Gibsonin elokuva epäilyttää. Tärkeää siinä ei ole Jeesuksen elämä ja sanoma vaan kuoleman tapa. Sillä sitten mässäilläänkin. 98% elokuvasta on silkkaa snuffia. Syyllisetkin on selvillä. Järjettöminä vellovat vertahuutavat juutalaisjoukot, joiden koukkunokkia ja huonoja hampaita ja irvistyksiä zoomaillaan sellaisella antaumuksella että ei ole nähty sitten 30-luvun. Koko elokuvan viesti tuntuu olevan puhtaaksiviljellyn vihan lietsonta. Loppukohtauksessa ruskettunut ja levännyt Jeesus on marssimusiikin säestyksellä jo lähdössä haudastaan. Payback time?
Kiitos, herra Gibson – juuri tällaista suvaitsevaisuuden ja historiallisen sovituksen ilosanomaa tähän aikaan tarvittiinkin.
Teepä Mel-setä seuraavaksi snuff-elokuva katolisesta inkivisiitiosta.
Kiitos, herra Gibson – juuri tällaista suvaitsevaisuuden ja historiallisen sovituksen ilosanomaa tähän aikaan tarvittiinkin.
Teepä Mel-setä seuraavaksi snuff-elokuva katolisesta inkivisiitiosta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Snuff on filmi jossa esittäjät tapetaan oikeasti kuvauksissa? Taitaa olla termit sekaisin. No niin oli sekaisin muukin osio arvostelustasi. Gibsonin aiheena oli kuvata Jeesuksen kärsimys jonka hän meidän puolestamme kuollessaan koki.
Gibsonin päällinen aihe on todella kärsimys, sitä en kiistä. Pointti on siinä ketä hän syyttää siitä ja miten hän liioittelee sitä ja miksi, kai sen verran käsität? Raamattu ohittaa ruoskinnan yhdellä lauseella, Gisonin elokuvasta kidutusta on 120 minuuttia. Mihin tämä perustuu?
Raamatun mukaan Herodes puki Jeesuksen hienoihin vaatteisiin, jotka roomalaiset sotilaat jakoivat ristin juurella... ei mitään verisiä kaapuja...ymmärrät kai nyt? Yms, yms... Pointtini oli se että Gibson ei nosta katsojaa jeesuksen tasolle vaan laskee jeesuksen katsojan tasolle, ennakkoluulot ja viha ja syytökset ovat Gibsonille jeesuksen kirjattua sanomaa tärkeämpiä. Gibson hyväksikäyttää Jeesusta saadakseen oman sanomansa läpi.
Papistohan Jeesuksen pään halusi, mikä on täysin ymmärrettävää, hänhän oli harhaoppinen. Papisto kiihoitti kansaa vapauttamaan toisen kapinallisen Barabbaan. Gibsonin elokuvassa juutalaiset ovat syyllisiä kansana.
Mitä taas tulee jeesuksen kärsimyksiin puolestamme, niin se on uskon asia. Varmaankin koki tekevänsä niin. Ateistina suhtaudun hommaan suurella ymmärryksellä.
"Gibsonin aiheena oli kuvata Jeesuksen kärsimys jonka hän meidän puolestamme kuollessaan koki."
On epäterve ajatus että joku määrittää itse yleisen normin, josta katsoo kaikkien muiden poikkeavan, on kuitenkin parempi että poikkeavuudesta loogisesti seuraava rankaisu kohdennetaan itseen, kuten Jeesuksen tapauksessa, eikä muihin ihmisiin, kuten terroristin logiikassa käy. Konsepti on kuitenkin sama. Muslimit ovat terroriteoillaan käänteisellä ristiretkellä. Oli aika jolloin kristitytkin uskonnon nimissä syyllistyivät äärimmäiseen epähumanismiin. Tämän menneen ajan kristillistä fanaattisuuta synnytetään nyt uudelleen tässä elokuvassa. Jokaisesta uskonnosta saa vääryyden välikappaleen tarvittaessa, siksi uskonto on - paitsi positiivinen - niin myös vaarallinen asia.
Gibsonin elokuvan ikärajasta keskustellaan, 18 on hyvä. Koko elokuvan kieltäminen olisi ehkä perusteltua, mutta ei järkevää.
Gibson kuuluu fanaattiseen katoliseen ryhmään joka kieltää paavit vuoden -62 jälkeen.
Katolinen kirkko pyysi anteeksi osallisuuttaan juutalaisten murhaan 30-luvulla ja lopetti inkiviistion vasta vuoden -62 jälkeen.
Historiallisesti se juutalainen papisto joka tuomisti jeesuksen keretteläisenä ajaa ihan samaa asiaa kuin tämä Gibsonin hyväksymä vanhakatolinen papisto, joka on syyllinen kymmenien tuhansien tuomitsemiseen harhaoppisina.
Uskonto on oikein hyvä kiihotusväline osaavissa käsissä.
En ole vielä nähnyt kyseistä leffaa, mutta sehän ei estä kommentoimasta.
"Koko elokuvan viesti tuntuu olevan puhtaaksiviljellyn vihan lietsonta."
Voi tuntua, sulla ei olekaan "uskovaislaseja" päässä. Et siis ole käynyt Golgatan tapahtumaa läpi mielessäsi kunnolla vähintään kerran vuodessa. Arvelisin leffanteon tästä aiheesta olevan sedän pitkäaikainen unelma. Actionstara kun on.
"Teepä Mel-setä seuraavaksi snuff-elokuva katolisesta inkivisiitiosta."
Luulisinpa ettei setää kiinnosta.
mun mielestä tossa elokuvassa oli ihan hyvä meno, antoi ajattelemisen aihetta. nykyään porukka on niin äärimmäisen varovaista ja pelkää rasistiksi leimaamista yms. se, että juutalaiset ja roomalaiset kuvattiin tossa leffassa aika raadollisesti, ei mun mielestä ollut mitenkään kohdistunut itse näihin kansoihin, vaan ihmisiin yleensä, ja ihmisten syntisyyteen.
mun mielestä Kristuksen kärsimys oli kuvattu vahvasti, eikä elokuvassa mun silmiini näkynyt mitään rasistisia tai muita taka-ajatuksia. se, että Raamatussa Jeesuksen kärsimys on käsitelty vain muutamalla lauseella, ei mielestäni estä tekemästä elokuvaa aiheesta.
Kannattaiskohan avautua tämän palstan sijaan tonne politiikkapuolelle.