Milloin veroale tuo talouselämään niin paljon dymaniikkaa, että valtion tulot alkavat kasvaa, ja sitä kautta hyvinvointiyhteiskunta saa lisää ilmaa siipiensä alle. Vai onko kysymyksessä pelkästään globaali verokilpailu, jonka hyödyn korjaavat yksinomaan eliitti ja omistava luokka.
Veroale, valhettako?
Luokaton
3152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Viime vuotinen "veroale"
========================
Viime vuonna "veroale" vähensi verotusta keskimäärin 270 euroa ja lisäsi kustannuksia 530 euroa. "Veroalesta" siis koitui kustannuksia 360 euroa keskimäärin jokaiselle.Kokonaisveroaste siis kasvoi.
"Veroalen" hyödyn korjasivat ulkomaat, joille lahjoitimme jokainen tuon 360 euroa. He eivät sitä edes pyytäneet, me vain halusimme lahjoittaa, olemme niin anteliaita.
Oikea veroale
=============
Jos haluamme ihan oikean veroalen, 50 %, sen me saamme sillä tavalla, että laajennamme nykyisen työttömyysturvalain koskemaan kaikia kansalaisia.
Tämä tapahtuu sen vuoksi, että meillä on nykyisin kolme miljoonaa työkykyistä kansalaista, joista kaksi miljoonaa tekee tuottavaa työtä ja maksavat veroja.
Miljoona ei tee tuottavaa työtä, puolet heistä ei saa tehdä työtä ollenkaan. He eivät myöskään maksa veroja ollenkaan, vaikka joku niin kuvittelekiin.
Jos kansalaiselle annetaan 10 000 ja hän maksaa siitä "veroina" takaisin 2 000 euroa, ei kai tuota voi tulona pitää. Kyllä yhteiskunta tässä tapauksessa jää kokonaan vaille veroja ja maksaa tästä huvista 8 000 euroa.
Työ vapaaksi
============
Eli, jos työn tekeminen vapautetaan, tämä miljoonan ryhmä saa tehdä tuottavaa työtä ja maksavat myös veroja. Koska he maksavat veroja puolet nykyisestä, verojen määrä lisääntyy. Ja koska verovaroja ei enää kulu heidän elättämiseen, kustannukset vähenevät.
Vaikka veroja ei suoraan maksakaan kansalaiset, kuitenkin lähes kaikki bruttokansaatuote syntyy kansalaisten työn tuloksena. Täten tämä korotus näkyy kaikessa, myös kaikissa veroissa.
TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote
Kun nyt saadaan viinavero takaisin eläkeläisiltä
ja opiskelijoilta.
Suueläkeiläisiltä nyt tietysti ei mitään oteta.
Herrathan on suomessa sellaisia, että saavat tehdä
mitä lystää. KYLLÄ KANSA MAKSAA!
Tässä maassa ei ole MITÄÄN AIKEITA hoitaa edes
työttömyyttä tai estää kurjaliston lisääntymistä.
Haistakaa V päättäjämulkut, onneksi kuolema
vapauttaa ihmisen teidänlaisistanne paskoista.
Vaikka vielä hautajaisissakin verottelette.
Ihmettelen
==========
Miksi et tee mitään asianlaidan parantamiseksi. Nyt se on helppoa. Otat vain ja kirjoittelet tuttavillesi ja laitat oheen osoitteen http://www.geocities.com/kansantuote . Sen lisäksi ota yhteyttä omaan kansanedustajaani ja tuo selvästi esille, ettei uutta ääntä tule ellei TYKA mallia saada käyttöön.
Kun toteutamme tämän TYKA mallin, kaikkien ostovoima ja nettotulot vähintään kaksinkertaistuvat. Köyhyys poistuisi jos vain viitsii tehdä töitä, joita riittää sitten kaikille.
TYKA: http://www.geocities.com/kansantuote