Eu

Miksi Ipu oli ehdolla Eu-vaaleissa. Saisiko tähän kysymykseen virallisen vastauksen. Mitä olisitte tehneet jos olisitte päässyt Eu.hun, (se olisi ollut kyllä hyvin epätodennäköistä)
9137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miksi ei tule vastausta? Miksi olette ollenkaan missään vaaleissa ehdolla kun ei tähänkään kysymykseen tule vastausta?

Äänestä
  • Eipä kuuluu ketjun aloittajan kysymykseen vastausta. Kysymys on hyvä mutta pienen populistipuolueen (IPU) käännynnäisten aika ei riitä vastaamaan kysymykseen.
    Sotkevat mielluummin perussuomalaisten palstaa ja kritisoivat Soinia tämän EU-edustuksesta.
    Olisiko Itäsiiven kannattajien nokkamiehellä aikaakaan vastata kysymykseen.
    Tärkeintä on, että kahvipotti kiiltää. Pata pataa, tiko tikoo!!

    Äänestä

Europarlamentissa toimiminen sinänsä ei kiinnostanut IPUa. Euroedustajalla olisi ollut suuri välinearvo siinä työssä, jota teemme Suomen irrottamiseksi EU:sta. Emme halua olla mukana EU-järjestelmässä, mutta EU:n omaa vaalia oli mahdollista käyttää avuksi EU-jäsenyyden vastaisessa työssä. Olimme mukana vaalissa, jotta saisimme IPUlle näkyvyyttä, ja tavoitteemme mahdollisimman monen suomalaisen tietoon. Nythän näin on: IPUn tuntee useampi suomalainen kuin ennen eurovaalia.

On sanomattakin selvää, että europarlamentissa IPUn edustaja ei olisi kyennyt purkamaan EU:ta. Jos valinta olisi tapahtunut, edustajamme olisi käyttänyt asemaansa hyväksi, ja tuonut median kautta mahdollisimman vahvasti esille EU-jäsenyyden vahingollisuuden Suomelle.

Kansalaisten tietoisuus IPUsta olisi kasvanut merkittävästi ja tästä olisi ollut hyötyä kaikissa tulevissa kotimaan vaaleissa. Paitsi IPU:lle, niin erityisesti Suomen kansalle, joka ei saa riittävästi tietoa EU-jäsenyyden vaihtoehdoista siitä syystä, että IPU on ainoa EU-jäsenyyttä vastustava puolue Suomessa eikä se saa puoluetukea jolla tiedottaisi olemassaolostaan. Euroedustajan kautta olemassaolo olisi tullut selväksi.

IPU ei saanut euroedustajaa, mutta vaalityö tehtiin niin hyvin kuin puolueen resursseilla (ilman puoluetukea) oli mahdollista. Eurovaali oli käytännössä tiedotuskampanja. Käyty eurovaali on omalta osaltaan apuna tässä työssä, jolla teemme IPUsta eduskuntapuolueen 2011.

Tämä ei ole virallinen vastaus, vaan erään jäsenen käsitys.

Äänestä
  • Mutta Soini on Eu.ssa ja tuo esille Eu.n ongelmat. Hyvä perussuomalaiset, perussuomalaiset saavat suuren voiton ensi vaaleissa!

    Äänestä

  • v kirjoitti:

    Mutta Soini on Eu.ssa ja tuo esille Eu.n ongelmat. Hyvä perussuomalaiset, perussuomalaiset saavat suuren voiton ensi vaaleissa!

    Mutta vain etelä-Suomessa, jos ... Nyt kuitenkin persuihin otettiin riemusaatolla Halla-Aho, jonka myönteinen NATO ja EU-kanta tulee olemaan myös persujen kanta ja tämä tulee näkymään kehä kolmosen pohjoispuolisessa Suomen vaalipiireissä, sillä vastaisuus on suurin juuri näillä alueilla. Pohjois-Savo tulee olemaan IPU: lle mielenkiintoinen alue ja sitten nähdään, miten vaalikampanjointi toimi.

    Äänestä

  • v kirjoitti:

    Mutta Soini on Eu.ssa ja tuo esille Eu.n ongelmat. Hyvä perussuomalaiset, perussuomalaiset saavat suuren voiton ensi vaaleissa!

    eteläsuomesta tulee perusille kolme paikka tai enintään neljä ja se ei ole mikään vaalivoitto.
    Mutta kun Itsenäisyyspuolueelle tulee kaksinkertainen määrä paikkoja kuin perusille, niin se on jo erinomainen tulos, josta on hyvä jatkaa. Tietysti äänestäjät tarvitsevat oikean vaihtoehdon
    ja vain Itsenäisyyspuolue pystyy sen tarjoamaan. Nykyisten eduskuntapuolueiden saavutukset ovat olleet kaikkien nähtävillä. Niillä toimenpiteillä kansalaiset ovat ajettu todella huonoon jamaan.
    Ei voi puhua enää muusta saavutuksesta kuin hyvinvointi yhteiskunnan romuttamisesta.

    Äänestä

  • vaihtoehto kehiin. kirjoitti:

    älkää horiko, Ipu ei saa koskaan yhtään paikkaa ja tämä on virallinen gallup.

    Äänestä

  • Ipun mahalasku kirjoitti:

    älkää horiko, Ipu ei saa koskaan yhtään paikkaa ja tämä on virallinen gallup.

    kun vaaliliittoja ei persut saa tehtyä. Ei sinänsä mikään ihme, sillä Halla-Ahon mukaantulo pysäytti liitot. Näin pelattiin P-Savossa persujen tie pystyyn ja taas annettiin lisää pelitilaa IPU:lle ja pelko persuissa on kova.

Kommentoi aloitusta

vastausta odotellen kirjoitti:

Miksi Ipu oli ehdolla Eu-vaaleissa. Saisiko tähän kysymykseen virallisen vastauksen. Mitä olisitte tehneet jos olisitte päässyt Eu.hun, (se olisi ollut kyllä hyvin epätodennäköistä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu