Savenvalaja Joonatanin kuusitoistavuotias Semaja oli aivan liian hiljainen kaupunkilaispojaksi.
Hän ei viihtynyt Jerusalemin kaduilla ja kujilla hälisevässä nuorten parvessa. Hän oli mestari Sadokin rabbiinikoulun uuttera oppilas. Hän luki sujuvasti pyhiä kirjoituksia. Hänen tyynesti antamansa vastaukset osoittivat, että hän myös ymmärsi mitä luki.
Loma-ajoin hän hiipi muurien ulkopuolelle ja kierteli ypö yksin lähiseudun puistoissa ja metsiköissä. Toisinaan hän taivalsi Lähdeportilta ohi Roogelin lähteen Kuolluttamerta kohti. Joskus hän harhaili Giihonin lähteelle ja siitä Kidronin laakson yli Öljyvuoren harjanteelle. Tavallisimmin hän kulki Lammasportilta hiljaiseen Getsemaneen ja edelleen vuoristotietä Jerikoon
päin.
Oli keväinen niisankuu. Pääsiäisjuhla oli tulossa. Kadut olivat tulvillaan kansaa. Uusia temppelivieraita parveili kaikilla teillä. Kaupunki kävi yhä levottomammaksi.
Semaja oli iltapäivällä pujotellut läpi tungoksen
Lammasportista ja hiiviskellyt Getsemanen varjostoihin.
Semaja kaipasi nyt aivan erikoisesti yksinäisyyttä ja rauhaa. Mieliala oli kaupungissa kumman kiihkeä. Kiistaa oli kuulunut kaikkialta. Jeesus Joosefinpoika Nasaretilainen oli ollut jokaisen huulilla. Muutamat olivat ollet hänen puolellansa, toiset taas tylisesti vastaan.
Malttava Sadokkin oli ollut opettaessaan levoton ja hajamielinen ja lopuksi hän oli ankarasti ja kiihtyneesti varoittanut oppilaitaan siitä villityksestä, jonka aiheuttaja oli pahaisesta Nasareasta ilmestynyt oppimaton puusepän poika, suuruudenhullu haihattelija.
Semaja oli kolme kertaa nähnyt Nasarealaisen ja kuullut hänen puhuvan. Hänen oli mahdoton uskoa siitä miehestä pahaa. Julistajan kasvot olivat olleet lempeät. Hänen silmistään oli palanut siunaava tuike. Hänen äänensä oli soinut pehmeänä jä lämpimänä. Hän oli käyttäytynyt tyynesti ja
vapaasti.
Siksi Semaja oli noussut hengessään Sodokin mahtipontista ja kärkevää arvostelua vastaan. Opettaja oli katsonut häntä tutkivasti. Ehkäpä kuuluisa rabbiini oli lukenut oppilansa kapinoivat ajatukset. Nuorukaiselle oli tullut tuskainen olo.
Ahdistava tunne seurasi Semajaa Getsemaneenkin.
Henkeä salpasi. Iho hiestyi.
Outo saamattomuus valtasi Semajan. Hän ymmärsi, että olisi jo pitänyt kiiruhtaa kotiin, mutta hän harhaili yhä viikuna ja mantelipuiden alla.
Äkkiä hän havahtui.
Hiljaista puhelua kuului tieltä. Soihdun punainen valo häilyi Getsemanea kohti.
Semaja haparoi suuren öljypuun pahkuraisen rungon suojaan ja sen hopeahohtoisten lehvien kätköön.
Hän kuuli tutun lämpimän ja pehmeän äänen:
"Istukaa tässä sillä aikaa, kun minä menen tuonne ja rukoilen!"
Sitten kuului sama ääni jo lähempää "Sieluni on kovin murheellinen kuolemaan asti, olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani!"
Joku astui aivan lymypaikan luo, lankesi kasvoilleen ja rukoili: "Isäni, jos on mahdollista, niin menköön minulta pois tämä malja; kuitenkaan ei niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä!"
Semajan henkeä salpasi.
Etäämpää kuului raskasta kuorsausta.
Rukoilija nousi ja haparoi nukkuvien luo. Hänen sanansa iskivät kipeästi Semajan sydämeen:
"Niin ette siis jaksaneet yhtä hetkeä valvoa kanssani! VALVOKAA JA RUKOILKAA, ETTETTE JOUTUISI KIUSAUKSEEN; HENKI TOSIN ON ALTIS, MUTTA LIHA ON HEIKKO!"
Taas lähestyivät askeleet nuorukaisen lymypaikkaa.
Taas heittäytyi tuskainen rukoilija maahan. Jälleen Semajan sisintä repeili hätähuuto: "Isäni,
jos tämä malja ei voi mennä ohitseni, minun sitä juomattani, niin tapahtukoon sinun tahtosi!"
Semaja, Joonatanin poika, ei uskaltanut liikahtaa. Toisinaan vilu värisytti häntä. Toisinaan hiki kihosi hänen kasvoille.
Helteisen yön hetket tuntuivat loppumattomilta.
Aivan lähellä rukoilija vieritteli ruohostossa. Hänen huokauksissaan soi yhä polttavampi tuska.
Rukousta säesti nukkuvain miesten tasainen hengitys.
Rukoilija horjui nukkujain luo, viipyi siellä hetken ja palasi äänettömänä öljypuun alle.
"Isäni, isäni!" huusi hän.
"Tapahtukoon sinun tahtosi!"
Semaja olisi halunnut heittäytyä kasvoilleen rukoilijan vierelle. Mutta ääretön kauhu kangisti hänen hennot jäsenensä.
Silloin kirkkaus välähti läpi synkeyden. Loistava olento laskeutui maahan vaipuneen rukoilijan eteen ja laski kätensä hänen otsalleen. Semaja näki silloin Nasarealaisen kalpeat kasvot ja hänen silmiensä syvän hehkun. Hänestä tuntui, että
ne katsoivat häneen, Semaja Joonatanin poikaan.
Sillä tavoin voi vain rakas isä katsoa rikkonutta
rakkaintansa! Semaja muisti, miten vanha Joonatan
oli kerran löytänyt nuorimpansa varastamassa viikunoita kulhosta. Isä oli silloin vienyt poikansa talon pyhimpään ja kurittanut häntä.
Kun nyyhkivä lapsi vihdoin uskalsi katsoa rankaisijaansa, näki hän vanhuksen kasvoilla kyyneleitä. Silloin isä katsoi Semajaa silmissään sama loiste, joka kirkasti Getsemanen rukoilijan
katseen.
Enkeli liiti pois. Nasarealainen nousi ja astui varmoin askelin sinne, mistä jälleen kuului miesten kuorsaus.
Semaja kuuli tyynet, surulliset sanat: "Te nukutte vielä ja lepäätte! Jo riittää! Hetki on tullut, katso, Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. Nouskaa, lähtekäämme: katso, se, joka kavaltaa minut, on lähellä!"
Kuului aseitten kahinaa ja kiihkeää kuiskailua.
Puiden lomitse leimahti kummenien soihtujen räikeänpunainen liekki. Tummia varjoja häilyi niiden seutuvilla.
Solakka, notkealiikkeinen mies kiiruhti esille.
Semaja kuuli suudelman ja hätäisen tervehdyksen.
Vastaukseksi kajahti: "Suudelmallako, sinä Juudas,
Ihmisen Pojan petät!"
Samassa välähti miekka. Joku parkaisi. Hälinä yltyi. Huudettiin köysiä. Kirottiin karmeasti. Puiston pimennoista kuului pakenevain askeleita ja läähätystä.
Joku juoksi aivan Semajan sivu ja huohotti: "Jumalani! He vangitsivat hänet!"
Metelöivä joukko näkyi painuvan yli Kidronin, kaupunkia kohti.
Getsemane hiljeni.
Semaja lyyhistyi somaan juurien muodostamaan koloon, nojasi selkänsä runkoa vasten ja nukahti.
Aurinko oli noussut. kaste kimmelsi kaikkialla.
Varpusparvi tirskutti öljypuussa.
Semaja heräsi.
Hän tuijotti miettiväisenä tannerta. Näkyi selvästi miten mies oli siinä yöllä tuskissaan kiemurrellut. tulipunaiset vuokot olivat taittuneet. Mutta maassa kimmelsi muutakin punaista. Semaja kumartui ja nosti kämmenelleen
tahraantuneen lehden. Se oli VERINEN!
Kerrottiin ,että nuori Semaja saapui sinä aamuna omituisena isänsä taloon. Mikään mahti ei voinut estää häntä liittymästä Nasaretilaisen opetuslapsiin. Hänet kastettiin, ja hän sai uuden
nimen: Stefanos.
Hän ei viihtynyt Jerusalemin kaduilla ja kujilla hälisevässä nuorten parvessa. Hän oli mestari Sadokin rabbiinikoulun uuttera oppilas. Hän luki sujuvasti pyhiä kirjoituksia. Hänen tyynesti antamansa vastaukset osoittivat, että hän myös ymmärsi mitä luki.
Loma-ajoin hän hiipi muurien ulkopuolelle ja kierteli ypö yksin lähiseudun puistoissa ja metsiköissä. Toisinaan hän taivalsi Lähdeportilta ohi Roogelin lähteen Kuolluttamerta kohti. Joskus hän harhaili Giihonin lähteelle ja siitä Kidronin laakson yli Öljyvuoren harjanteelle. Tavallisimmin hän kulki Lammasportilta hiljaiseen Getsemaneen ja edelleen vuoristotietä Jerikoon
päin.
Oli keväinen niisankuu. Pääsiäisjuhla oli tulossa. Kadut olivat tulvillaan kansaa. Uusia temppelivieraita parveili kaikilla teillä. Kaupunki kävi yhä levottomammaksi.
Semaja oli iltapäivällä pujotellut läpi tungoksen
Lammasportista ja hiiviskellyt Getsemanen varjostoihin.
Semaja kaipasi nyt aivan erikoisesti yksinäisyyttä ja rauhaa. Mieliala oli kaupungissa kumman kiihkeä. Kiistaa oli kuulunut kaikkialta. Jeesus Joosefinpoika Nasaretilainen oli ollut jokaisen huulilla. Muutamat olivat ollet hänen puolellansa, toiset taas tylisesti vastaan.
Malttava Sadokkin oli ollut opettaessaan levoton ja hajamielinen ja lopuksi hän oli ankarasti ja kiihtyneesti varoittanut oppilaitaan siitä villityksestä, jonka aiheuttaja oli pahaisesta Nasareasta ilmestynyt oppimaton puusepän poika, suuruudenhullu haihattelija.
Semaja oli kolme kertaa nähnyt Nasarealaisen ja kuullut hänen puhuvan. Hänen oli mahdoton uskoa siitä miehestä pahaa. Julistajan kasvot olivat olleet lempeät. Hänen silmistään oli palanut siunaava tuike. Hänen äänensä oli soinut pehmeänä jä lämpimänä. Hän oli käyttäytynyt tyynesti ja
vapaasti.
Siksi Semaja oli noussut hengessään Sodokin mahtipontista ja kärkevää arvostelua vastaan. Opettaja oli katsonut häntä tutkivasti. Ehkäpä kuuluisa rabbiini oli lukenut oppilansa kapinoivat ajatukset. Nuorukaiselle oli tullut tuskainen olo.
Ahdistava tunne seurasi Semajaa Getsemaneenkin.
Henkeä salpasi. Iho hiestyi.
Outo saamattomuus valtasi Semajan. Hän ymmärsi, että olisi jo pitänyt kiiruhtaa kotiin, mutta hän harhaili yhä viikuna ja mantelipuiden alla.
Äkkiä hän havahtui.
Hiljaista puhelua kuului tieltä. Soihdun punainen valo häilyi Getsemanea kohti.
Semaja haparoi suuren öljypuun pahkuraisen rungon suojaan ja sen hopeahohtoisten lehvien kätköön.
Hän kuuli tutun lämpimän ja pehmeän äänen:
"Istukaa tässä sillä aikaa, kun minä menen tuonne ja rukoilen!"
Sitten kuului sama ääni jo lähempää "Sieluni on kovin murheellinen kuolemaan asti, olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani!"
Joku astui aivan lymypaikan luo, lankesi kasvoilleen ja rukoili: "Isäni, jos on mahdollista, niin menköön minulta pois tämä malja; kuitenkaan ei niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä!"
Semajan henkeä salpasi.
Etäämpää kuului raskasta kuorsausta.
Rukoilija nousi ja haparoi nukkuvien luo. Hänen sanansa iskivät kipeästi Semajan sydämeen:
"Niin ette siis jaksaneet yhtä hetkeä valvoa kanssani! VALVOKAA JA RUKOILKAA, ETTETTE JOUTUISI KIUSAUKSEEN; HENKI TOSIN ON ALTIS, MUTTA LIHA ON HEIKKO!"
Taas lähestyivät askeleet nuorukaisen lymypaikkaa.
Taas heittäytyi tuskainen rukoilija maahan. Jälleen Semajan sisintä repeili hätähuuto: "Isäni,
jos tämä malja ei voi mennä ohitseni, minun sitä juomattani, niin tapahtukoon sinun tahtosi!"
Semaja, Joonatanin poika, ei uskaltanut liikahtaa. Toisinaan vilu värisytti häntä. Toisinaan hiki kihosi hänen kasvoille.
Helteisen yön hetket tuntuivat loppumattomilta.
Aivan lähellä rukoilija vieritteli ruohostossa. Hänen huokauksissaan soi yhä polttavampi tuska.
Rukousta säesti nukkuvain miesten tasainen hengitys.
Rukoilija horjui nukkujain luo, viipyi siellä hetken ja palasi äänettömänä öljypuun alle.
"Isäni, isäni!" huusi hän.
"Tapahtukoon sinun tahtosi!"
Semaja olisi halunnut heittäytyä kasvoilleen rukoilijan vierelle. Mutta ääretön kauhu kangisti hänen hennot jäsenensä.
Silloin kirkkaus välähti läpi synkeyden. Loistava olento laskeutui maahan vaipuneen rukoilijan eteen ja laski kätensä hänen otsalleen. Semaja näki silloin Nasarealaisen kalpeat kasvot ja hänen silmiensä syvän hehkun. Hänestä tuntui, että
ne katsoivat häneen, Semaja Joonatanin poikaan.
Sillä tavoin voi vain rakas isä katsoa rikkonutta
rakkaintansa! Semaja muisti, miten vanha Joonatan
oli kerran löytänyt nuorimpansa varastamassa viikunoita kulhosta. Isä oli silloin vienyt poikansa talon pyhimpään ja kurittanut häntä.
Kun nyyhkivä lapsi vihdoin uskalsi katsoa rankaisijaansa, näki hän vanhuksen kasvoilla kyyneleitä. Silloin isä katsoi Semajaa silmissään sama loiste, joka kirkasti Getsemanen rukoilijan
katseen.
Enkeli liiti pois. Nasarealainen nousi ja astui varmoin askelin sinne, mistä jälleen kuului miesten kuorsaus.
Semaja kuuli tyynet, surulliset sanat: "Te nukutte vielä ja lepäätte! Jo riittää! Hetki on tullut, katso, Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. Nouskaa, lähtekäämme: katso, se, joka kavaltaa minut, on lähellä!"
Kuului aseitten kahinaa ja kiihkeää kuiskailua.
Puiden lomitse leimahti kummenien soihtujen räikeänpunainen liekki. Tummia varjoja häilyi niiden seutuvilla.
Solakka, notkealiikkeinen mies kiiruhti esille.
Semaja kuuli suudelman ja hätäisen tervehdyksen.
Vastaukseksi kajahti: "Suudelmallako, sinä Juudas,
Ihmisen Pojan petät!"
Samassa välähti miekka. Joku parkaisi. Hälinä yltyi. Huudettiin köysiä. Kirottiin karmeasti. Puiston pimennoista kuului pakenevain askeleita ja läähätystä.
Joku juoksi aivan Semajan sivu ja huohotti: "Jumalani! He vangitsivat hänet!"
Metelöivä joukko näkyi painuvan yli Kidronin, kaupunkia kohti.
Getsemane hiljeni.
Semaja lyyhistyi somaan juurien muodostamaan koloon, nojasi selkänsä runkoa vasten ja nukahti.
Aurinko oli noussut. kaste kimmelsi kaikkialla.
Varpusparvi tirskutti öljypuussa.
Semaja heräsi.
Hän tuijotti miettiväisenä tannerta. Näkyi selvästi miten mies oli siinä yöllä tuskissaan kiemurrellut. tulipunaiset vuokot olivat taittuneet. Mutta maassa kimmelsi muutakin punaista. Semaja kumartui ja nosti kämmenelleen
tahraantuneen lehden. Se oli VERINEN!
Kerrottiin ,että nuori Semaja saapui sinä aamuna omituisena isänsä taloon. Mikään mahti ei voinut estää häntä liittymästä Nasaretilaisen opetuslapsiin. Hänet kastettiin, ja hän sai uuden
nimen: Stefanos.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tämä olisi ajankohtainen.
Täällä Suomessa on vain olot lumineen paljonkin erilaisia kuin Semajan kotimaan Getsemanessa.