Vanhanen toivoo

Vanhanen aina toivoo lakon uhkaessa, että "sopimusosapuolet löytäisivät ratkaisun ja työtaistelulta vältyttäisiin". Voiko mitään turhempaa puhetta olla? Vanhanen on koko pääministeriytensä ajan ollut surullisen koominen hahmo kahdessa "johtamassaan" hallituksessa. Nämä "toivotaan toivotaan"-nollapuheet tuovat silti tuohon maineeseen vielä pienen lisän.
872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • Musiikkiohjelma "kaikkien hyvien asioiden" puolesta. Vastenmielinen.

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    Musiikkiohjelma "kaikkien hyvien asioiden" puolesta. Vastenmielinen.

    Muistan vain sen, kun ne kaksi juontajaa seisoivat vierekkäin ja niistäkin vain sen Pian.
    Sillä oli hiukset korvien kohdalta käherretty kiehkuralle, joo.
    Ja sitten soitettiin musiikkia ja päivä oli sunnuntai.
    Abbaa ja muuta.
    Haasteita luettiin.
    Mutta mikä siinä oli vastenmielistä?

    Äänestä

  • Mää en muista mittää kirjoitti:

    Ja Armia ja Ilkka Lipsasta.

    http://www.youtube.com/watch?v=JLyIn_SrXnQ&feature=related

    Äänestä

  • Mää en muista mittää kirjoitti:

    Muistan vain sen, kun ne kaksi juontajaa seisoivat vierekkäin ja niistäkin vain sen Pian.
    Sillä oli hiukset korvien kohdalta käherretty kiehkuralle, joo.
    Ja sitten soitettiin musiikkia ja päivä oli sunnuntai.
    Abbaa ja muuta.
    Haasteita luettiin.
    Mutta mikä siinä oli vastenmielistä?

    Kaikenlainen vastuun siirtäminen rakenteilta vapaaehtoisille on pakoa vastuusta. Vapaaehtoinen hyväntekeväisyys tarkoittaa hyväntekijöiden vapautta valita hyväntekeväisyyden kohteensa. Jos verovähennyskelpoinen jenkkimalli yleistyy meilläkin, näemme jatkossa hyväntekeväisyysgaaloja verohuijareiden velkojen kuittaamiseksi julkkiskonserttien avulla. Vastenmielistä.

    Toivotaan toivotaan-ohjelma oli kiltti ja siisti. Kohteliaat ihmiset halusivat auttaa haasteiden kautta kulloisiakin kovaosaisia. Harmiton tylsä ja ongelmien ratkaisutarpeita vääristellyt ohjelma. Esim. Mirja Pyykkö sai paljon parempia ja aidompia rahoja realistisilla "vääryys-dokumenteillaan". Hyväntekeväisyyttä ei saisi Suomessa koskaan päästää verovähennyskelpoisiksi.

    AKT:n puheenjohtaja Timo Räty on sankari minun makuuni. Hän ei joukkoineen alistu ikiaikaiseen "Ei nyt"-puheeseen sopimuskausien umpeutuessa. Räty haluaa ajaa joukkojensa elintason kohotusta tai ylläpitämistä ihan oikeasti, eikä vain juhlapuheissa. Suomalainen vähäväkinen yhteiskunta ei olisi näin vauras ja vieläkin muodoltaan näin tasa-arvoinen, jos työväki aina olisi uskonut "Ei nyt"-puheisiin. Tyhjän saa pyytämättäkin. Kuljetusalan palkkasopimus on huono työläisten kannalta, mutta ainakin haluttiin yrittää. Yleinen mielipide on nyt saatu niin alistuneeksi ja kyyniseksi, että massat on helppo saada toinen toisensa kurkkuun.

    Ps. AKT ja Räty edustavat rakenteita.

    Ainakin sinulla on mielipiteitä, joihin et sotke sairasta suunsoittoa.
    Minä toivon parasta.

    http://www.youtube.com/watch?v=qubVo6cHAWw

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ironcurtain kirjoitti:

Vanhanen aina toivoo lakon uhkaessa, että "sopimusosapuolet löytäisivät ratkaisun ja työtaistelulta vältyttäisiin". Voiko mitään turhempaa puhetta olla? Vanhanen on koko pääministeriytensä ajan ollut surullisen koominen hahmo kahdessa "johtamassaan" hallituksessa. Nämä "toivotaan toivotaan"-nollapuheet tuovat silti tuohon maineeseen vielä pienen lisän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu