Moi. Olen 22-vuotias nuorinainen.
Olen kärsinyt paniikkikohtauksista ja ahdistuneisuudesta 8vuotta.
Olin 15v kun poltin pilveä noin 1/2 vuoden ajan. Viimeisen kerran kun poltin niin vedin "överit" , siitä tuli aivan hirveä olo...luulin kuolevani. Sain siis silloin ensimmäisen paniikkikohtaukseni. En tiedä olisiko minulle voinut tulla pilvestä jonkin asteinen psykoosi, koska minulla oli monta kuukautta epätodellinen olo ja pelkäsin kaikkea mahdollista. Koulustakin olin poissa pari kuukautta. Nyt olen saanut paniikkikohtaukset jollakin tavalla hallintaani.
Pelkään hirvittävästi yksinoloa. Ennen en pystynyt olemaan kotona yötä yksin. Sen nykyään uskallan tehdä :) Mutta pelkään vieläkin paljon yksin kävelemistä (varsinkin illalla). Se on ärsyttävää kun en uskalla vaikka baari-illan jälkeen kävellä bussipysäkille vaan minun on mentävä taxilla. En uskalla kävellä kauppaan yksin (joka on alle 1km päässä). Pelkään että saan jonkun sydänkohtauksen tai pyörryn ja kukaan ei huomaa minua maassa tai luulee että oon kännis sammunu siihen ja ei auta. En tiedä johtuvatko hengitys vaikeutenikin paniikki ja ahdistuneisuushäiriööni. Olen hoikka, mutta minulla ei ole hirveän hyvä kunto. Hengästyn nykyään todella helposti, joskus jopa puhuessa on pidettävä taukoa, koska hengästyttää. Välillä muutenkin on tarve hengittää syvään, koska tuntuu etten saisi happea muuten kunnolla. Saan myös joskus jonkinlaisia rytmihäiriöitä. Sydän tuntuu jotenkin muljahtavan ja sen jälkeen tuntuisi kun se ei löisi ollenkaan. Voisiko nämäkin johtua paniikkikohtauksista?
Olen yrittänyt etsiä ihmistä jolla tulisi paniikkikohtauksia samankaltaisissa tilanteissa kuin minulla. Mutta useimmat pelkäävät sosiaalisia- ja julkisia tilanteita toisin kuin minä. Olisi kiva jos joku jolla olisi tai olisi ollut samankaltaisia "häiriöitä" kertoisi omista kokemuksistaan Ja muutenkin joku viisas tietäjä kertoisi paniikki ja ahdistushäiriöistä. Ja jos joku tietää mistä sais vertaistukea niin kirjoittakaa.
Olen vähän huono kirjottaan, toivottavasti joku tajuaa mitä tässä kirjoittelin.
Olen kärsinyt paniikkikohtauksista ja ahdistuneisuudesta 8vuotta.
Olin 15v kun poltin pilveä noin 1/2 vuoden ajan. Viimeisen kerran kun poltin niin vedin "överit" , siitä tuli aivan hirveä olo...luulin kuolevani. Sain siis silloin ensimmäisen paniikkikohtaukseni. En tiedä olisiko minulle voinut tulla pilvestä jonkin asteinen psykoosi, koska minulla oli monta kuukautta epätodellinen olo ja pelkäsin kaikkea mahdollista. Koulustakin olin poissa pari kuukautta. Nyt olen saanut paniikkikohtaukset jollakin tavalla hallintaani.
Pelkään hirvittävästi yksinoloa. Ennen en pystynyt olemaan kotona yötä yksin. Sen nykyään uskallan tehdä :) Mutta pelkään vieläkin paljon yksin kävelemistä (varsinkin illalla). Se on ärsyttävää kun en uskalla vaikka baari-illan jälkeen kävellä bussipysäkille vaan minun on mentävä taxilla. En uskalla kävellä kauppaan yksin (joka on alle 1km päässä). Pelkään että saan jonkun sydänkohtauksen tai pyörryn ja kukaan ei huomaa minua maassa tai luulee että oon kännis sammunu siihen ja ei auta. En tiedä johtuvatko hengitys vaikeutenikin paniikki ja ahdistuneisuushäiriööni. Olen hoikka, mutta minulla ei ole hirveän hyvä kunto. Hengästyn nykyään todella helposti, joskus jopa puhuessa on pidettävä taukoa, koska hengästyttää. Välillä muutenkin on tarve hengittää syvään, koska tuntuu etten saisi happea muuten kunnolla. Saan myös joskus jonkinlaisia rytmihäiriöitä. Sydän tuntuu jotenkin muljahtavan ja sen jälkeen tuntuisi kun se ei löisi ollenkaan. Voisiko nämäkin johtua paniikkikohtauksista?
Olen yrittänyt etsiä ihmistä jolla tulisi paniikkikohtauksia samankaltaisissa tilanteissa kuin minulla. Mutta useimmat pelkäävät sosiaalisia- ja julkisia tilanteita toisin kuin minä. Olisi kiva jos joku jolla olisi tai olisi ollut samankaltaisia "häiriöitä" kertoisi omista kokemuksistaan Ja muutenkin joku viisas tietäjä kertoisi paniikki ja ahdistushäiriöistä. Ja jos joku tietää mistä sais vertaistukea niin kirjoittakaa.
Olen vähän huono kirjottaan, toivottavasti joku tajuaa mitä tässä kirjoittelin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
seuraavana hetkenä, seuraavana päivänä,
en voi muuttaa sitä pelkäämällä.
Odotan sitä täydellisellä sielunrauhalla
mielessäni kuin meren tyyneys.
Tuska ja pelko estävät kehityksemme.
Pelon ja tuskan aallot torjuvat sen,
mitä sieluihimme on tulossa tulevaisuudesta.
Luota siihen, mitä sanotaan
tapahtumien jumalalliseksi viisaudeksi
varmana siitä, että sen mitä tapahtuu
täytyy tapahtua
ja sen vaikutukset johonkin suuntaan
tulevat olemaan hyvät.
Tämä tunnelma sanoissa, tunteissa, ajatuksissa,
on luottamuksen tunnelma,
jonka tulisi muuttua rukoukseksi
elää pelkästään luottamuksesta
ilman minkäänlaista varmuutta olemassaolossa,
luottamuksesta aina läsnäolevaan
henkisen maailman apuun.
Muulla tavoin ei tällä hetkellä todellakaan
voi elää jottei rohkeus pettäisi.
Aamen.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8818315/flat
ei toi paniikkii oo .
mee lääkäriin ja vaadi sydän ja keuhkot tutkittavaksi
hengästyminen ja hengitysvaikeudet johtuvat ilmeisesti keuhkoista.
En minäkä uskalla olla yksin. Pelkään kaikkee, paniikkihäiriö on ollu nyt 4 vuotta karmivana. Muljahduksia on myös, ja välillä sydän hakkaa aivan hitosti. Ja toki pelkään sydäriä. Tälläkin hetkellä :/ Mullaki on hengästymistä ja ahdistusta. Monilla se kuuluu paniikkihäiriöön... Ite pääsin sitten spirometriaan ja astmaa veikkaavat. Mutta henkee ahistaa kohtauksessakin...
Joo noi sydän oireet on kaikista kauheimpia. Minun pitäisi alkaa harrastaan jotain liikuntaa, että kunto nousis. Se on kuulemma tärkeetä että paniikkikohtauksista kärsivällä ihmisellä olisi hyvä kunto. Ei sit hengästyis nopeeta, mistä mulla saattaa aina tulla paniikkikohtaus, kun sydän alkaa hakkaan hengästymisestä.
Mulla on samaa. Yksin on vaikea olla ja tehdä asioita. En siis pelkää ihmisvilinää tai kapakoita tai muita sellaisia sosiaalisia tilanteita kunhan vaan voin olla tuttujen ihmisten kanssa niissä, mutta pelkään mennä lähikauppaan yksin. Ja syy on juuri se, että entä jos alkaakin pyörryttää tms. Ainakaan vuoteen en ole ollut yötä yksin kotona. Aina kun miehellä on työmatka, majoitan itseni äitini luo siksi ajaksi. Päivät pärjään kyllä kotona, kun mies on töissä.
Yleensä ottaen tykkään olla yksin, mutta vain kotosalla. Kavereita olisi kiva nähdä (joskus niinkin ettei mies ole mukana), mutta tällä hetkellä esimerkiksi bussilla meno hirvittää. Tosin aion ottaa vähitellen härkää sarvista asian suhteen. Menee ne muutkin bussilla ilman että pyörtyy sinne kauhusta!
Sen jälkeen kun mummoni kuoli keuhkoahtaumatautiin olen myös saanut sellaisia kohtauksia, joissa tuntuu ettei henki kulje ja on vaikea hengittää. Esimerkiksi jos luentosalissa ei ole ikkunoita, alkaa pelottaa että mitäs jos happi loppuu tilasta ja joskus olen joutunut nostamaan sieltä sitten kytkintä nopeasti. Keuhkot on kuvattu muista syistä, eikä niissä pitäisi olla ongelmaa.
Joskus tuntuu, että pelottelen itseni hengiltä.
Mulla oli kans tosi kauan toi etten uskaltanut olla öitä yksin kotona. Kerran sit poliisit hakivat mieheni poliisivankilaan, koska mieheni ei ollut mennyt todistamaan. Jäin sitten yksin kotiin ihan kauhuissani. Hain kioskilta kaljaa ja vedin kotona kalsarikännit ja pystyin oleen yksin yötä :) Mut oli se suraava päivä niin kauhee että menin porukoille yöks. Ei toi alkoholi auta ku yhteen päivään ja seuraava päivä on si ihan kamalaa ku on viä krapula. Mut viime kesänä harjottelin kunnolla yksin oloa, koska oli niin valosaa yölläkin. Pikkuhiljaa se on aina helpompaa. Toki viäkin tulee kohtauksia yksin ollessani, mutta ei niin pahoja. Mua pelottaa viä hirveesti toiautolla ajaminen yksin...varsinkin iltasin. En pysty ajaan moottoritiellä tai missään mettäteillä, missä ei ole asutusta. Pelkään muutenkin olla esim. jossain mökillä, kun aina mietin ettei oo sairaalaa lähellä, jos tulee joku kohtaus tai jotain. Itse en myöskään syö lääkkeitä paniikkiin tai ahdistukseen, koska pelkään syödä mielialalääkkeitä ja pelkään että olen allerginen niille. Toi pelkojen kohtaaminen on minulle paras keino ja hengitysharjoitukset.
On kyl kivaa puhua täälä ihmiselle, jotka tietävät asiasta ja keillä itsellä on samoja ongelmia kun mulla. Ystävät ja mies ei näitä asioita tajua, koska heillä ei itsellä ole koskaan ollut tämmöistä.
Mä en kans halua olla öitä yksin, päivällä pystyn oleen ku äijä töissä. Autolla ajamista en halua edes ajatella, alotin 18vuotiaana autokoulun, jostain syystä lopetin... Nyt oon 23 ja alotin vuosi sitten taas, no se on viäkin kesken... Kokeilin taas jatkamista mut en kyllä käy niin kauan ku on tällänen olo. Pitkäaikaislääkitys pitäs alottaa, 4 vuotta oon jo venyttäny alottamista... Olo saattas hyvinki parantua mutta en uskalla alottaa. Pelkään sivuoireita ym. Nytkin on ihan outo olo, huippaa, epätodellinen olo... Väsyttää.. En tajua. Ihanku en ois edes hereillä... Ja sit pitäs viä lääkkeet alottaa jotka hetkellisesti saattaa pahentaa oloo... Argh.