vuoro on nyt leikkiä tällä lelulla, leiki sinä jollain toisella.."
Ja selvästi isompikin on iloinen, että muillekin lapsille tapahtuu niin, ettei aina muista tai tule ajatelleeksi, että leluja ei saa kädestä ottaa.
Nyt kun tällainen asia on ilmennyt, niin olen ollut hyvin tarkka asiasta ja pyrkinyt olemaan jokaisessa tilanteessa läsnä, jotta saan "kitkettyä" pojaltani tällaisen tavan pois, joka voi myöhemmällä iällä vaikeuttaa ystävien saamista tai muutenkin vaikuttaa sosiaaliseen kanssakäymiseen ja toisten kanssa pärjäämiseen. Onneksi poikani ei kuitenkaan lyö tai edes töni, vaan olettaa vain, että kun pitää kiinni tiukasti samasta lelusta kuin toinen, hellittää toinen lopulta otteensa ja luovuttaa lelun.
Noh.. ehkäpä tämäkin asia korjaantuu.. Olen huomannut, että usein ikäkin tuo järkeä ja osaamista lisää, varsinkin kun pienempänä toruu tai painokkaasti kehottaa tietyllä tavalla toimimaan, kantaa se niin sanotusti hedelmää vasta puolta vuotta myöhemmin, kun ikä tuo sen edun, että neuvottelu ja toimiminen on ajatellumpaa ja järkiperäisempäää kuin ihan pienellä lapsella. Vaikka aluksi tuntuu että seinille puhuisi.
Muutenkin aion antaa päiväkotiin palautetta siitäkin, että tämän lyövän ja tönivän pojan lisäksi tarhapäivän aikana on aiheutunut kulhmuja myös ihan pelkän valvonnan puutteen vuoksi. On tosiaan laskettu toisten päälle liukumäessä, tai lapsi on kiivennyt liian korkean leikkitelineen päälle ja pudonnut sieltä. Selkeää valvonnan puutetta siis. Varsinkin, koska tähän viestiketjuun ei ole tullut muita vastauksia siitä, että muidenkin lapsille olisi yleistä, että otsassa on sarvi tarhapäivän jälkeen.
Itsekin toimin hoitoalalla ja ohjaan henkilöitä erilaisissa päivittäisissä toiminnoissa ja jatkuvasti ihan automaattisesti havainnoin, mitä vahinkoja VOISI tapahtua, ja pyrin välttämään näitä asioita. Kuvittelisinkin, että lasten kanssa toimiessa pitäisi vielä tehostetummin yrittää olla askeleen edellä heidän touhuissaan. Päiväkotimme on pikkukylän ainoa päiväkoti ja hoitajat hieman iäkkäämpiä "tätejä", enkä ole täysin varma siitäkään, millä koulutuksella he toimivat.
Tässä päästään siihen, kun aina sanotaan, että "vanhassa vara parempi" tai "vanhat hyvät ajat", mutta kyllä koulutuksella on nykyisin tärkeä rooli ammatillisuuden kehittymisessä ja siinä kuinka asiakkaansa (tässä tapauksessa lapset ja vanhemmat) kohtaa.
Kiitos kuitenkin vielä näistä vinkeistä!
tulee mieleen.
Nuo mustelmat, ottakaa varmuuden vuoksi valokuvia. Jos oikein tuntuu siltä että jossain vaiheeessa alkaa olla "mitta täynnä" niin kuvat kertovat. Mahdollisesti jo lääkärikäyntikin tulee mieleen todistuksen saamiseksi.
Vauva-lehden keskustelussa oli eräs äiti jolla oli selittämistä päiväkotiin mistä kasvoihin oli tullut mustelma jne. Jopa äidin jaksmista oli vihjailtu...Ja kun lapsi on satuttanut päänsä päiväkodissa josta jälki, ei siitä sitten muistettu kertoa äidille...
Tästä av:n äidin jutusta voisi ajatella toisin päin. -Miksi lapselle on tullut jälkiä päivähoidossa? Jos kerran niin tarkkoja ollaan että vanhempaa ikään kuin syllistetään, niin miksi ei toisin päin? Päiväkotia voi myös "syyllistää".
Jos luit kirjoituksiani ja vastauksiani eräälle äidille joka oli kiinnostunut Montessori-päiväkodista ja laittoikin lapsensa sinne, (lapsella oli vähän vaikeuksia kaverien kanssa jne) huomaat ehkä etten ole ihan nuori päivähoitotätinä. Itselläni on vahva usko kokemuksen tuomaan työtaitoon, on hyviä nuoria hoitajia sekä vahempia ja molemmista ikäryhmistä löytyy joko työstään innostuneita ja tunnollisia tai sitten ei, joita joskus kutsutaan esim. "leipiintyneiksi"...
Minulla on useiden vuosien kokemus sekä tavallisista kunnallisista päiväkodeista työpaikkana että yksityisistä vaihtoehtopedagogiikkaa tarjoavista.
Kaikkein mieluisin työpaikkana on ollut juuri Montessori-päiväkodit, mutta lapset ovat samoja, olivat he minkälaisessa kasvatusympäristössä tahansa.
Olen viimeaikoina ollut kunnallisissa pitkillä sijaisuuksilla, muutettuamme maalle päin ei ole ajokortittomana helppoa päästä joihinkin työpaikoille. Eräs päiväkodin johtaja kerran kysyikin kuinka sen kanssa on, kun olen paljon ollut Montessoreissa ja hakemani paikka oli kunnallinen päiväkoti, johon vastasin spontaanisti -Lapset ovat samoja. Johtaja heti kysymään että milloin voin aloittaa...
Tekee kyllä pahaa lukea lapsesi hoitopaikastta, sillä jokainen kipu jonka lapsi saa on turhaa, jos se johtuu valvonnan puutteesta. Kuinka hoitajat saavat "yönsä nukuttua" kun lapset ovat hakeneet turvaa itkiessään kaverin laskettua liukumäessä päälle jne. Aika kylmiä ihmisinä täytyy olla ettei tajua ennakoida ja estää pikku kolhujen saamista. Vaikka ihan vieressä seistessä voi sattua jotain, sattuu kolhuja varmaan enemmän jos valvonta pettää.
En "uskaltaisi" antaa lasten, noinkin pienten kuin Sinun poikasi on, Laskea ilman aikuisen valvontaa.
Yleensä liukumäen luona on aikuinen, sillä usein lapset voivat kinastella vuoroista, joku juoksee suoraa liukumäkeä pitkin, lasketaan ennen kuin kaveri on päässyt alta pois jne.
Selitä siinä sitten vanhemmalle kuinka mahdollinen tapaturma sattui, eikä kukaan aikuisista tiedä mitä tapahtui. Tosiaan vakuutuslapuissakin kysytään kuka aikuinen oli paikalla tapaturman sattuessa. Ainahan ei esim. isolla ulkoilualeella voi olla lapsen vieressä, menevät ja tulevat, mutta liukumäki ja kiipeilyteline sekä keinut ovat valvottavia paikkoja.
Katsoin kerran esikoululaisten ulkoilua. Kolme aikuista seistä nökötti pihalla, lapset olivat laskemassa auraajan keräämässä lumivallissa keskenään. Jos jollekin olisi sattunut jotain olisi apu ollut kaukana, -miksi eivät jutelleet siellä mäen luona..
joo, tuo valokuvaaminen on ihan hyvä pointti, tai ainakin vaikka muuten laittaa ylös, minkälainen mustelma ollut ja missä... Sillä ei tietty ole mitään juridista merkitystä, mutta tuskinpa sellaiseen on muutenkaan tarvetta.. Tai ainakin toivoa sopii, että ei koskaan mitään kamalaa satu, jossa pitäisi miettiä kuka teki mitä tai jätti tekemättä.. :(
sinun hoitaa lapsesi kotona ihan itse.
tiedoksi että opettele lukemaan..."Ap" kysyi kolhuista ja mustelmista siinä ihan ensimmäisessä kirjoituksessaan, kuinka muilla jne.
Ei hän kysynyt mielipidettäsi siitä, hoitaisiko itse kotona vai viekö hoitoon.
Asiallisempaa käytöstä hei "parempi niin" sillä jutussasi ei ole mitään mikä antaisi vastausta aloittajan kysymykseen, ymmärrätkö?
Noh.. itseasiassa asia alkaa vaikuttaa sille, että tosiaan parempi olisi hoitaa lapsi kotona. Tämä on kuitenkin poissuljettu vaihtoehto tällä hetkellä.
En oikein ymmärrä, miksi nälväiset tällä tavoin. Onko viesteissäni jotain, mikä kaivelee? Alunperin kysyin yleistä näkökulmaa ja mielipiteitä siihen, kuinka paljon toisten lapsilla on mustelmia ja kolhuja tarhapäivän jälkeen. En kauhistellut tiukkapipoisesti asiaa, päinvastoin olin suhtautunut asiaan hyvinkin rennosti.
Sain kuitenkin vastauksia, kuten näet, henkilöltä, joka on pitkään toiminut päiväkodissa, ja oli sitä mieltä, että poikani päiväkodissa on laiminlyöty asioita.
Nyt olen todennut ottavani asian puheeksi tarhassamme. Joten mikä viestissäni sitten sai sinut näin fiksusti kommentoimaan?? Sekö, kun minä lapsen äitinä huomaan, että omaa lastani on kohdeltu kyseenalaisesti? Aika outoa on..