19-vuotiaana seurustelin erään ikäiseni pojan kanssa, jolla oli nuoret vanhemmat (tuolloin alle 4-kymppisiä).
pojan isä työskenteli tuossa vaiheessa vakuutusyhtiössä "pikkupomona" johon oli edennyt, hämmästyttävää kyllä, jotain kautta ravintolan järjestyksenvalvojan hommasta. tämä mies ryyppäsi joka ilta (arkenakin), vaikkakin huolehti työnsä (kai) kunnialla. pojan äiti puolestaan toimi jonkin myllyn sihteerinä (oma äitini sattui kerran toimimaan kouluttajana eräässä tilaisuudessa, jossa tämä poikaystäväni äiti oli lisäopiskelunsa vuoksi) ja ryyppäsi myös käytännössä joka ilta.
nämä nuoret vanhemmat eivät oleet vielä kouluttautuneet saadessaan lapsia, mutta tekivät sen myöhemmin/etenivät työelämässä pikkuhiljaa mutkien kautta.
lasten syntyessä perhe oli elänyt pääasiassa tukien varassa ja miehen palkan turvin. molemmat lapset (tytär 2 vuotta nuorempi tuolloista poikaystävääni) olivat hyvin pienestä joutuneet huolehtimaan itse itsestään ja isoveli pikkusiskosta. tämä lasten omatoimisuus oli jossain määrin hyvästä (osasivat selvitä monista käytännön asioista itsenäisesti), mutta koska kodista puuttuivat rajat, kumpikin lapsi aloitti tupakoinnin ala-aste-iässä ja alkoholinköyttö tuli kuvaan samoihin aikoihin. molemmat aloittivat myös seksielämänsä nuorena (13-14-vuotias on mielestäni nuori). lapsista tuli "aikuisia" liian varhain, mutta ei kuitenkaan henkisesti. he saivat aikuisen vapautta, mutta eivät vastuuta. tuosta vastuusta nämä kaksi eivät olleet vielä täysi-ikään mennessä juuri oppineet tuon taivaallista, koska varhaislapsuudessa kotona ei juuri ollut ollut esimerkkiä.
kun täällä puhutaan vanhempien henkisestä kypsyydestä auttanee seuraava ymmärtämään, mitä on, kun se puuttuu. asuin poikaystäväni äidin kanssa (vanhemmat eronneet) samassa talossa, viereisessä rapussa(asuin tuossa vaiheessa jo omillani) ja olimme melko paljon tekemisissä. poikaystäväni sisar oli vasta 16-vuotias ja tarvitsi silloin tällöin kyyditystä. minä tarjouduin välillä kuskailemaan saadessani köyttöön näiden äidin auton. olin kerran menossa iltatyöhön (kävin lukiota, mutta ansaitakseni oman elantoni työskentelin iltasiivoojana), kun satoi. poikaystäväni pikkusisko tarvitsi kyytiä keskustaan ja tämän äiti lupasi auton tuota kyytiä varten yhdellä ehdolla. minun olisi ennen töihin menoani kuljetettava hänet itsensä vieeiseen kaupunkiin, jotta tämä saisi käydä soittamassa jonkun miehen ovikelloa sanoakseen vain "haista vittu!". pidin tuota äärettömän naiivina käytöksenä ja kieltäydyin. poikaystäväni äiti ilmoitti minulle:"jaa, no et saa enää koskaan lainata autoa" (enpä ollut koskaan omiin mneoihini tämän autoa lainannutkaan, vaan ainoastaan kyyditäkseni tämän tytärtä).
poikaystäväni isän "aikuisuutta" puolestaan osittavat seuraavat asiat. oli eräs suuri kesätapahtuma paikkakunnallamme, jossa olin työskennellyt muutamana kesänä ja jossa myös vanhempani olivat mukana, äitini työnsä puolesta ja isäni pikkusiskoni urheiluseuran merkeissä. olin saanut ilmaisliput (2kpl) omasta panoksestani kyseisessä tapahtumassa ja olimme poikaystäväni kanssa "alueella". törmäsimme poikaystäväni isään, joka ylväästi esitteli meille vip-passiaan (jota jostain syystä kuitenkaan ei pitänyt kaulassaan, vaan povitaskussa). tunnistin passin oitis viimvuotiseksi :). en viitsinyt asiasta sanoa ja saattaa miestä noloon tilanteeseen. sen sijaan ihmettelin itsekseni millainen mies valehtelee omalle lapselleen saadakseen sitä kautta auktoriteettiä. tulin siihen tulokseen, että kyseessä on mies, joka ei ole elämässään voinut päteä koskaan muuten, kuin isänä lapsilleen.
suhteemme päätyttyä poikaystäväni muutti toiselle paikkakunnalle työn perässä. tämän työsuhteet kuitenkin katkeilivat, koska tämä yksinkertaisesti jätti menemättä aamulla työpaikalle (ei jaksanut herätä, jos oli edellisen illan ollut juhlimassa). tämä löysi uusia työpaikkoja rakennusalalta, mutta jopa minulle kuulumisia vaihtaessamme kertoili, miten ei jaksanut paiksia koko päivää, vaan asensi vesiputkia ja viemäristöjä valmistuviin kerrostaloihin siten, että työ näytti päällisin puolin tehdyltä. tämä kertoo siitä, että vielä 2-kymppisenä tuo poika ei tiennyt mitään vastuusta.
tytön työsuhteiden kanssa on ollut vähän sama juttu. tämä kirjoittaa edelleen "viralliset" työhakemukset kuulakärkikynällä ruutupaperille ja uskon sen olevan syy, miksi tämä päätyy aina vain pimeisiin työsuhteisiin (kaatamaan kaljaa räkälöihin).
noin 3,5 vuotta sitten tuo entinen poikaystäväni tapasi tytön, jolla sattui olemaan sama sukunimi,kuin tällä itsellään. poika soitti minulle kysyäkseen, miten näiden tulee laittaa nimi yhteisen kodin postilaatikkoon (yhden kerran, vai kaksi kertaa sama nimi). olin tälle tavallaan se aikuinen ihminen, johon tämä turvautui. tämä ei soittanut vanhemmilleen, koska todennäköisesti epäili näiden kykyä osata kertoa oikea vastaus (niille, joita tuo oikea ratkaisu jäi vaivaamaan: sukunimi kirjoitetaan vain yhden kerran, vaikka pari ei olekaan naimisissa :)).
poika/mies on pysynyt yhdessä samaisen tytön kanssa tuosta asti. syrjähyppyjä (tytön tietämättä) on tapahtunut, mutta pari elää tiiviisti yhdessä ja tulee toimeen täysin omillaan. lapsikin heille syntyy ensi kuussa :).
kirjoitukseni idea siis oli se, että selviytyminen on mahdollista. jos kuitenkin vanhempien oma nuorus on lasten vuoksi jäänyt nuorena elämättä, kasvavat lapset ja vanhemmat aikuisiksi suunnilleen samaan aikaan. tämän hetkistä tilannetta kun katsoo, ovat nuo lapset joutuneet oppimaan elämää kantapään kautta (sehän on kuitenkin tehokkain keino oppia), kun eivät ole omilta vanhemmiltaan saaneet riittävää evästystä ja näiden vanhempienkin kasvuprosessi on vielä ollut kesken.
huom. tämä oli vain yksittäinen tarina (tosi-), enkä suinkaan tarkoita kirjoituksellani väittää, että kaikilla menisi näin. juttu vain tuli eleen tuota vanhempien henkistä kypsyyttä pohtiessani.
pojan isä työskenteli tuossa vaiheessa vakuutusyhtiössä "pikkupomona" johon oli edennyt, hämmästyttävää kyllä, jotain kautta ravintolan järjestyksenvalvojan hommasta. tämä mies ryyppäsi joka ilta (arkenakin), vaikkakin huolehti työnsä (kai) kunnialla. pojan äiti puolestaan toimi jonkin myllyn sihteerinä (oma äitini sattui kerran toimimaan kouluttajana eräässä tilaisuudessa, jossa tämä poikaystäväni äiti oli lisäopiskelunsa vuoksi) ja ryyppäsi myös käytännössä joka ilta.
nämä nuoret vanhemmat eivät oleet vielä kouluttautuneet saadessaan lapsia, mutta tekivät sen myöhemmin/etenivät työelämässä pikkuhiljaa mutkien kautta.
lasten syntyessä perhe oli elänyt pääasiassa tukien varassa ja miehen palkan turvin. molemmat lapset (tytär 2 vuotta nuorempi tuolloista poikaystävääni) olivat hyvin pienestä joutuneet huolehtimaan itse itsestään ja isoveli pikkusiskosta. tämä lasten omatoimisuus oli jossain määrin hyvästä (osasivat selvitä monista käytännön asioista itsenäisesti), mutta koska kodista puuttuivat rajat, kumpikin lapsi aloitti tupakoinnin ala-aste-iässä ja alkoholinköyttö tuli kuvaan samoihin aikoihin. molemmat aloittivat myös seksielämänsä nuorena (13-14-vuotias on mielestäni nuori). lapsista tuli "aikuisia" liian varhain, mutta ei kuitenkaan henkisesti. he saivat aikuisen vapautta, mutta eivät vastuuta. tuosta vastuusta nämä kaksi eivät olleet vielä täysi-ikään mennessä juuri oppineet tuon taivaallista, koska varhaislapsuudessa kotona ei juuri ollut ollut esimerkkiä.
kun täällä puhutaan vanhempien henkisestä kypsyydestä auttanee seuraava ymmärtämään, mitä on, kun se puuttuu. asuin poikaystäväni äidin kanssa (vanhemmat eronneet) samassa talossa, viereisessä rapussa(asuin tuossa vaiheessa jo omillani) ja olimme melko paljon tekemisissä. poikaystäväni sisar oli vasta 16-vuotias ja tarvitsi silloin tällöin kyyditystä. minä tarjouduin välillä kuskailemaan saadessani köyttöön näiden äidin auton. olin kerran menossa iltatyöhön (kävin lukiota, mutta ansaitakseni oman elantoni työskentelin iltasiivoojana), kun satoi. poikaystäväni pikkusisko tarvitsi kyytiä keskustaan ja tämän äiti lupasi auton tuota kyytiä varten yhdellä ehdolla. minun olisi ennen töihin menoani kuljetettava hänet itsensä vieeiseen kaupunkiin, jotta tämä saisi käydä soittamassa jonkun miehen ovikelloa sanoakseen vain "haista vittu!". pidin tuota äärettömän naiivina käytöksenä ja kieltäydyin. poikaystäväni äiti ilmoitti minulle:"jaa, no et saa enää koskaan lainata autoa" (enpä ollut koskaan omiin mneoihini tämän autoa lainannutkaan, vaan ainoastaan kyyditäkseni tämän tytärtä).
poikaystäväni isän "aikuisuutta" puolestaan osittavat seuraavat asiat. oli eräs suuri kesätapahtuma paikkakunnallamme, jossa olin työskennellyt muutamana kesänä ja jossa myös vanhempani olivat mukana, äitini työnsä puolesta ja isäni pikkusiskoni urheiluseuran merkeissä. olin saanut ilmaisliput (2kpl) omasta panoksestani kyseisessä tapahtumassa ja olimme poikaystäväni kanssa "alueella". törmäsimme poikaystäväni isään, joka ylväästi esitteli meille vip-passiaan (jota jostain syystä kuitenkaan ei pitänyt kaulassaan, vaan povitaskussa). tunnistin passin oitis viimvuotiseksi :). en viitsinyt asiasta sanoa ja saattaa miestä noloon tilanteeseen. sen sijaan ihmettelin itsekseni millainen mies valehtelee omalle lapselleen saadakseen sitä kautta auktoriteettiä. tulin siihen tulokseen, että kyseessä on mies, joka ei ole elämässään voinut päteä koskaan muuten, kuin isänä lapsilleen.
suhteemme päätyttyä poikaystäväni muutti toiselle paikkakunnalle työn perässä. tämän työsuhteet kuitenkin katkeilivat, koska tämä yksinkertaisesti jätti menemättä aamulla työpaikalle (ei jaksanut herätä, jos oli edellisen illan ollut juhlimassa). tämä löysi uusia työpaikkoja rakennusalalta, mutta jopa minulle kuulumisia vaihtaessamme kertoili, miten ei jaksanut paiksia koko päivää, vaan asensi vesiputkia ja viemäristöjä valmistuviin kerrostaloihin siten, että työ näytti päällisin puolin tehdyltä. tämä kertoo siitä, että vielä 2-kymppisenä tuo poika ei tiennyt mitään vastuusta.
tytön työsuhteiden kanssa on ollut vähän sama juttu. tämä kirjoittaa edelleen "viralliset" työhakemukset kuulakärkikynällä ruutupaperille ja uskon sen olevan syy, miksi tämä päätyy aina vain pimeisiin työsuhteisiin (kaatamaan kaljaa räkälöihin).
noin 3,5 vuotta sitten tuo entinen poikaystäväni tapasi tytön, jolla sattui olemaan sama sukunimi,kuin tällä itsellään. poika soitti minulle kysyäkseen, miten näiden tulee laittaa nimi yhteisen kodin postilaatikkoon (yhden kerran, vai kaksi kertaa sama nimi). olin tälle tavallaan se aikuinen ihminen, johon tämä turvautui. tämä ei soittanut vanhemmilleen, koska todennäköisesti epäili näiden kykyä osata kertoa oikea vastaus (niille, joita tuo oikea ratkaisu jäi vaivaamaan: sukunimi kirjoitetaan vain yhden kerran, vaikka pari ei olekaan naimisissa :)).
poika/mies on pysynyt yhdessä samaisen tytön kanssa tuosta asti. syrjähyppyjä (tytön tietämättä) on tapahtunut, mutta pari elää tiiviisti yhdessä ja tulee toimeen täysin omillaan. lapsikin heille syntyy ensi kuussa :).
kirjoitukseni idea siis oli se, että selviytyminen on mahdollista. jos kuitenkin vanhempien oma nuorus on lasten vuoksi jäänyt nuorena elämättä, kasvavat lapset ja vanhemmat aikuisiksi suunnilleen samaan aikaan. tämän hetkistä tilannetta kun katsoo, ovat nuo lapset joutuneet oppimaan elämää kantapään kautta (sehän on kuitenkin tehokkain keino oppia), kun eivät ole omilta vanhemmiltaan saaneet riittävää evästystä ja näiden vanhempienkin kasvuprosessi on vielä ollut kesken.
huom. tämä oli vain yksittäinen tarina (tosi-), enkä suinkaan tarkoita kirjoituksellani väittää, että kaikilla menisi näin. juttu vain tuli eleen tuota vanhempien henkistä kypsyyttä pohtiessani.
Vastaukset 3
Vanhimmat
aikaa jauhaa noita juttujasi??
missä muillakin :), eikä ole vielä lapsiakaan, joten hyvinhän päivässä ehtii hetken konetta naputella.
Kylläpäs sväytti tämä kirjotus joo....tiedän itse tuollaisia vanhempia paljon.ja kerron myös teille että en olisi itsekkään ollut vielä valmis äidiksi mutta pakkohan se on kun maailmassa tyttöni jo on.edelleen bailaan ja pidän hauskaa ja holehdin paljon ulkonäöstäni niinkuin normaalisti.koitan kummiskin samalla elää nuoruuttani vaikkakin olen äiti.ja hyvä nii n.