SE VARSINAINEN SAATANA ON NOILLA MUTIAISJUTUILLAAN,MONTAKO OOT VALMIS
MAJOITTAA JA KUSTANTAA JA KOULUTTAA OMISTA VAROISTASI TOIVOTTAVAST
PUTOAT KUIN NÄRHI ENSIVAALEISSA.
MAJOITTAA JA KUSTANTAA JA KOULUTTAA OMISTA VAROISTASI TOIVOTTAVAST
PUTOAT KUIN NÄRHI ENSIVAALEISSA.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tainnu suivaantua Kokoomukselle jostain, kun noin paljon vääristelee asioita.
Demareita äänestänyt. Nyt loppui, jos ei puolue irtisanoudu Kiljusen mielipiteistä.
SDP on islamistien kelkassa ja maa täyttyy roskaväellä. Mamuja tulossa paskapolitiikan vuoksi Suomeen jo kymeniä tuhansia. Se on väärin. Nyt olisi aika muistaa, että maassa omiakin kansalaisia. Muutoin kohta veri virtaa ja se olisi aivan ymmärrettävää ja oikein. Ne tahot on heitettävä vaaleissa kokonaan ulos, jotka kannattavat roskaväen invaasiota maahamme. Maahammuuton on oltava jatkossa vain työperäistä. Ilman työpaikaa oleskelu- eli lorvailulupaa muiden kustannuksella ei saa myöntää. Nyt on aika lakkauttaa kaikki tuet mamuille ja pakolaisille. Muutoin ne täyttävät maamme ja tuhoavat kulttuurimme. Tuho on jo kaiken liäksi jo alkanut. Maamme on menossa kohti moraalista ja taloudellista rappiota.
seta-pedofiilejä!
http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/575197-suvaitsevainen-chehab-khodri-kannattaa-pedofiliaa.html
Lapset naimisiin varhain, että ehtivät porsia sukukypsässä iässä mahdollisimman monta mususa
täyttämään maailmaa.!
Suomihan on musliimien paratiisi!
Ei Kiljunen Suomeen elättejä halua.
Pakolaisia Suomen on otettava kansainväilisten velvollisuuksien vuoksikin. Suomen pakolaiskiintiö on eduskunnanpäätöksellä 750 henkilöä / vuosi.
Maahanmuuttajia Suomeen on pakko saada, Suomen väestörakenne on sellainen, että olemme kohta tilanteessa jossa vanhusten osuus on niin suuri, että tilanne on mahdoton. Ainoa keino korjata tilanne on saada Suomeen nuorta työikäistä väestöä.
Porvari puolueiden populistit yrittävät saada rasistitollojen äänet sivuuttamalla kylmät tosi asiat. Kiljunen vetoaa järkeen joka valitettavasti alkaa olemaan harvinaista.
Suomen todellinen ongelma on mistä saadaan maahanmuuttajia tänne pimeään kylmään rasistien täyttämään paskavaltioon jossa vanhukset makaavat hoitamattomana paskat housuissa ja vähäinen nuoriso ryyppää itsensä hengiltä.
Ei puhunut mitään työtätekevistä, vaan hyysättäviä halusi.
Kerro mistä saadaan näile haalituille hyysättäville hoitajat? Kuka maksaa?
Entinen piispakin lisäämässä kiintiön määrää.
Minusta Persuilla on hyvä periaate: kannattavat työperäistä maahanmuuttoa. Samaa mieltä olen itsekin, tänne voi muuttaa, mutta itsensä ja perheensä pitää pystyä elättämään eikä kinuta kaikkea ylläpitoa kansan raskaasti maksamista verovaroista. Turhia loisia, luusereita ja jonninjoutavia kaduillahengailijoita ei tämä kansa tarvitse ollenkaan. Tervetuloa töihin Suomeen ja ansaitsemaan oma elantonsa muiden mukana.
kannattaa loisten ottamista, työtä ei tarvitse koskaan tehdä!
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/03/838525
halonen itse suurin loinen, elää ja matkustelee veronmaksajien kustannuksella!