Mitä Maamme Tavalla eli väkivallalle tulisi tehdä?
Miksi voimme niin pahoin?
Miksi yhteiskuntamme on sairas, vai onko se?
Lapsiemme ja heidän lastensa vuoksi syytä huoleen?
Miksi voimme niin pahoin?
Miksi yhteiskuntamme on sairas, vai onko se?
Lapsiemme ja heidän lastensa vuoksi syytä huoleen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Maan Tapa tekee pahan olon kaikille, kuin sielu mätänisi...
"Mitä Maamme Tavalla eli väkivallalle tulisi tehdä?"
- Siihen pitää puuttua sekä auttavalla, että kovalla kädellä. Mielenterveyspalveluita pitää lisätä ja niiden saatavuutta helpottaa, - 2000-lukulainen, yksilökeskeinen kilpailuyhteiskunta luo valtavasti paineita yksilötasolla, ja mahtavat puitteet henkisille ongelmille. Ennalta ehkäisevän toiminnan lisäksi olen kylmästi sitä mieltä, että esimerkiksi pahoinpitelyistä, raiskauksista ja muista henkirikoksista tulisi langettaa nykyistä huomattavasti kovemmat rangaistukset. Niin kovat, että "tekijä" todella joutuisi miettimään kaksi kertaa ennen, kuin lyö tms.
"Miksi voimme niin pahoin?"
-Hektinen meno, yksilökeskeisyys, rahanvalta.. Pelle Miljoonan sanoin "Kansaa yhdistää enää kieli, kadonnut on kansallismieli. Lyöty lyötyä lyö, kun pitäis yhdistyä. Kun herrat ja narrit eväitämme syö." Onko sille mitään tehtävissä? En usko varsinaisesti. Luulen silti, että lähenemme jonkinlaista "käännekohtaa".
"Miksi yhteiskuntamme on sairas, vai onko se?"
- On. Ja siitä merkkinä pahoinvointi, "Ei ole terveyden merkki että on sopeutunut syvästi sairaaseen yhteiskuntaan" - J. Krishnamurti
"Lapsiemme ja heidän lastensa vuoksi syytä huoleen? "
Kyllä ja ei. Tottahan se huolettaa, mutta niin se on huolettanut aina.
on väkivaltaa. Väkivallasta ei päästä eroon mielenterveyspalvelujen lisäämisellä vaan vähentämisellä. Sairas mieli on kielikuva samalla tavalla kuin sairas yhteiskunta on. Henkiset ongelmat eivät ole sairauksia.
Suomi on rappiolla ja porsaat senkun bilettävät...nuoret kostavat?
Kuulemma nyrkkeilysäkkien ja viinan myynti kasvoi Vaalirahoituksen todellisen laiden (Maan Tapa) selvittyä suomalaisille:)
"Lama" ja työttömyys ovat lisänneet turpaan vetoa (mikä oli jo ennastaan korkealla tasolla kossun kanssa).
Varkauden lapsen murhan yritys oli hyvin suomalainen teko ja ajassa kiinni.
Kun uudenpolven mamulaumat kasvaa.. Meno, sitten, kuin Ruotsissa..