Kysymys

Mistä mahtaisi johtua teidän keskustalaisten mielestä, ettei keskusta ole koskaah halunnut muodostaa hallitusta kokoomuksen kanssa.

Varmuuden vuoksi sanon, että olen moneen kertaan kuullut ne vastaukset, joissa kokoomusta syytetään erilaisista asioista, mutta niitä vastauksia en ole juurikaan kuullut, jossa aihetta käsitellään nimenomaan keskustan kannalta.
3110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

50 - 70 luvuilla kylmänsodan oloissa oli Kokoomus sellaisten voimien johdossa, jotka halusivat tuhota Kekkosen johtaman ulkopolitiikan, eikä puolue ollut niin sanotusti hallituskelpoinen. Kun ennen 87-vaaleja N-liiton paine oli häipymässä ja Kokoomus oli päässyt eroon tuosta junnilalaisesta poppossta sopivat silloiset porvaripuolueiden johtajat Väyrynen, Suominen ja Taxell porvariphallituksen perustamisesta, jos vaalituloa sen mahdollistaa.

Vaalitulos sen mahdollisti, mutta porvarihallitus ei sopinut Koivistolle vaan se runnoi Holkerin sinipunahallituksen. Suominen unohti sopimuksensa ja sai ministerin paikan Holkerin hallituksessa. Se teki sitten kaikki mahdolliset talouspoliittiset virheet ja syöksi maan vuosisadan syvimpään lamaan. 91-vaalien jälkeen perustettiin porvarihallitus Ahon ja Viinasen johdolla, kun nämä sinipunapuolueet kärsivät tappion vaalissa. Tämä hallitus sitten ripeästi nostikin maan jaloilleen konkurssin partaalta.

95- ja 99- vaaleissa Kokoomus oli sitoutunut Lipposen sinipunaan ja kepun pitämiseen eristyksissä. 03-vaaleissa Kokoomus kärsi taas kirvelevän tappion ja se ilmoitti jo vaaliyönä, ettei tule hallitukseen.

Olisiko tässä vähän historiikkia porvarihallitusten käyttämättömistä mahdollisuuksista?

Äänestä
  • ...

    Äänestä

  • 50-70 -luvuilla maalaisliitto halusi pitää kokoomuksen oppositiossa ja tukemassa äänillään mm. mataloustuloratkaisuja silloin, kun punamultakumppanit jakoivat mahtavan inflaation kasvattamaa verotuottoa sulle-mulle periaatteella sosiaaliturvabyrokratian virkapaikkojen lisäämiseen ja maataloustukeen. Jos maalaisliitto ja demarit ajautuivat vaikeuksiin, Virolainen väläytti jossain puheessaan porvarihallituksen mahdollisuutta, mikä sai demarit heti hieman halukkaammiksi kompromisseihin.

    Sama peli jatkui, kun Väyrynen nousi johtoon ja puolueen nimi muutettiin, mutta Väyrynen oli niin tyhmä poliitikko, että sotki välinsä kalevi Sorsan kanssa joka kypsyttyään kepun iltalypsyihin ja epäluotettavuuteen nosti Koiviston kanssa esiin sinipunan mahdollisuuden. Tämä tapahtui jo alkuvuodesta 1986.

    Kun siis Väyrynen näki, ettei Sorsa lähde punamultaan enää 1987 valien jälkeen, houkutteli Väyrynen Taxellin ja Suomisen tekemään salaisen kassakaappisopimuksen porvarihallituksesta. Soipimukseen sisältyi myös Väyrysen pääministerys, sillä hän halusi näkyvältä paikalta presidenttiehdokkaaksi kun Koiviston 1. kausi tuli katkolle.

    Kyse siis ei ollut puolueiden välisestä sopimuksesta, vaan Väyrysen onnettomasta pelastusyrityksestä pitää kepu hallituksessa ja pelata omaa presidenttipeliään.

    1991 vaalien jälkeen Esko Aho yritti kaikin keinoin saada SDP:ta perumaan päätöksensä siitä, että se jää oppositioon, koska Aho ei missään nimessä halunnut porvarihallitusta. Se kun ei ole koskaan kuulunut maalaisliitto/kepun tavoitteisiin, koska jos kepu on kokoomuksen kanssa hallituksessa se menettää suunnattomat määrät ääniä pienissä maalaiskunnissa vasemmistolle. - Näin myös kävi porvarihallituksen jälkeen, muistaakseni 100 000 ääntä meni.

    1995 vaalit keskusta hävisi ja demarit voittivat eivätkä demarit kuunnelleet keskustan toiveita päästä hallitukseen. Kokoomuksella oli taas liian hyvässä muistissa, miten kepu veti kokoomusta kölin alta Ahon hallituksessa, kun mikään ennalta neuvoteltu asia ei pitänyt, vaan viime hetkellä kepu repi asiat auki ja asetti omia uusia ehtojaan, kun päätöstä ei enää voinut lykätä. Kokemukset kepun tavasta politikoida eivät saaneet kokoomusta miettimään porvaripohjan jatkamista 1995

    1999 Aho yritti työreformia kokoomusta vastaan työntääkseen kokoomuksen oppositioon, mutta suututti onneton SAK:n eikä saanut kepua suurimmaksi puolueeksi. Vaalien tulos oli selkeä porvarienemmistö, mikä olisi antanut Aholle mahdollisuuden muuhunkin ratkaisuun, mutta Aho meni Kääriäisen kanssa "kääntämään kaikki kivet" Lipposen edessä madellen, että Lipponen suostuisi vaihtamaan kokoomuksen keskustaan, mutta näin ei käynyt, vaikka työreformi luvattiin haudata saman tien.

    Aho on omissa haastatteluissaan vahvistanut asian:

    -- -
    Aho – Harvard opetti, teistähän tuli gentleman
    Seppo Peltoniemi, Uutispäivä Demari, 12.10.2001

    Johan on aikoihin eletty. Esko Aho sukii SDP:n ja punamullan
    suuntaan.

    – Milloin olette kuulleet Suomen Keskustan suunnasta riitaa
    haastavan, kärjekkään kommentin SDP:n suuntaan?

    – Yhteiskunnallinen tilanne 1999 oli semmoinen, että olisi ollut
    perustultua eduskuntavaalien jälkeen rakentaa hallitus Keskustan
    ja sosialidemokraattien yhteistyön varaan. Siihen oli
    olosuhteista lähtevä tarve. Jos katsotaan niitä tehtäviä mitä
    tuolloin oli edessä: syventyvä alueellinen ja sosiaalinen
    eriarvoisuus sekä markkinatalouden monet ääri-ilmiöt, jotka
    olivat jo tuolloin näkösällä.

    – Minusta oli vahinko, ettei SDP:n ja Keskustan
    hallitusyhteistyöhön päästy, Aho vakuuttaa.
    - - - -

    2003 vaaleissa oli muutama kokoomuksen tunnustelu porvarihallituksen suuntaan, mutta keskusta ampui ne kaikki alas. TV-haastatteluissa toimittajat eivät koskaan saaneet Jäätteenmäeltä muuta vastausta porvarihallituksen mahdollisuuteen kuin tämän "mitään hallituspohjaa ei ole ennalta poissuljettu".

    Vaalit voitettuaan Jäätteenmäki aloitti heti kahdenväliset neuvottelut SDP:n kanssa ja piti Lipposen kanssa yhteisen tiedotustilaisuuden siitä, etä keskusta ja sdp aikovat "vakavalla mielellä" selvittää miten hallitus olisi muodostettavissa "vaalivoittajien varaan".

    Tämä tapahtui 3-4 päivää ennen kuin eduskunta edes oli käsittelemässä ja nimittämässä hallitustunnustelijaa, joten Jäätteenmäen punamultainto ajoi kylmästi ohi eduskunnalle kuuluvan päätösprosessin.

    Tässä sinulle, Oiva, toinen puoli historiikkia porvarihallituksen käyttämättömistä mahdollisuuksista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohdittavaksi kirjoitti:

Mistä mahtaisi johtua teidän keskustalaisten mielestä, ettei keskusta ole koskaah halunnut muodostaa hallitusta kokoomuksen kanssa.

Varmuuden vuoksi sanon, että olen moneen kertaan kuullut ne vastaukset, joissa kokoomusta syytetään erilaisista asioista, mutta niitä vastauksia en ole juurikaan kuullut, jossa aihetta käsitellään nimenomaan keskustan kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu