Olen 20-vuotias nuori nainen ja tuntuu, että elämäni on ollut yhtä vuoristorataa. Minulla saattaa mennä kuukausi helposti siten, että kuvittelen olevani muita parempi, minua naurattaa kaikki asiat, kävelen kaupungilla reippaasti hymyillen ja otan helposti kontaktia muihin, olen seksuaalisesti hyvin aktiivinen(ns."vakipano" käytössä), olen ystäviini yhteydessä, puhun lähes lakkaamatta ja haluan kommentoida kaikkeen jotakin. Noina hetkinä tuntuu, että ns. World is mine - Maailma on minun ja, että tulevaisuuteni on upeaa ja mahtavaa ja voin olla mitä tahansa. Viimeksi nyt ilmottauduin Kauppakorkeakoulun valmennuskurssille, kun ajattelin, että pystyn mihin tahansa ja minut on luotu onnistumaan pääsykokeissa! Ja oloni on näinä kausina aina superenerginen muutenkin. Hymyilen koko aika ja useasti hyräilen mielessäni jotain menevää kappalettakin. Itsetuntoni on tällöin taivaissa, samoin kuin itsevarmuus.
Näitä "kausia" seuraa kuitenkin aina se toinen ääripää. Huomaan, että makaankin vain kotona peiton alla enkä halua nousta ylös enkä mennä mihinkään. Minulla on sellainen olo, että minut on luotu epäonnistumaan, olen luuseri. Välttelen kaikkia ihmiskontakteja. Tällöin tuntuu myös, että töpeksin kaikessa mihin ikinä ryhdynkin. En ole jaksanut edes panostaa kauppakorkean pääsykokeisiin, kun mietin etten kuitenkaan pääse sinne. Elämä tuntuu muutenkin tahmealta ja ankealta ja kaikki pienimmätkin vastoinkäymiset ovat minulle ylitsepääsemättömiä. Tällöin itken myös todella paljon ja haikailen vanhoja asioita. Useimmiten en edes uskalla morjestaa puolituttuja kaupungilla, sillä olen niin epävarma. Olen näinä kausina useasti myös miettinyt itsemurhaa - siis ainoastaan miettinyt, en silleen että toteuttaisin sen. Jotenkin vaan monesti olen toivonut, että kuolisin hetkekis ja heräisin kun tuo maaninen olotila alkaa.
Minulla on ystäviä. Harrastan kuntosalia/lenkkeilyä päivittäin eli fyysisesti olen erinomaisessa kunnossa. Syön superterveellisesti, lievää ortoreksiaa aina ollut.
Mistä tietää ettei kyseessä ole normaalia nuoruuteen liittyviä mielialan vaihteluita? Lapsuuteni on ollut hyvin rankka: Minuun kohdistuvaa väkivaltaa(äitini), isäni oli alkoholisti, velikin hakkasi minua ja muutenkin perhettämme ympäröi lähinnä salailun ilmapiiri ja jokaista tekoani kritisoitiin ja kritisoidaan yhä. Kävin kuitenkin psykologilla tässä muutama vuosi sitten kertomassa lapsuudestani ja se tuntui ainakin selkiytyvän.
Miten saisin noita mielialanvaihteluitani kuriin? Ja en kehtaisi millekään lääkärille tästä kertoa kun tuntuu, että pitäisivät minua täysin naurettavana... siten, että kuvittelen vain kaiken. Onko tähän olemassa itsehoitoa? Olen itse lukenut erittäin paljon itsensä kehittämisen kirjoja - ihan kaikenlaisia - ja kyllä niistä pahimpina masennuskausina on ainakin hiukan toivoa, mutta silti ei se muuta masentunutta mielialaani yhtään paremmaksi. Olen myös tuolloin maanisena kirjoitellut yhteen vihkoon kaikkea hyvää minusta ja mitä muut ovat sanoneet minusta ja kaikkia unelmia ja sellasta, ni se on ihan hyödyllinen ollut, mutta ei sekään mikään ratkaisu ole ollut.
Auttakaa, mitä minä teen ja onko tälläinen ihan normaalia?
Unohdin vielä mainita, että kun katson mennyttä vuotta taakseni, niin maaniset jaksot ovat kestäneet sen 1-3kk ja masennuskausi vaihtelevasti saman verran. Joskus kuitenkin mielialani saattaa heittää masentuneesta erittäin maaniseksi... ja siinä sitä ollaan taas. Siis ihan joku pikkujuttu saattaa saada mieleni täysin toisenlaiseksi. Eilen esimerkiksi eräs mies katsoi minua "sillä silmällä" ja tottakai siitä seurasi taas sellainen hetken maanisuus ja tunsin, että pystyn mihin tahansa. Kuitenkin kun palasin kotiin niin purskahdin itkuun ja mietin kuinka luuseri olen. Joskus siis mieliala kestää hyvinkin pitkään samana, joskus taas vaihtuu ihan sekunneissa toiseksi.
Näitä "kausia" seuraa kuitenkin aina se toinen ääripää. Huomaan, että makaankin vain kotona peiton alla enkä halua nousta ylös enkä mennä mihinkään. Minulla on sellainen olo, että minut on luotu epäonnistumaan, olen luuseri. Välttelen kaikkia ihmiskontakteja. Tällöin tuntuu myös, että töpeksin kaikessa mihin ikinä ryhdynkin. En ole jaksanut edes panostaa kauppakorkean pääsykokeisiin, kun mietin etten kuitenkaan pääse sinne. Elämä tuntuu muutenkin tahmealta ja ankealta ja kaikki pienimmätkin vastoinkäymiset ovat minulle ylitsepääsemättömiä. Tällöin itken myös todella paljon ja haikailen vanhoja asioita. Useimmiten en edes uskalla morjestaa puolituttuja kaupungilla, sillä olen niin epävarma. Olen näinä kausina useasti myös miettinyt itsemurhaa - siis ainoastaan miettinyt, en silleen että toteuttaisin sen. Jotenkin vaan monesti olen toivonut, että kuolisin hetkekis ja heräisin kun tuo maaninen olotila alkaa.
Minulla on ystäviä. Harrastan kuntosalia/lenkkeilyä päivittäin eli fyysisesti olen erinomaisessa kunnossa. Syön superterveellisesti, lievää ortoreksiaa aina ollut.
Mistä tietää ettei kyseessä ole normaalia nuoruuteen liittyviä mielialan vaihteluita? Lapsuuteni on ollut hyvin rankka: Minuun kohdistuvaa väkivaltaa(äitini), isäni oli alkoholisti, velikin hakkasi minua ja muutenkin perhettämme ympäröi lähinnä salailun ilmapiiri ja jokaista tekoani kritisoitiin ja kritisoidaan yhä. Kävin kuitenkin psykologilla tässä muutama vuosi sitten kertomassa lapsuudestani ja se tuntui ainakin selkiytyvän.
Miten saisin noita mielialanvaihteluitani kuriin? Ja en kehtaisi millekään lääkärille tästä kertoa kun tuntuu, että pitäisivät minua täysin naurettavana... siten, että kuvittelen vain kaiken. Onko tähän olemassa itsehoitoa? Olen itse lukenut erittäin paljon itsensä kehittämisen kirjoja - ihan kaikenlaisia - ja kyllä niistä pahimpina masennuskausina on ainakin hiukan toivoa, mutta silti ei se muuta masentunutta mielialaani yhtään paremmaksi. Olen myös tuolloin maanisena kirjoitellut yhteen vihkoon kaikkea hyvää minusta ja mitä muut ovat sanoneet minusta ja kaikkia unelmia ja sellasta, ni se on ihan hyödyllinen ollut, mutta ei sekään mikään ratkaisu ole ollut.
Auttakaa, mitä minä teen ja onko tälläinen ihan normaalia?
Unohdin vielä mainita, että kun katson mennyttä vuotta taakseni, niin maaniset jaksot ovat kestäneet sen 1-3kk ja masennuskausi vaihtelevasti saman verran. Joskus kuitenkin mielialani saattaa heittää masentuneesta erittäin maaniseksi... ja siinä sitä ollaan taas. Siis ihan joku pikkujuttu saattaa saada mieleni täysin toisenlaiseksi. Eilen esimerkiksi eräs mies katsoi minua "sillä silmällä" ja tottakai siitä seurasi taas sellainen hetken maanisuus ja tunsin, että pystyn mihin tahansa. Kuitenkin kun palasin kotiin niin purskahdin itkuun ja mietin kuinka luuseri olen. Joskus siis mieliala kestää hyvinkin pitkään samana, joskus taas vaihtuu ihan sekunneissa toiseksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei lääkärit todellakaan pidä sun asiaasi naurettavana. Itsekkin joskus nuorempana aattelin että kuvittelen kaikki mielialan muutokset, välillä yritin sysätä mielialan muutoksien syytä kuukautiskiertoon, mut lopulta sitten menin lääkäriin ja olin todella helpottunu kun pääsin puhumaan ammattiihmisen kanssa ongelmistani.
Lähinnä mua on jääny harmittaan se että en menny jo aikasemmin lääkäriin vaan kärsin vuosia mielialan vaihteluistani.
Saitko sitten lääkityksen?
Minua pelottaa eniten, että lääkäri määrää pillerit kouraan ja mielialastani tulee tasaisen apea. Tuo maaninen tila on kuitenkin jotain niin mahtavaa, että sitä ikään kuin osaa jo odottaa. En halua, että lääkkeiden myötä kaikesta tulisi sellaista, että mikään ei tunnu pahemmin miltään - olo ei ole apea eikä ylihilpeä. Sellainen passiivinen tila... en sitten tiedä pitääkö tuo paikkansa jos lääkityksen aloittaa?
Lääke annosta joudutaan säätää sopivaksi tai voi joutua kokeileen eri lääkkeitä ennen kuin oikee löytyy.
Varmasti löytyy sellainenkin lääke mikä sulle sopii.
Kyllä mulla lääkitys on, tosin ei viä toimiva, puree kyl ylikierroksiin muttei masennukseen kunnolla.
Okei, hyvä tietää:)
Mietin myös, että mitenköhän hormonaalinen ehkäisy sopii tähän sairauteen? Pahentaako oireita?
Mä oon alottamassa ehkäisyrenkaan käytön ja hiukka pelottaa, että paheneeko noi mun oireet vai lieventyiskö...
Laitan kevennyksen tähän alkuun, ennen kuin puhun vakavasti omasta kokemuksestani:
Ethän anna nyt ajatusten lähteä käsistä, vaikka kehunkin viisauttasi 20-vuotiaana :).
Minusta osoitat hyvää itsetuntemusta, kun sinulle tulee mieleen, että mielesi toimii haastavalla tavalla heittelehtimällä mielialan äärilaidasta toiseen. Aika moni samaistuu ajattelevaan mieleensä niin täysin, ettei pysty millään lailla havainnoimaan omaa käyttäytymistään ja mielensä toimintaa. Näin toimivat lähes kaikki tuntemani ihmiset.
Itselläni ei ollut vastaavia henkisiä kykyjä ja mielialavaihteluni lähtivät totaalisesti käsistä vajaa vuosikymmen sitten. Sen kokemuksen pohjalta suosittelen tarttumaan asiaan välittömästi. Jaan kokemuksesi siitä että hypomaaninen, maanista edeltävä mielialavaihtelun vaihe, on mahtava ja sitä toivoisi saavan lisää ja lisää. Myöhemmin olen saanut huomata, että se tila on kuitenkin aika kaukana todellisuudesta ja pahimmillaan tila voi johtaa nopeasti maaniseen vaiheeseen, jos fysiologiset tekijät, esim. perimä, univaje, stressi jne. vievät siihen suuntaan. Älä kuitenkaan pelästy, sillä se on itsestäsi kiinni. Osaat nytkin erottaa toiminnan ja mieleesi nousevat ajatukset. Jatka samaan malliin. "Painokelvottomia" ajatuksia tulee mieleen jokaiselle, ihan jokaiselle, mutta on eri asia toimia ajatusten mukaan.
Kumpikin mielentila, kokemasi myönteinen ja kielteinen, ovat joka tapauksessa mielesi tuotetta. Kummassakin tapauksessa lisäät todellisuuteen enemmän asioita kuin tällä hetkellä ehkä voit käsittää. Kun lähdet ammattitaitoisen henkilön avustettavaksi, uskon että huomaat todellisuuden olevan tarua ihmeellisempää. Kun mielesi hiljenee ja pääset lähemmäksi kaikkien asioiden todellista tilaa, voit kokea sellaista mitä et mielestäsi ja egostasi riippuvaisena koskaan pääse kohtaamaan. Ole onnellinen että mielesi antaa sinulle mahdollisuuden tällaiseen upeaan kokemukseen elämäsi aikana. Muista että kokemasi hypomaanisuus on vain yksi kokemus. Et tiedä vielä miltä todellisuus tuntuu, kun olet kovin kiinni ajatuksissasi. Voit siis päästä kokemaan jotain ei niin huumaavaa, mutta muuten mahtavaa, ja ilman sairautta tai päihteitä.
Älä siis huoli siitä ettetkö voi kokea mitään upeaa, jos päästät irti lievästi maanisista vaiheistasi. Asia on juurikin päinvastoin. En voi sanoa etteikö joskus tekisi mieli heittäytyä mielen vietäväksi, tulla täyteen ideoita, seksuaalista latausta ja kaikkivoipaisuutta, mutta niinäkin hetkinä on ihana vain havaita miten mieli yrittää tehdä minulle kepposia. Annan ajatusten mennä ja keskityn olennaiseen. Itseeni ja elämään.
Tsemppiä koitokseen ja muista vaihtaa asiantuntijaa jos intuitiosi sanoo että henkilö ei sovi sinulle. Yritä kuitenkin ensin erottaa intuitio ja tunteet toisistaan.
Ai niin, ja todellakin kun pääset kärryille siitä miten mielesi toimii ja tuottaa puhetta pääsi sisään, vasta sitten voit olla mitä haluat, World is yours, niin kuin sanoit. Se vaatii että tulet itsestäsi tietoiseksi. Ja tulevaisuutesi ei pelkästään ole kaipaamasi mahtava ja upea. Se on jotain mitä et tällä hetkellä voi tietää sen olevan. Se on aidon sinun näköinen.
Nauti itsestäsi sellaisena kuin olet!
Aiankin tuo osuus jota kuvaat maaniseksi on järjettömän kaukana todellisesta maniasta. Kyseessä on minusta pikemminkin nuoruuden normaalivaihtelu, kuin edes alkava hypomania.
Toki kerro lisää tuosta maniasta, kun se ei ihan tuosta aloituksesta todellakaan käynyt ilmi. Maniassa esimerkiksi todellisuuden taju katoaa samalla tavalla kuin skitsofreenikolla psykoosissa.
Se että joskus on ankeaa ja joskus on ylikivaa nuorella johtuu pitkälti hormooneista. Kaksisuuntaiseen ei rankka lapsuus tai tausta vaikuta tutkimusten mukaan mitenkään, kyseessä on puhtaasti perinnöllinen juttu. Vallitsevan teorian mukaan niin että kaikilla perinnöllisen alttiuden saaneilla tauti ei puhkea ellei ympäristö käy liian rankaksi.
Itse en usko tuohon ympäristön vaikutukseen kovinkaan paljon. Toki oireita se pahentaa ja tauti tulee paremmin esille. Minusta tähän tautiin ei edes sairastuta se vaan on ja pysyy. Tietyissä oloissa vaan tulee pinnalle niin että muutkin sen huomaavat.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on vakava mielisairaus. Oikeastaan ainoa lääkärien tuntema mielisairaus skitsorenian lisäksi. Tähän kun vertaat omaa tarinaasi niin taidat olla vielä kaukana.
Nyt tällä "bibonen"-henkilöllä taitaa olla vähän rajattu ajatusmaailma kaksisuuntaista kohtaan ! Ei kaikilla ole yhtä pahat/hyvät mania jaksot. Se on AINA yksilöllistä, niin myös psykoosin ja Skitsofrenian kanssa!!!!
Terveisin. toinen bibo
aloittajalle täältä jostain (en ole kumpikaan edellisistä kirjoittajista), että kaksisuuntaistakin on kahta eri tyyppiä. Tästä monet eivät välttämättä ole edes tietoisia, jollei tarkemmin asiaa tutki, kakkostyyppi on "lievempi" kuin ykkönen, ja siinä painottuvat juuri hypomaniat masennuksen ohella, maniaan asti ei välttämättä koskaan edes mennä. Jos olosi sinua vaivaa, kannattaa mennä juttelemaan lääkärille ja tuoda esiin sekin, että olet aiemminkin tarvinnut keskusteluapua selvitäksesi paremmin ja painottaa, kuinka oireet haittaavat jokapäiväistä elämääsi. Esimerkiksi unettomuuskaudet, jos sellaisia ilmenee, jotta asiaa lähdetään hoitamaan eteenpäin.
Mulla seroquel prolong lääkkeenä,hirveä nälkä jatkuvasti.Tämä lihominen mun bipossa häirittee mua ni kovin.On ollut parempia jaksoja melko pitkään jo.Oon menossa lääkärin juttusille pikapuolin.Verenpainelääkityskin mulla on.On vähä yksinäinen olo kieltämättä.
VAI IIIN