LEX YLE

Kun kuuntelin aamuteeveetä ja KOKOOMUKSEN KIMMO SASIA ( lue kimmo susi, syö omia kansalaisia ).
Mieleeni tuli AUTOKATSASTUKSEN MYYNTI että muita vastaavia myyntejä. Nythän SASILLA on tarkoitus kerätä rahaa vain monikansallisille sijoittajille, kuten DIKITALLE.

Nythän kaikki TV-lupamaksut menee lyhentämättömänä monopoliyhtiö Dikitalle, ja SUSI haluaa että kaikki parhaat ohjelmat siirretään kaupallisille yhtiöille kansalaisten lypsämiseen.

Mutta ilmeisesti Susi haluaa että STRÖMSÖÖTÄ voisi katsella edelleen 200 eken mediamaksulla, mutta parhaat urheiluohjelmat siirretään kaupallisille tv-kanaville. ( onkohan PIENELLÄ PAHALLA SUDELLA yhtiöiden osakkeita ) Tälläinen pieni 5 miljoonan populaatio ei kykene pitään näin montaa kaupallista kanavaa yllä, fyrkat ei yksinkertaisesti riitä.
Joten epäilen että SUSI ja kokoomuspuolue suunnitelee jotain kansan kusetusta fyrkkien keräämiseen mainospuolelle.

Tätä kaikkea tukee jo NOKIALTA siirretty TROIJAN HEVONEN YLEEN. Nokian puhelinpisnes on ollut jo jonkin aikaa hiipumaa päin. Tätä todisti jo viimeinen tilinpäätös, Osakkeenomistajille kerätyt osingot tulivat irtisanottujen kukkarosta, ei puhelinmyynnistä.

Tässä on NOKIALLA hyvä pelikenttä hakea uutta sisältöpalvelua YLESSÄ, voidaan tehdä kokeiluja mobiilin kuvan siirrossa, että kun tulee 4 g käyttöön ja YLE- maksaa kaikki kokeilut. Tämän parempaaha laboratoriota ei voi saada.

Sitte kun kokeilut on tehty ja katsottu mitä kansa ostaa, YLE työnnrtään sivuun ja NOKIA rupeaa rahastaan näillä sisältöpalveluilla.
Tiesitkö muuten että DIKITAALINEN PUHELINKESKUS ON VALTION VAROILLA KEHITTÄNYT ENTINEN POSTI-TELE , eli kansan verorahoilla.
Se vain myydä lipsautettiin NOKIALLE pilkkahintaan, muistaakseni 400-600 Miljoonaa MARKKAA.

Se että tälläistä tapahtuu KONNIEN KONNA ON ESKO AHO ja keskustapuolue. Aho jakoi SITRASTA hövelisti NOKIALLE kehitysavustuksia, jolloin Nokialla oli varaa jakaa ruhtinaallisia optioita omistajilleen.
Koska sen ei tarvinnut osallistua maksumiehenä yrityksen puhelinkehitykseen.

Tästähän AHO on palkittu NOKIASSA hyvällä työpaikalla, mutta mikä räikeintä.
SITRAHAN sai uuden johtajan, mites muuten kuin NOKIASTA.

MUTTA NIINHÄN SAI YLEKIN, kyllä kansalla on mietittävää ketä seuraavaksi äänestää. Pelkään pahoin että muutosta ei tule, ja koko potti menee reisille.


SE MITÄ SITRA nytten tekee, eli yksityistää SUOMEN terveydenhoitoa monikansallisille sijoitusyhtiöille on aivan käsittämätöntä.

EN ole paljonmainostettujen vihasivuja käynyt lukemassa, mutta tv-stä sain sen kuvan että siellä on aivan vääriä henkilöitä ( ASTRIID pieniä on silakat joulukaloiks ) hiljaisissavesissä se isokonna pyörii.
PITÄKÄÄ KATAISTA ja EK-ta silmällä sillä siällä ne duunarin selkänahat huutokaupataan, kuin 20 luvulla onha KOKOOMUS TYÖVÄENPUOLUE niinkuin se itseänsä mainostaa.
5115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yle tervehdyttetävä.
Poliittiset demutoimittaja pihalle ja urheiluhöppä maksullisille. Maksu sataseen.

Äänestä

Tuli aina SDP ropakantaa.
Se nyt vähemmällä tulevaisuudessa.
Se jäsenkirja väki ulos.

Mediamaksun isä oli Junger (sdp)

Äänestä
  • Kyllä kloppipoikien ja vähäälysten kannattaa pitää ajatuksensa ominaa, ettei munaa koko ikäluokkaa.
    Koira ja kissakin on viisaampi, kun se näkee peilistä kuvansa. Se katsoo peilintaakse mitä on odotettavissa jos otellaan. Vähäälyset ei ymmärrä sopimusten tai johtajavalintojen taakse, Mikä on perimmäinen tarkoitus 5-10 vuoden sisään.Se että olisin demu on suorastaan loukkaus liikkuvaa äänestäjää kohtaan.

    Voin sanoa että keskusta, ruottalaiset jakristilliset on ainoita puolueita joita en ole äänestänyt. Mukaan lukien markinaaliryhmät. En kadu että äänestin Ilaskivee presitentiksi, sillä ajatukseni Marasta oli täysin oikea. Loppupeleissähän se paljastui EK- n juoksupojaksi maailmalla, ja palkittiin ruhtinaallisilla osake ja optionipulla. En kiistä hänen sovittelutaitojaan, vaikka koko YK järjestelmä on korruptio ja rosvojen suurin pesäpaikka. Mara olis saanut pysyä lestissään, eikä lähteä sivukeikalle. Joka hänelle nätisti sdp-n taholta ilmoitettiin.


    Mutta sitä pyydän nöydästi kansalta anteeksi, että olen kerran äänestänyt PAAVO LIPPOSTA. Ymmärrän myös sen etten saa, sillä se oli elämäni pahin haidahdus tähänmennessä.

    Nythän media yrittää saada minut tekemään vielä pahenman mokan, kuin LIPPOSEN äänestäminen.

    Sehän vaatii lööpeissään SAULI NIINISTÖÄ presitentiksi, vanhaa LIPPOSEN aisaparia.
    Olen läksyni oppinut en tule äänestämään SAULIA presitentiksi, vaikka ruottalaisten ASTRIID ennen kuin SALE. Sevverran olen kaivanut SALEN vanhoja lausuntoja ja mielipiteitää takavuosilta että kyllä kylmää, että tälläiset on tän demarin??? mielipiteet. Lykka Til.

    Äänestä

juttua pikkupojasta, joka veisteli puupalikkaa. Kun isä kysyi mikä siitä tulee, vastasi poika: Tästä tulee kuppi, josta minä annan sinulle ruuan sitten kun olet vanha ja kätesi tärisee, niin kuin sinä teet omalle isällesi.

Äänestä
  • Lindeen haluaa ylen pois markkinoilta jotta kaupallisetkanavat pääsee rahastaan kansalaisia. Jos mediamaksu tulee niin se pitää säätää kaikille jotka on valtionverotuksen piirissä. Voisi sanoa että kellä on silmät ja korvat, nauttii näin ylen monipuolisesta tarjonnasta.

    Omasta mielestäni mediamaksu ei rasita ketään, jos se säädetään koskemaan vain 15 tuhatta tai enemmän ansaitseville vauvasta vaariin, muussatapauksessa se on epäoikeudenmukainen vero.

    Sillä silloin moni mökinmummo ja vaari kuolee tämän veron serauksena, koska rahat ei riitä nytkän ruokaan saati vielä lääkkeisiin. Luulis muiden puolueiden ottavan enemmän kantaa tähän, kuin näiden kolmen suurimman ja ruottalaisten. Sillä lasken nämä puolueet porvaripuolueiksi, BUSSIN sanoihin veroten ne on PAHAN-AKSELI joka köyhänkansanosan verta imee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


BURJAN kirjoitti:

Kun kuuntelin aamuteeveetä ja KOKOOMUKSEN KIMMO SASIA ( lue kimmo susi, syö omia kansalaisia ).
Mieleeni tuli AUTOKATSASTUKSEN MYYNTI että muita vastaavia myyntejä. Nythän SASILLA on tarkoitus kerätä rahaa vain monikansallisille sijoittajille, kuten DIKITALLE.

Nythän kaikki TV-lupamaksut menee lyhentämättömänä monopoliyhtiö Dikitalle, ja SUSI haluaa että kaikki parhaat ohjelmat siirretään kaupallisille yhtiöille kansalaisten lypsämiseen.

Mutta ilmeisesti Susi haluaa että STRÖMSÖÖTÄ voisi katsella edelleen 200 eken mediamaksulla, mutta parhaat urheiluohjelmat siirretään kaupallisille tv-kanaville. ( onkohan PIENELLÄ PAHALLA SUDELLA yhtiöiden osakkeita ) Tälläinen pieni 5 miljoonan populaatio ei kykene pitään näin montaa kaupallista kanavaa yllä, fyrkat ei yksinkertaisesti riitä.
Joten epäilen että SUSI ja kokoomuspuolue suunnitelee jotain kansan kusetusta fyrkkien keräämiseen mainospuolelle.

Tätä kaikkea tukee jo NOKIALTA siirretty TROIJAN HEVONEN YLEEN. Nokian puhelinpisnes on ollut jo jonkin aikaa hiipumaa päin. Tätä todisti jo viimeinen tilinpäätös, Osakkeenomistajille kerätyt osingot tulivat irtisanottujen kukkarosta, ei puhelinmyynnistä.

Tässä on NOKIALLA hyvä pelikenttä hakea uutta sisältöpalvelua YLESSÄ, voidaan tehdä kokeiluja mobiilin kuvan siirrossa, että kun tulee 4 g käyttöön ja YLE- maksaa kaikki kokeilut. Tämän parempaaha laboratoriota ei voi saada.

Sitte kun kokeilut on tehty ja katsottu mitä kansa ostaa, YLE työnnrtään sivuun ja NOKIA rupeaa rahastaan näillä sisältöpalveluilla.
Tiesitkö muuten että DIKITAALINEN PUHELINKESKUS ON VALTION VAROILLA KEHITTÄNYT ENTINEN POSTI-TELE , eli kansan verorahoilla.
Se vain myydä lipsautettiin NOKIALLE pilkkahintaan, muistaakseni 400-600 Miljoonaa MARKKAA.

Se että tälläistä tapahtuu KONNIEN KONNA ON ESKO AHO ja keskustapuolue. Aho jakoi SITRASTA hövelisti NOKIALLE kehitysavustuksia, jolloin Nokialla oli varaa jakaa ruhtinaallisia optioita omistajilleen.
Koska sen ei tarvinnut osallistua maksumiehenä yrityksen puhelinkehitykseen.

Tästähän AHO on palkittu NOKIASSA hyvällä työpaikalla, mutta mikä räikeintä.
SITRAHAN sai uuden johtajan, mites muuten kuin NOKIASTA.

MUTTA NIINHÄN SAI YLEKIN, kyllä kansalla on mietittävää ketä seuraavaksi äänestää. Pelkään pahoin että muutosta ei tule, ja koko potti menee reisille.


SE MITÄ SITRA nytten tekee, eli yksityistää SUOMEN terveydenhoitoa monikansallisille sijoitusyhtiöille on aivan käsittämätöntä.

EN ole paljonmainostettujen vihasivuja käynyt lukemassa, mutta tv-stä sain sen kuvan että siellä on aivan vääriä henkilöitä ( ASTRIID pieniä on silakat joulukaloiks ) hiljaisissavesissä se isokonna pyörii.
PITÄKÄÄ KATAISTA ja EK-ta silmällä sillä siällä ne duunarin selkänahat huutokaupataan, kuin 20 luvulla onha KOKOOMUS TYÖVÄENPUOLUE niinkuin se itseänsä mainostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu