Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Haluttomuus

Moi, olen 26 vuotias mies, ja minua vaivaa haluttomuus. Vaimoni on upea, en halua ketään muuta kuin häntä. Viimeisen puolen vuoden aikana minulla on kuitenki ollut kaksi noin kolmen viikon haluttomuuskautta, tällä hetkellä on meneillään kolmas, kestänyt noin kaksi viikkoa. Seksi ei yksinkertaisesti kiinnosta!

Vaimoni ottaa tämän vakavasti itseensä, kääntää keskustelun riidaksi. Tai oikeastaan, hän keskustelee, minä kuuntelen hiljaa. Siitähän se riitakin syntyy. Tuntuu vaan olevan niin arka aihe itselle. Ollaan oltu yhdessä yli 8 vuotta, että kaikkea on koettu ja muutama viikko sitten sain kuulla elämäni parhaimman uutisen: vaimoni on raskaana pitkän yrittämisen jälkeen.

Kaiken pitäisi siis olla hyvin. Ehkä suurin syy on, että vaimoni on tylsä seksin suhteen. Olemme käyttäneet seksileluja ja ne toivat mukavaa vaihtelua. Mutta yleensä aina minä teen aloitteen, esileikin, ja kaikki loput. Hän sanoo ettei tunne oloaan itsevarmaksi, siksi jättää ohjakset minulle. Silloin minä en tunne itseäni halutuksi jos toinen ei ole aktiivinen.

Rakastan vaimoani yli kaiken enkä halua satuttaa häntä millään tavalla. Mutta kuinka voin kertoa, että seksi hänen kanssaan on tylsää, ilman että hänen itsetuntonsa ei heikentyisi entisestään? Vastatkaa, hyvät naiset ja miehet jos on omia kokemuksia vastaavista tilanteista, ja toivoisin asiallista keskustelua.
0334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


libido hukassa kirjoitti:

Moi, olen 26 vuotias mies, ja minua vaivaa haluttomuus. Vaimoni on upea, en halua ketään muuta kuin häntä. Viimeisen puolen vuoden aikana minulla on kuitenki ollut kaksi noin kolmen viikon haluttomuuskautta, tällä hetkellä on meneillään kolmas, kestänyt noin kaksi viikkoa. Seksi ei yksinkertaisesti kiinnosta!

Vaimoni ottaa tämän vakavasti itseensä, kääntää keskustelun riidaksi. Tai oikeastaan, hän keskustelee, minä kuuntelen hiljaa. Siitähän se riitakin syntyy. Tuntuu vaan olevan niin arka aihe itselle. Ollaan oltu yhdessä yli 8 vuotta, että kaikkea on koettu ja muutama viikko sitten sain kuulla elämäni parhaimman uutisen: vaimoni on raskaana pitkän yrittämisen jälkeen.

Kaiken pitäisi siis olla hyvin. Ehkä suurin syy on, että vaimoni on tylsä seksin suhteen. Olemme käyttäneet seksileluja ja ne toivat mukavaa vaihtelua. Mutta yleensä aina minä teen aloitteen, esileikin, ja kaikki loput. Hän sanoo ettei tunne oloaan itsevarmaksi, siksi jättää ohjakset minulle. Silloin minä en tunne itseäni halutuksi jos toinen ei ole aktiivinen.

Rakastan vaimoani yli kaiken enkä halua satuttaa häntä millään tavalla. Mutta kuinka voin kertoa, että seksi hänen kanssaan on tylsää, ilman että hänen itsetuntonsa ei heikentyisi entisestään? Vastatkaa, hyvät naiset ja miehet jos on omia kokemuksia vastaavista tilanteista, ja toivoisin asiallista keskustelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu